Sevillalla on allaan poikkeuksellinen vuoristorata-ajelu. Siitä nähdään häntää tulevallakin kaudella. Joukkue osallistuu Mestarien liigaan, joka on Sevillalle turhan kova kilpailu. Tärkeintä olisi nyt palata takaisin tasapainon tielle.

Viime kausi

Sevillan viime kausi oli suorastaan historiallista taaperrusta – jos kahta viimeistä kuukautta ei lasketa mukaan. Sevilla menetti viime kesänä ykköstopparinsa Jules Koundén ja Diego Carlosin; kaksi valtavaa menetystä.

Lisäksi päävalmentaja Julen Lopetegui halusi jättää Sevillan jo ennen viime kauden alkua. Seura piti kiinni menestystä niittäneestä, mutta motivaatio-ongelmista kärsineestä valmentajastaan. Mikä olisikaan voinut mennä pieleen? Lopetegui sai potkut lokakuun alussa kammottavan alkukauden jälkeen.

Jorge Sampaoli saapui Sevillan peräsimeen, mutta argentiinalaisluotsin pesti Andalusiassa oli täynnä toinen toistaan suurempia farsseja. Sampaoli halusi tiettävästi jättää Sevillan jo joulukuussa, kun luvattuja hankintoja ei aiottu tehdä, mutta Sevilla piti jälleen kiinni tyytymättömästä valmentajasta.

Joulukuun alussa Sevillan urheilutoimenjohtaja Monchi kävi käsiksi Iscoon seuran harjoituskeskuksessa. Isco paljasti sittemmin Monchin tarttuneen häntä kurkusta. Tapauksen myötä Iscon sopimus Sevillan kanssa purettiin.

Sevillan Eurooppa-liigan kausi oli yhtä juhlaa. Kuva: Getty Images.

Sevilla oli vielä tammi-helmikuun vaihteessa putoamisviivan alapuolella La Ligassa. Sampaoli sai potkut maaliskuussa, ja Sevilla palkkasi José Luis Mendilibarin uudeksi päävalmentajakseen.

Mendilibar toi Sevillaan paljon kaivattua rauhallisuutta ja tasaisuutta hyvin vaiherikkaan kauden keskellä. Konkarivalmentaja luotsasi Sevillan upeasti Eurooppa-liigan mestariksi, kun AS Roma kaatui finaalissa lopulta rangaistuspotkuilla.

Mestaruuden myötä Sevilla pelaa alkavalla kaudella Mestarien liigassa. Kuka olisikaan uskonut vielä helmikuussa, kun seura oli putoamassa La Ligasta? Sevilla päätyi lopulta 12. sijalle La Ligassa, mitä voi pitää hyvänä torjuntavoittona. Copa del Reystä Sevilla putosi neljännesvälierissä.

Pelaajasiirrot

Toistaiseksi joukkue ei ole juurikaan vahvistunut tai menettänyt avainpelaajiaan, mutta Sevillan on määrä olla hyvin aktiivinen elokuussa siirtomarkkinoilla. Myös suuria myyntejä voidaan nähdä. Maalivahti Bonosta Sevilla sai isot rahat eikä pelillinen menetys ole valtava, sillä Mendilibar on tiettävästi päättänyt peluuttaa Marko Dmitrovićia ykkösmaalivahtinaan La Ligassa.

Lähteneet

Bono, Sevilla -> Al-Hilal, 21 miljoonaa euroa

Sevillan paidassa 142 ottelua, ja nyt matka jatkuu rahan perässä Saudi-Arabiaan. Sevillan kannalta diili on hyvä. Bono oli joukkueelle pätevä maalivahti, mutta 32-vuotiaasta veräjänvartijasta 21 miljoonan euron siirtokorvaus on ihan mukava kipuraha.

Karim Rekik, Sevilla -> Al-Jazira, 2 miljoonaa euroa

Edusti Sevillaa kolmen kauden ajan, mutta ei noussut missään vaiheessa avauskokoonpanon pelaajaksi. Oli viime kaudella nelostoppari. Ei merkittävä menetys.

Rony Lopes, Sevilla -> Braga, ilmainen

Floppihankinta oli Sevillassa kirjoilla neljä vuotta. Sevilla osti Lopesin 25 miljoonalla eurolla AS Monacosta kesällä 2019, mutta laitahyökkääjä ei saanut missään vaiheessa roolia seurasta. Pelasi lainalla Troyesissa, Olympiakosissa ja Nicessä ennen ilmaissiirtoa Portugaliin. Sevillassa tuli vyölle kokonaiset 14 ottelua.

Iván Romero, Sevilla -> Levante, ilmainen

Romero, 22, on Sevillan oma kasvatti, joka lähetettiin marinoitumaan Tenerifeen sarjaporrasta alemmas. Teki 34 ottelussa neljä maalia ja antoi viisi maalisyöttöä. Taso ei riittänyt Sevillaan, vaan siirtyi ilmaiseksi Segundan Levanteen.

Thomas Delaney, Sevilla -> Anderlecht, laina

31-vuotias tanskalainen ostettiin Sevillaan pari vuotta sitten. Ei ole oikein missään vaiheessa murtautunut avainpelaajaksi. Lähetettiin nyt lainalle Belgiaan.

José Ángel Carmona, Sevilla -> Getafe, laina

Carmona, 21, lähti peliajan perässä lainalle Getafeen. Laitapakki ei olisi saanut peliaikaa Sevillassa.

Luismi Cruz, Sevilla -> Tenerife, laina

Carmonan tapaan Cruz, 22, lähti peliajan perässä muualle. Laitahyökkääjälle lainasiirto Segundassa pelaavaan Tenerifeen.

Gonzalo Montiel, Sevilla -> Nottingham Forest, laina

Montiel on maailmanmestari viime vuoden kisoista, mutta Sevillassa paikkaa ei oikein löytynyt. Nyt oikea pakki hakee uutta suuntaa Englannista.

Ludwig Augustinsson, Sevilla -> Anderlecht, laina

Ruotsalaispakin asema on heikentynyt Sevillassa nopeasti. Pelasi andalusialaisseurassa vain yhden kauden, kunnes lähetettiin lainalle. Viime kaudella pelasi lainalla kahdessa eri seurassa, ja taas mennään.

Bryan Gil, Sevilla -> Tottenham, laina päättyi

Vasen laitahyökkääjä lainattiin kevääksi Tottenhamista, kun Papu Gómez loukkaantui. 22-vuotias Gil sai aika paljonkin vastuuta, tehot 2+3.

Pape Gueye, Sevilla -> Marseille, laina päättyi

Lainattiin kevääksi Marseillesta vahvistamaan keskikentän ankkuriosastoa. Pelasi vain La Ligassa, koska ei ollut Eurooppa-liigaan nimetyssä ryhmässä. Aika paljon vastuuta, ja kolme punaista korttia.

Alex Telles, Sevilla -> Manchester United, laina päättyi

Jakoi viime kaudella vastuun vasemman pakin tontilla Marcos Acuñan kanssa. Täytti roolinsa, palasi lainan päätteeksi Man Unitediin ja siirtyi Saudi-Arabiaan.

Saapuneet

Loïc Badé, Rennes -> Sevilla, 12 miljoonaa euroa

Badé pelasi viime kauden jälkimmäisen puolikkaan Sevillassa lainalla ja toppari osoitti välittömästi tasonsa. Sevilla lunasti Badén itselleen 12 miljoonalla eurolla.

Dodi Lukébakio, Hertha Berlin -> Sevilla, 10 miljoonaa euroa

Mielenkiintoinen laitahyökkääjähaku Saksasta. 25-vuotias belgialainen on iskenyt Bundesliigassa 144 ottelussa tehot 35+23. Viime kaudella maaleja syntyi komeat 11. Tuo Sevillaan rutkasti lisää 1v1-haastotaitoa.

Djibril Sow, Eintracht Frankfurt -> Sevilla, 10 miljoonaa euroa

Mielenkiintoinen hankinta. Keskikenttäpelaaja saapuu kilpailemaan peliajasta muiden saman paikan pelaajien kanssa. Ei ole lähtökohtaisesti avauksen pelaaja varsinkaan alkukaudella, mutta voi hyvinkin napata joko Ivan Rakiticin tai Joan Jordánin paikan, jos esitykset vakuuttavat.

Ørjan Nyland, RB Leipzig -> Sevilla, ilmainen

Bonon tilalle hankittiin kokenut maalivahti Saksasta. 32-vuotias norjalaisvahti on urallaan pelannut aiemmin muun muassa Norwichissa, Aston Villassa, Bournemouthissa ja Readingissa. Ei tosin ole oikein missään ollut ykkösmaalivahti. Täyttää roolinsa, muttei ole Bonon veroinen.

Adrià Pedrosa, Espanyol -> Sevilla, ilmainen

Pedrosa, 25, saapuu pitkälti ringinleventäjäksi. Espanyolin viime kausi päättyi putoamiseen ja Pedrosa siirtyi ilmaiseksi Sevillaan. Pedrosa täyttänee vasempana pakkina aukon, joka Tellesiltä jäi.

Loïc Badé otti nopeasti paikkansa Sevillan avauksessa. Kuva: Getty Images.

Óscar Rodríguez, Celta Vigo -> Sevilla, laina päättyi

25-vuotias pelintekijä sai viime kaudella vaihtelevasti vastuuta Celtassa. Pelasi monessa ottelussa, mutta harvoin täysiä minuutteja. Pääsi vain harvoin pelaamaan mielipaikallaan hyökkäävänä keskikenttänä. Sevillasta löytyy samaan rooliin parempiakin pelaajia.

Adnan Januzaj, Basaksehir -> Sevilla, laina päättyi

Viime kesän hankinta, joka istui koko syksyn penkillä. Keväällä sai vaihtelevasti peliaikaa Turkissa. Sama tilanne kuin Óscar Rodríguezilla.

Oussama Idrissi, Feyenoord -> Sevilla, laina päättyi

Korona-ajan hankinta, joka on osoittautunut flopiksi. Viime kauden 27-vuotias laitahyökkääjä pelasi lainalla Hollannissa. On pelannut kolmen vuoden aikana vain 17 ottelua Sevillassa.

Federico Gattoni, San Lorenzo -> Sevilla, laina päättyi

Gattoni, 24, ostettiin San Lorenzosta viime tammikuussa. Jäi saman tien argentiinalaisseuraan lainalle kevääksi. Lisää Sevillassa kilpailua toppariosastolle, mikäli ei lainata tulevaksi kaudeksi muualle.

Ludwig Augustinsson, Mallorca -> Sevilla, laina päättyi

Parin vuoden takainen hankinta, joka istui viime syksyn lainalla Aston Villan penkillä ja kevään Mallorcan penkillä. Vasemmalla pakilla ei ole tulevaisuutta Sevillassa.

Thomas Delaney, Hoffenheim -> Sevilla, laina päättyi

Niin ikään parin vuoden takainen hankinta. Keskikenttämies jäi pieneen rooliin syksyllä ja lainattiin kevääksi Bundesliigaan. Sielläkään ei minuutteja mahdottoman paljon tullut.

Kike Salas, Tenerife -> Sevilla, laina päättyi

21-vuotias toppari pelasi viime kaudella vaihtelevalla vastuulla Sevillassa, Sevilla B:ssä ja lainalla Tenerifessä. Kehityksen kannalta olisi tärkeää saada tulevaksi kaudeksi Salasille iso rooli jostain yhdestä paikasta.

Juanlu Sánchez, Mirandés -> Sevilla, laina päättyi

Vasta 19-vuotias Sánchez voi olla Sevillalle hyvä tekijä tulevina vuosina. Haki vauhtia Segundasta ja sai ison roolin Mirandésissa. Pelasi oikeana pakkina ja laiturina yhteensä 38 ottelua. Iski tehot 2+5.

Alfonso Pastor, Castellón -> Sevilla, laina päättyi

22-vuotias maalivahti vietti viime kauden lainalla kolmannen sarjatason Castellónissa. Pitkä matka Sevillan pelaavaan kokoonpanoon.

Valmennus ja pelitapa

  • Päävalmentaja: José Luis Mendilibar

Kokenut kettu.

62-vuotias valmentaja muistetaan parhaiten Eibarista, jota Mendilibar valmensi vuodet 2015-21. Mendilibar ehti olla noin vuoden ajan työttömänä ennen Sevilla-pestiään.

Sevilla antoi maaliskuussa potkut Jorge Sampaolille ja Mendilibar hyppäsi puikkoihin kesken kauden. Kautta oli jäljellä kaksi kuukautta, ja Sevilla oli varsin hankalassa tilanteessa, mutta luotsi hyödynsi sen ja voitti Eurooppa-liigan mestaruuden – uransa ensimmäisen pokaalin.

Mendilibar peluuttaa Sevillaa yleensä perinteisessä 4-4-2-muodossa, mutta kyseinen muoto voidaan myös merkata Mendilibarin tapauksessa muotoon 4-4-1-1 tai 4-2-3-1. Sevillan muoto muuttuu usein kesken ottelun tilanteesta riippuen.

José Luis Mendilibar voitti viime keväänä ensimmäisen pokaalinsa. Kuva: Getty Images.

Mendilibarin alaisuudessa Sevilla prässää aggressiivisesti, lähtee pallonriiston jälkeen salamannopeaan vastaiskuun ja nostaa usein lukuisia pelaajiaan vastustajan boksiin. Idea on saada pallo mahdollisimman nopeasti vastustajan rangaistusalueelle. Sevilla pelaa hyvin suoraviivaista jalkapalloa ja luottaa paljon keskityksiin.

Pallonmenetyksen jälkeen Sevilla aloittaa kenties koko sarjan toimivimman prässin. Sevillan tavoite on voittaa pallo mahdollisimman nopeasti takaisin, ja pitkälti koko joukkue osallistuu jollain tavalla prässipelaamiseen.

Seuraa heitä

Ivan Rakitić

Rakitićin viime kausi oli vuoristoratamainen. Kroatialainen jäi alkukaudella pienelle vastuulle, mutta valmentajanvaihdosten jälkeen Mendilibar sai joukkueen palkkakuninkaasta parhaan irti. Rakitić pelasi loistavan kevätkauden ja oli kenties Eurooppa-liigan finaalin paras pelaaja. Mendilibar näytti osaavansa peluuttaa Rakitićia oikeassa roolissa ja se tuotti tulosta. Rakitić on edelleen hyvänä päivänä loistava keskikenttäpelaaja.

Lucas Ocampos

Ocampos vietti viime kauden ensimmäisen puoliskon lainalla Ajaxissa, mutta jäi siellä täysin olemattomalle vastuulle. Laina purettiin vuodenvaihteessa ja Ocampos palasi Sevillaan. Näytti jo siltä, että Ocamposin tarina Sevillassa on kerrottu loppuun, mutta niin vain laitahyökkääjä onnistui nousemaan takaisin joukkueen ehdottomien avainpelaajien joukkoon. Pelasi loistavan kevätkauden ja oli johdattamassa Sevillaa Eurooppa-liigan mestariksi. Saa nähdä, pitääkö roolinsa myös alkavalla kaudella.

Youssef En-Nesyri

Kantaa selvästi suurimman vastuun Sevillan maalinteon suhteen. Kookas ja kaksinkamppailukykyinen hyökkääjä on vaikea puolustettava boksissa. En-Nesyri pitää topparien kanssa painimisesta. Varsinkin pääpelistään tunnettu En-Nesyri on myös varsin tekninen pelaaja. Laadukas viimeistelijä iski viime kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien 18 maalia Sevillan paidassa.

En-Nesyriä on aika ajoin yhdistetty muun muassa Valioliigaan, ja Sevilla on ollut valmis myymään pelaajan, mutta hyökkääjä on itse kieltäytynyt siirrosta jäädäkseen Sevillaan. Sevilla saa toivoa, että En-Nesyri haluaa pelata seurassa myös kesän siirtoikkunan päättymisen jälkeen.

Ihanneavaus

Sevillan ihanneavaus 2023.

Arvio sijoituksesta

Sija: 7:s

Sevilla tulee parantamaan viime kauden sijoitustaan.

Alkavalla kaudella Sevillaa ei nähdä putoamiskamppailussa, mutta toisaalta pelaajamateriaali ei ole vahvistunut tarpeeksi, eikä Sevilla realistisesti kykene taistelemaan paikasta neljän parhaan joukossa. Mendilibar osoitti kykenevänsä tuomaan Sevillaan tarvittavaa tasaisuutta hyvin myrskyisän vuoden jälkeen, mutta sen suuremmasta menestyksestä on turha haaveilla.

Nykyisellä joukkueella Mestarien liigan lohkovaiheessa tulee todennäköisesti varsin kylmää kyytiä. Sevilla voi sijoittua La Ligassa kahdeksan parhaan joukkoon ja se on jo itsessään merkittävä parannus viime kauteen verrattuna.

Sevillan otteluohjelma

Tuukka Ikkeläjärvi ja Jaakko Perttilä
Twitter: @Tuukka_21
Twitter: @JaakkoPerttila

MUUT ENNAKKOJUTUT