Siirtoikkuna-analyysi: Barcelonalta odotetaan useita liikkeitä – myydäänkö keskikenttäpelaajia & lainataanko hyökkääjä loppukaudeksi?
Kuva: Getty Images
Barcelonaan on liitetty suorastaan poikkeuksellisen paljon siirtohuhuja tammikuun siirtoikkunaa ajatellen.
Ikkuna aukeaa vuodenvaihteessa ja umpeutuu kuukautta myöhemmin. On mahdollista, että Barca tekee useita kauppoja tammikuun aikana.
Kapeneeko keskikenttäosasto?
Barcelona lähti kauteen todella leveällä keskikenttämiehistöllä. Kolmelle pelipaikalle on ollut käytössä seitsemän edustusjoukkueen pelaajaa. Kaikille ei ole riittänyt kovin paljon peliaikaa, joten tyyttymättömyys on odotetusti noussut pintaan. Lähtöhaluistaan ovat syksyn mittaan vihjailleet etenkin Ivan Rakitic ja Arturo Vidal. Molempia on huhuiltu italialaiseen Intenazionaleen, Rakiticia myös Atlético Madridiin, Juventukseen ja Man Unitediin, Vidalia AS Romaan. Lokakuussa huhuiltiin, että Rakiticin hintalappu olisi 40 miljoonaa euroa ja että Barca olisi ihan valmis myymään kroatialaisen. Sittemmin vastuuta on alkanut tulla ja Rakitic on esiintynyt edukseen. Joulukuussa viestit ovat olleet pikemminkin sen suuntaisia, ettei Rakitic olekaan myytävänä. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Muita lähtijöitä?
Barcelonasta voi lähteä pari muutakin pelaajaa loppukaudeksi lainalle. Puolustuslinjasta löytyy kaksi nuorta pelaajaa, jotka eivät ole tarpeeksi hyviä saadakseen säännöllistä peliaikaa Barcassa: Moussa Wagué ja Jean-Clair Todibo. 21-vuotias Wagué on ollut oikeastaan vasta kolmosvaihtoehto oikean pakin tontille, sillä Nélson Semedon lisäksi Sergi Roberto on ajanut edelle. Vastaavasti 19-vuotiaan Todibon roolina on ollut toimia nelostopparina. Parin ottelun pelaaminen koko syyskauden aikana ei kehitä nuoria pelaajia tarpeeksi. Barcelonan akatemiassakin voi tapahtua myllerrystä. Seuran tämän hetken suurimmaksi lupaukseksi kutsuttu Riqui Puig ei ole päässyt pelaamaan yhtään ottelua edustusjoukkueessa tällä kaudella. Kutsuja ei tiettävästi ole juuri tullut edes ykkösjoukkueen harjoituksiin. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Carlos Vela tai Pedro sisään?
Marraskuun puolivälissä Sport arvioi, että jos Barcelona tekee tammikuussa kauppoja, niin kyse on ainoastaan lähtijöistä. Sittemmin on saatu muunkinlaista tietoa. Vuosi sitten Barcelona otti pikapesteihin kevääksi Jeison Murillon ja Kevin-Prince Boatengin. Kumpikaan ei osoittautunut miksikään erityiseksi sateentekijäksi, mutta sellaista roolia ei toki ollut tarjollakaan. Haluttiin vain leventää rinkiä kevään otteluruuhkan vuoksi. On mahdollista, että Barca päätyy samanlaiseen ratkaisuun nytkin. Kuten edellä mainittiin, ykkösjoukkueesta Todibo, Wagué ja Aleña saatetaan lähettää lainalle, minkä lisäksi joku (Vidal?) saatetaan myydä. Hyökkäysosaston kuudesta pelaajasta taas kaksi on kokemattomia omia kasvatteja ja yksi (Ousmane Dembélé) erittäin loukkaantumisherkkä.
Joko nyt, Neymar?
Toki Barcelonaan on yhdistetty muitakin nimiä. Päällimmäisinä esiin nousevat Neymar, Lautaro Martínez ja Fabián Ruiz. Marraskuun lopussa Mundo Deportivo uutisoi, että PSG olisi nyt valmis luopumaan Neymarista. Suomeksi sanottuna: PSG olisi valmis myymään Neymarin takaisin Barcelonaan. Tiettävästi mikään ei ole muuttunut pelaajien välillä; Neymar haluaisi palata, ja Lionel Messin johtama valtaklikki Barcan pukuhuoneessa haluaisi Neymarin takaisin. Vaikka tilanne konkretisoituisi, kyse olisi edelleen hyvin monimutkaisesta ja arvokkaasta siirrosta. Barcelonalla ei ollut viime kesänä budjetissaan tilaa, eikä sen suhteen mikään ole syyskauden aikana muuttunut. Eikä PSG varmaankaan olisi halukas myymään Neymaria kesken kauden. Eli tämä huhu voitaneen pitää jäissä ensi kesään asti. [readmore from=Barcelona] Lautaron suhteen tilanne on vähän sama. Internazionale tarvitsee hyökkääjäänsä kipeästi, jotta se voi taistella loppuun asti Italian mestaruudesta. Lisäksi Barcan ja Interin välisissä neuvotteluissa milanolaisseuran johto tiettävästi ilmaisi, että nuoren hyökkääjän hintalappu on kolminumeroinen. Se sai Barcelonan tutkailemaan muita vaihtoehtoja. Kolmas nimi, Ruiz, on hyvin mahdollinen hankinta Barcelonalle – mutta hänkin vasta kesällä. 23-vuotias keskikenttämies on jokseenkin Barca-profiilin omaava pelaaja, jonka sopimus ulottuu kesään 2023. Ruizin hintalappu on tiettävästi 80-90 miljoonaa euroa, ja miehen perässä on tiettävästi myös Real Madrid.Eli mitä liikkeitä Barca tekee?
Summa summarum: useita peliliikkeitä voi tapahtua Barcelonan toimistolla:- Myynneistä todennäköisin on Vidal.
- Myynneistä mahdollinen on Rakitic.
- Aleñán, Puigin tai Umtitin myyminen on hyvin epätodennäköistä.
- Aleñán lainaaminen kevääksi on todennäköistä, joskin osin riippuvaista Vidalin tai Rakiticin myymisestä.
- Puigin, Waguén ja/tai Todibon lainaaminen kevääksi on mahdollista, muttei lainkaan varmaa.
- Velan tai Pedron pestaaminen lainalle on mahdollista, mutta ei erityisen todennäköistä.
- Ruizin ja/tai Neymarin pestaamista voidaan odottaa aikaisintaan ensi kesänä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Marcus Rashford paljasti, kuka Barcelonan pelaajista on tehnyt häneen suurimman vaikutuksen
- 16-vuotias teki maalin Eurooppa-liigassa – Barcelona havittelee timanttia riveihinsä
- La Liga -seurat kompuroivat eurokentillä – dramaattinen loppu
- Nyt tipahti kova väite Lamine Yamalista
- Barcelonasta kajahti hyviä ja huonoja uutisia El Clásicon alla
- Real Madridin hyökkääjä lähtökuopissa – Alonso: ”Hänen on oltava kärsivällinen”
- Real Madrid isossa ottelussa Mestarien liigassa – Jude Bellingham sankarina
- Kylmä suihku – Athletic Bilbao heräsi Mestarien liigassa
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Nyt tipahti kova väite Lamine Yamalista
- Barcelonasta kajahti hyviä ja huonoja uutisia El Clásicon alla
- La Liga -seurat kompuroivat eurokentillä – dramaattinen loppu
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- 16-vuotias teki maalin Eurooppa-liigassa – Barcelona havittelee timanttia riveihinsä
- Real Madridin hyökkääjä lähtökuopissa – Alonso: ”Hänen on oltava kärsivällinen”
- Kylmä suihku – Athletic Bilbao heräsi Mestarien liigassa
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Real Madrid isossa ottelussa Mestarien liigassa – Jude Bellingham sankarina
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia