Atlético Madrid ei ole enää se sama Atleti, joka repi, raastoi ja lähinnä keskittyi maalinestämiseen. Tätä uutta Atléticoa kannattaa seurata, jos ei ole vielä silmään osunut. Ongelma Atletin menetymisen kannalta vain on se, että ykköskorin maalintekijä puuttuu.

Viime kausi

Atléticon viime kauden voi jakaa kahteen osaan: syys- ja kevätkauteen.

Syyskaudella Atlético oli kaukana omasta huipputasostaan. Joukkue pelasi kenties koko Diego Simeonen vajaat 12 vuotta kestäneen ajanjakson surkeimman syyskauden. Atlético oli jatkuvasti pulassa pelillisesti ja se näkyi myös tulostaululla.

Atlético menetti käytännössä mestaruusmahdollisuutensa jo MM-taukoon mennessä ja onnistui myös jäämään Mestarien liigan lohkossaan viimeiseksi. Lohkossa, jossa pelasivat Porto, Club Brugge ja Bayer Leverkusen. Syyskausi oli monella tapaa täydellinen pannukakku, ja monet olivat valmiit heittämään kirveen kaivoon koko kauden suhteen. Omalla tavallaan ymmärrettävää – olihan kyse niin suuresta epäonnistumisesta.

Kevätkausi oli sen sijaan täydellinen vastakohta kauden ensimmäisestä puolikkaasta. Atlético pelasi vapautuneemmin, kykeni luomaan jatkuvaa uhkaa vastustajan maalille ja samalla onnistui tukkimaan pahasti vuotaneen puolustuksensa.

Atlético oli viime syksynä surkea, mutta keväällä loistava. Kuva: Getty Images.

Atlético keräsi MM-tauon jälkeen eniten pisteitä La Ligassa ja olisi taistellut sarjamestaruudesta, ellei syyskausi olisi mennyt niin pahasti penkin alle. Simeone muutti hieman joukkueen lähestymistapaa varsinkin hyökkäyspäässä ja se johti todellisiin maalijuhliin.

Atlético teki La Ligassa 70 maalia, eli yhtä monta kuin mestaruuden voittanut Barcelona. Atleti oli jo sijoittumassa toiseksi La Ligassa, mutta menetti johtoaseman kauden päätösottelussa Villarrealin vieraana lisäajalla ja putosi siten sarjataulukossa kolmanneksi.

Pelaajasiirrot

Lähteneet

Matheus Cunha, Atlético -> Wolverhampton, 50 miljoonaa euroa

Cunha lähti vuodenvaihteessa lainalle Wolverhamptoniin, joka käytti suuren osto-optionsa melkein välittömästi siirron jälkeen, vaikka pelaajan peliesitykset jättivät toivomisen varaa. Huippukauppa Atléticolle.

Renan Lodi, Atlético -> Marseille, 13 miljoonaa euroa

Pelasi viime kauden lainalla Nottingham Forestissa. Vasen pakki ei kuulunut Simeonen suunnitelmiin ja lähti Marseilleen.

Geoffrey Kondogbia, Atlético -> Marseille, 8 miljoonaa euroa

Puolustava keskikenttäpelaaja ei onnistunut missään vaiheessa nappaamaan avauskokoonpanon paikkaa Simeonen alaisuudessa ja lähti peliajan perässä Marseilleen.

Sergio Camello, Atlético -> Rayo Vallecano, 5 miljoonaa euroa

Alla vahva lainakausi Rayo Vallecanossa. 22-vuotias keskushyökkääjä iski seitsemän maalia ja antoi viisi maalisyöttöä. Siirtyi nyt pysyvästi Rayoon.

Manu Sánchez, Atlético -> Celta Vigo, ilmainen (osana Javi Galán -kauppaa)

Atlético hankki Javi Galánin viidellä miljoonalla eurolla Celtasta ja oma kasvatti Sánchez lähti osana kauppaa toiseen suuntaan. Sánchez, 22, pelasi edelliset kaudet lainalla Osasunassa aika isossakin roolissa.

Matt Doherty, Atlético -> Wolverhampton, ilmainen

Siirtyi vapaana agenttina Atléticoon kesken viime kauden, mutta pelasi vain muutamassa ottelussa ja lähti vähin äänin vapaana agenttina takaisin Englantiin.

Matheus Cunhasta 50 miljoonaa euroa kassaan. Ei huono kauppa. Kuva: Getty Images.

Juan Manuel Sanabria, Atlético -> Atlético de San Luis, siirtosumma ei tiedossa

Sanabria ei kuulunut Simeonen tai seuran suunnitelmiin ja edessä oli pysyvä siirto sisarseura Atlético de San Luisiin. 23-vuotias keskikenttämies pelasi Atléticossa vain yhden ottelun.

Víctor Mollejo, Atlético -> Real Zaragoza, laina

22-vuotias Mollejo on pelannut lainalla milloin missäkin. Atléticossa pelejä on kertynyt vyölle yhteensä vain neljä. Tulevan kauden laitahyökkääjä pelaa lainalla Segundassa.

Giuliano Simeone, Atlético -> Deportivo Alavés, laina

Diego Simeonen poika lähti lainalle La Liga -seura Alavésiin, mutta mursi säärensä ja nilkkansa harjoitusottelussa ja on noin puoli vuotta sivussa pelikentiltä. 20-vuotias keskushyökkääjä iski viime kaudella Zaragoza-lainansa aikana yhdeksän maalia Segundassa.

Javi Serrano, Atlético -> Sturm Graz, laina

20-vuotias keskikenttäpelaaja sai peliaikaa edustusjoukkueessa, mutta kaikki osapuolet päättivät, että laina on paras vaihtoehto pelaajan kehityksen kannalta.

Carlos Martín, Atlético -> Mirandés, laina

Oma kasvatti jätti ensimmäisen kerran Atléticon lähdettyään lainalle Mirandésiin. Espanjan nelostasolla21-vuotias kärki on iskenyt 30 ottelussa 18 maalia.

Sergio Reguilón, Atlético -> Tottenham, laina päättyi

Lainattiin viime kaudeksi vahvistamaan vasemman pakin tonttia. Pelasi vain 12 ottelua. Ei tule kovin iso ikävä.

Saapuneet

Antoine Griezmann, Barcelona -> Atlético, 20 miljoonaa euroa

Griezmann pelasi kaksi edellistä kautta lainalla Atléticossa. Atlético päätti lunastaa Griezmannin itselleen kesken viime kauden 20 miljoonalla eurolla, mikä päätti hieman absurdin peliaikakikkailun. Pelasi suorastaan upean viime kauden Atléticossa ja oli kenties koko sarjan paras pelaaja. La Ligassa huimat tehot 15+17.

Javi Galán, Celta Vigo -> Atlético, 5 miljoonaa euroa

Galán pelasi loistavia kausia Celtassa ja nousi sarjan parhaiden laitapuolustajien joukkoon. Nyt joutuu tottumaan huomattavasti vaikeampaan ympäristöön, eikä Simeonen alaisuuteen sopeutuminen käy hetkessä. Galánilla, 28, on kuitenkin edellytykset nousta vasemman pakin tontilla luottomieheksi.

Samu Omorodion, Granada -> Atlético, 5 miljoonaa euroa

Vasta 19-vuotias keskushyökkääjä. Ehti pelata Granadan kakkosjoukkueessa 36 ottelua, joissa syntyi 18 maalia. Debyytti Granadan ykkösryhmässä nähtiin tällä kaudella juurikin Atléticoa vastaan – ja Omorodion iski heti maalin. Pelaa tämän kauden lainalla Deportivo Alavésissa.

Santiago Mouriño, Racing Club -> Atlético, 2,7 miljoonaa euroa

Tulevaisuuden toppari, jolla ikää 21 vuotta. Pelaa tämän kauden lainalla Real Zaragozassa.

Çağlar Söyüncü, Leicester -> Atlético, ilmainen

Turkkilaistoppari saapui vapaana agenttina Atléticoon. Esiintyi edukseen harjoituskaudella ja taistelee avauksen paikasta. Tuo valtavasti aggressiivisuutta Atléticon toppariosastolle. Laadukas hankinta vapaana agenttina.

Caglar Söyüncü voi hyvinkin nousta heti avaukseen. Kuva: Getty Images.

César Azpilicueta, Chelsea -> Atlético, ilmainen

Astetta yllättävämpi hankinta. Vielä vuosi sitten Azpilicuetaa vietiin pikemminkin Barcelonaan. Tuo tarvittavaa kokemusta ja johtajuutta Atléticoon. Pelasi hyvin harjoituskaudella ja taistelee avauksen paikasta. Voi pelata niin topparina kuin laitapuolustajanakin. Simeone arvostaa monipuolisia pelaajia korkealle.

João Félix, Chelsea -> Atlético, laina päättyi

Ei ole missään vaiheessa täyttänyt odotuksia Atléticossa. Pelasi viime kevään lainalla Chelseassa ja avasi homman komeasti suoralla punaisella kortilla. Teki lopulta lainapestillään neljä maalia, mutta kesällä sattu ja tapahtui vielä uudestaan. Félix kun vannoi julkisesti rakkauttaan Barcelonalle ja ilmoitti haluavansa siirtyä Kataloniaan. Atléticolla on käsissään kallis ongelma.

Samuel Lino, Valencia -> Atlético, laina päättyi

23-vuotias laitahyökkääjä on Atléticon hankinta vuoden takaa. Pelasi viime kauden lainalla Valenciassa, joten debyytti Atletissa on vielä tekemättä. Iski farssiseura Valencialle 41 ottelussa tehot 8+3. Nimi mieleen alkavaa kautta ajatellen.

Rodrigo Riquelme, Girona -> Atlético, laina päättyi

Seuran oma kasvatti, joka pelasi viime kauden lainalla Gironassa. 23-vuotias laitahyökkääjä sai ison roolin ja viimeisteli 35 ottelussa tehot 5+4. Ehkä vielä yksi laina tekisi kehitykselle hyvää.

Borja Garcés, Tenerife -> Atlético, laina päättyi

Oma kasvatti, joka on pelannut viime kaudet lainalla pienemmissä seuroissa ilman mainittavaa menestystä. Ikää on jo 24 vuotta, joten vaikeaa nähdä, että Garcés koskaan tekisi uraa Atléticossa.

Vitolo, Las Palmas -> Atlético, laina päättyi

Atléticon seurahistorian suurimpia floppeja – etenkin kun huomioidaan kaikki se hype ja sirkus Vitolon siirron ympärillä aikoinaan. Pelasi viime kauden lainalla Las Palmasissa Segundassa kokonaiset 109 peliminuuttia. Puolet kaudesta meni pilalle loukkaantumisen vuoksi. Ei mitään käyttöä Atletissa.

Pelitapa ja valmennus

  • Päävalmentaja: Diego Simeone

Joukkueen ja seuran suurin tähti on löytynyt vajaan 12 vuoden ajan vaihtopenkiltä. Se on varsin harvinainen tilanne Euroopassa. Simeone on Atléticon menestyksen ylivoimaisesti suurin kulmakivi, ja hän tiedostaa sen itsekin.

20 miljoonan euron nettovuosituloillaan maailman parhaiten palkatuksi valmentajaksi kutsuttu Simeone on nostanut Atléticon naurunalaisesta ikuisesta epäonnistujasta todelliseksi huippujoukkueeksi – ja käytännössä ilman rahaa.

Atléticon nettokulutus siirtomarkkinoilla Simeonen aikakaudella on noin 70 miljoonaa euroa, eli noin 5,8 miljoonaa euroa vuodessa. Maailmassa on yli 50 seuraa, joiden nettokulutus Simeonen aikakaudella on suurempi kuin Atléticon. Mukaan mahtuu seuroja muun muassa Kiinasta, Meksikosta ja Turkista.

Diego Simeone on Atléticon tärkein palanen. Kuva: Getty Images.

Simeonen Atlético tunnettiin noin kymmenen vuoden ajan hyvin tutusta pelitavastaan. Joukkue luotti tuttuun ja kompaktiin 4-4-2-muotoon. Atlético vältteli parhaansa mukaan riskejä, puolusti kahdessa neljän miehen linjassa matalassa blokissa ja oli vaarallinen vastahyökkäysjoukkue. Simeonen Atléticolle jalkapallo oli ennemmin maalinesto- kuin maalintekopeli.

Viime vuoden aikana Simeonen Atlético on pelannut huomattavan erilaista jalkapalloa. Enää kyseessä ei ole pitkälti pelkästään puolustamiseen, vastustajan virheisiin ja vastaiskuihin keskittyvä joukkue. Simeone alkoi peluuttaa kolmen topparin puolustuslinjaa mestaruuskaudella 2020-21, ja käytti sitä usein myös viime kaudella.

Kolmen topparin vierellä pelaa kaksi hyökkäysvoittoista wingbackia, ja joukkue keskittyy avaamaan peliä Mario Hermoson avulla alhaalta. Griezmann pelaa suuremmalla säteellä kuin aiemmin ja hakee palloa keskikentältä ja jopa toppareilta. Toki ranskalaisen päätarkoitus on operoida keskikentän ja hyökkäyksen välisenä linkkinä.

Atlético luonnollisesti edelleenkin yrittää tarpeen vaatiessa varjella omaa maaliaan, mutta Simeone on alkanut käyttää pelaajiensa ominaisuuksia paremmin hyödyksi ja se näkyy konkreettisesti tilastoissa ja tulostaululla. Atlético luo nykyään merkittävästi enemmän maaliodottamaa kuin aiemmin, eikä se ole sattumaa.

Seuraa heitä

Pablo Barrios

14-vuotiaana Atléticon organisaatioon liittynyt keskikenttäpelaaja nousi viime kaudella edustusjoukkueeseen. Barrios, 20, sai ensimmäisellä ykkösjoukkueen kaudellaan vyölleen 26 ottelua ja nousi keväällä joukkueen sensaatioksi. Pelaa ennakkoluulottomasti, uskaltaa tuoda vahvuuksiaan esiin, eikä pelkää virheitä. Simeone harvoin antaa merkittävästi peliaikaa nuorille omille kasvateilleen, mutta Barrios on onnistunut nousemaan Simeonen suunnitelmiin. Voi lyödä läpi alkavalla kaudella.

Samuel Lino

Laitahyökkääjä pelasi viime kauden lainalla Valenciassa. Lino esiintyi edukseen sekasortoisessa Valenciassa. Varsinkin nopeudestaan ja haastokyvystään tunnettu vikkelä brasilialaislaituri iski mukavat tehot La Ligassa. Sarjassa syntyi kuusi maalia. Simeone suunnittelee peluuttavansa Linoa myös wing-backina. 23-vuotias Lino vakuutti Simeonen harjoituskaudella ja jäänee edustusjoukkueen mukaan.

Antoine Griezmann

Griezmann pelasi viime kaudella yhden uransa parhaista kausista. Se on paljon sanottu maailmantähdestä, jolla on ikää jo 32 vuotta. Simeone osoitti saavansa Griezmannista edelleen kaiken mahdollisen irti – ja vieläkin enemmän. Alla oli huono kausi ja odotusarvot Griezmannin suhteen olivat matalalla, mutta mitä vielä. Nykyään keskikentällä taituroiva Griezmann iski La Ligassa 15 maalia ja antoi 17 maalisyöttöä. Eniten osallistumisia maaleihin koko sarjassa. Joukkueen paras hyökkäyspään pelaaja, vaikka pelaa nykyään aiempaa alempana.

Ihanneavaus

Sijoitusarvio

Sija: 3:s.

Atlético ei kykene taistelemaan La Ligan mestaruudesta niin pitkään, kuin Álvaro Morata on joukkueen ainoa puhdas kärki. Tilanne oli samanlainen jo viime kaudella. Morata on hyvä roolipelaaja, mutta ei kykene kantamaan mestaruudesta taistelevan joukkueen ykköskärjen ja maalintekijän viittaa. Se on nähty jo vuosikausien ajan.

Atlético lähtee kauteen siten, että Morata on joukkueen ainoa puhdas kärki, ja hän tulee siten saamaan varsin merkittävän määrän minuutteja. Atléticon peli perustuu usein yhdellä puhtaalla kärjellä pelaamiseen, joten Morata on alkavallakin kaudella tuttu näky kentällä.

Atlético on vuosien saatossa tarvinnut Diego Costan ja Luis Suárezin kaltaisia huippumaalintekijöitä voittaakseen mestaruuden, mutta sellaista ei nyt(kään) ole tarjolla. Atlético sijoittuu alkavallakin kaudella kolmanneksi ja se on nykyisellä joukkueella lähellä maksimisuoritusta. Potentiaalia on, mutta ratkaisevat huippupelaajat loistavat poissaolollaan.

Mestarien liigassa joukkueen tavoite on päästä alkulohkosta jatkoon. Viime kaudella Atlético jäi lohkonsa viimeiseksi.

Atlético Madridin otteluohjelma

Tuukka Ikkeläjärvi ja Jaakko Perttilä
Twitter: @Tuukka_21
Twitter: @JaakkoPerttila

MUUT ENNAKKOJUTUT