Saksalaislegenda povaa Xabi Alonsolle yhtä pulmaa Real Madridissa
Saksalaislegenda Jürgen Klinsmann uskoo, että Real Madridin uuden päävalmentajan Xabi Alonson on vaikea saada kaikkia tähtihyökkääjiään puolustamaan.
Viime kesän tähtihankinta Kylian Mbappé iski debyyttikaudellaan 43 osumaa, mutta uuden valmentajan myötä on jälleen herännyt kysymyksiä siitä, miten ranskalaistähti mahdutetaan Vinícius Júniorin kanssa samaan aikaan kentälle.
Kummankin paras osaaminen on hyökkäyspään ratkaisuissa, eikä heitä tunneta suurista juoksumääristään alaspäin.
Seurajoukkueiden MM-kisojen yhteydessä Alonso on kehunut Viníciuksen työmoraalia ja sanonut, että kaikkien on tehtävä ”uhrauksia” joukkueen eteen. Klinsmannin mukaan mikään joukkue ei voi antaa kahdelle hyökkääjälle vapaita käsiä puolustamisen suhteen, vaikka he olisivat kuinka taitavia.
– Vain Lionel Messin joukkueilla on varaa puolustaa kymmenellä pelaajalla. Real Madrid yrittää saada sekä Mbappén että Viníciuksen puolustamaan. Olenko vakuuttunut, että Alonso pystyy siihen? En, kommentoi Klinsmann Marcan mukaan.
– He ovat kaksi persoonaa, joita Xabin on hallittava, ja olen varma, että joukkue onnistuu kompensoimaan kaiken, jotta heistä saadaan paras mahdollinen hyöty irti. PSG:ssä se ei onnistunut niinä kahtena vuotena Neymarin, Mbappén ja Messin kanssa.
– Xabin on vaikea saada molempia puolustamaan enemmän.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- TOP 5: La Ligan läpimurtopelaajat kaudelle 2026–27
- Julián Álvarez jäi saamatta – tämä maalitykki Barcelonan tähtäimessä
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Barcelona – ennakkosuosikin paikalla
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla