Athletic vaati La Ligalta selityksiä Barcelonan taloustilanteesta – Joan Laporta ihmettelee

Athletic Club on vahvistanut tavanneensa La Ligan edustajia kyseenalaistaakseen Barcelonan kyvyn hankkia pelaajia sarjan taloussääntöjä noudattaen.
Barcelona on siirtohuhuissa vahvasti yhdistetty Athleticin tähtihyökkääjään Nico Williamsiin, jolla on 58 miljoonan euron ulosostoklausuuli sopimuksessaan.
Viime viikonloppuna Barcelonan urheilutoimenjohtaja Deco sanoi, että 22-vuotiaalla Williamsilla on ”suuri halu” siirtyä Katalonian suurseuraan. Lisäksi Barcelonan puheenjohtaja Joan Laporta sanoi tällä viikolla luottavansa siihen, että seura pystyy hankkimaan ja rekisteröimään kaksi uutta hankintaa. Ensimmäisellä hän tarkoitti Espanyolista saapunutta maalivahtia Joan Garcíaa ja toisella mitä ilmeisimmin Williamsia.
Barcelonan rahatilanne on ollut tapetilla viime vuosina, kun seura on samaan aikaan tehnyt merkittäviä taloudellisia leikkauksia, mutta pystynyt olemaan aktiivinen siirtomarkkinoilla. Tämä on onnistunut muun muassa erilaisilla sponsorisopimuksilla ja myymällä seuran omistuksessa olevia toimintoja. Lisäksi Barcelona on saanut hieman liikkumavaraa tiukkaan palkkakattoonsa hyödyntämällä La Ligan sääntöjä, jotka sallivat uusien hankintojen rekisteröinnin pitkäaikaisten loukkaantumisten sattuessa.
Viime tammikuussa Barcelonan taloustilanteesta nousi iso kohu, kun seura sai Espanjan urheiluministeriöltä luvan rekisteröidä Dani Olmon ja Pau Víctorin kauden toiselle puoliskolle, vaikka La Ligan mukaan seuran palkkakatto ei siihen riittänyt.
Athleticin tiedote ja Laportan vastaus
Athletic kertoo nyt ottaneensa aiheen puheeksi La Ligan kanssa, kun huhut Williamsin jättisiirrosta Barcelonaan ovat yltyneet kovaa vauhtia.
– Madridissa pidetty kokous järjestettiin vastauksena Athleticin esittämään pyyntöön, joka koski taloudellisen reilun pelin sääntöjen noudattamista, kertoo Athletic tiedotteessaan.
– Keskusteluissa käsiteltiin muun muassa Barcelonan kykyä hankkia pelaajia. Athleticilla on oikeutettu etu saada asiaa koskevia tietoja, koska Barcelonan urheilutoimenjohtaja Deco on julkisesti myöntänyt, että he yrittävät hankkia pelaajan ykkösjoukkueestamme – pelaajan, jolla on sopimus 30. kesäkuuta 2027 asti.
– Selvityksen hakeminen näistä asioista auttaa varmistamaan, että kilpailusääntöjä noudatetaan asianmukaisesti.
– Decon kommentit seuraavat Barcelonan puheenjohtajan Laportan julkisia lausuntoja, joissa hän myönsi, että hänen seuransa ”työskentelee noudattaakseen sääntöjä” ja että sen vuoksi se ei tällä hetkellä täytä näiden sääntöjen vaatimuksia pelaajien rekisteröinnille.
Athletic ei kertonut, millaisia vastauksia se sai La Ligalta kysymyksiinsä.
Barcelonan puheenjohtaja Laporta ihmetteli suuresti Athleticin valituksia ja sanoi, että jokaisen seuran tulisi huolehtia vain omista asioistaan.
– En ymmärrä Athleticin reaktiota. Kaikella kunnioituksella, jokaisen pitäisi huolehtia omista asioistaan, kommentoi Laporta ESPN:n mukaan.
– En ymmärrä, miksi he menevät puhumaan La Ligalle Barcelonasta, joka ei liity heihin mitenkään, mutta kukin tavallaan.
– Olemme tehneet kaikki tarvittavat toimenpiteet voidaksemme hankkia pelaajia normaalisti. Pystymme hankkimaan ja rekisteröimään ne kaksi pelaajaa, jotka haluamme hankkia.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Analyysi: Mitä oikein tapahtui, kun Luka Modrić voitti Ballon d’Orin joulukuussa 2018?
- Barcelona aiesopimukseen Marcus Rashfordin siirrosta
- Sport: Yksi tekstiviesti romutti Barcelonan ja Nico Williamsin väliset neuvottelut
- Atlético Madrid -hyökkääjä valmistautuu kauteen epätavallisessa mutta mielenkiintoisessa seurassa
- Atlético valmis purkamaan seuralegendan sopimuksen
- Saksalaislegenda kehottaa Marc-André ter Stegeniä jättämään Barcelonan: ”Jos haluaa pelata MM-kisoissa…”
- Rodrigo De Paul jättämässä La Ligan
- Jude Bellingham leikkaukseen – poissaoloaika selvillä
- Atlético edelleen kiinnostunut Atalanta-tähdestä
- Atlético hankki maailmanmestarin
- Barcelona aiesopimukseen Marcus Rashfordin siirrosta
- Sport: Yksi tekstiviesti romutti Barcelonan ja Nico Williamsin väliset neuvottelut
- Atlético valmis purkamaan seuralegendan sopimuksen
- Atlético Madrid -hyökkääjä valmistautuu kauteen epätavallisessa mutta mielenkiintoisessa seurassa
- Analyysi: Mitä oikein tapahtui, kun Luka Modrić voitti Ballon d’Orin joulukuussa 2018?
- Saksalaislegenda kehottaa Marc-André ter Stegeniä jättämään Barcelonan: ”Jos haluaa pelata MM-kisoissa…”
- Atlético hankki maailmanmestarin
- Rodrigo De Paul jättämässä La Ligan
- Jude Bellingham leikkaukseen – poissaoloaika selvillä
- Lamine Yamalin juhlissa esiintynyt lyhytkasvuinen latasi suorat sanat kohusta: ”Hän haluaa pilata meidän muiden asiat”