Siirtoikkuna-analyysi: Barcelonalta odotetaan useita liikkeitä – myydäänkö keskikenttäpelaajia & lainataanko hyökkääjä loppukaudeksi?

© Kuva: Getty Images

Barcelonaan on liitetty suorastaan poikkeuksellisen paljon siirtohuhuja tammikuun siirtoikkunaa ajatellen.

Ikkuna aukeaa vuodenvaihteessa ja umpeutuu kuukautta myöhemmin. On mahdollista, että Barca tekee useita kauppoja tammikuun aikana.

Kapeneeko keskikenttäosasto?

Barcelona lähti kauteen todella leveällä keskikenttämiehistöllä. Kolmelle pelipaikalle on ollut käytössä seitsemän edustusjoukkueen pelaajaa. Kaikille ei ole riittänyt kovin paljon peliaikaa, joten tyyttymättömyys on odotetusti noussut pintaan. Lähtöhaluistaan ovat syksyn mittaan vihjailleet etenkin Ivan Rakitic ja Arturo Vidal. Molempia on huhuiltu italialaiseen Intenazionaleen, Rakiticia myös Atlético Madridiin, Juventukseen ja Man Unitediin, Vidalia AS Romaan.

Lokakuussa huhuiltiin, että Rakiticin hintalappu olisi 40 miljoonaa euroa ja että Barca olisi ihan valmis myymään kroatialaisen. Sittemmin vastuuta on alkanut tulla ja Rakitic on esiintynyt edukseen. Joulukuussa viestit ovat olleet pikemminkin sen suuntaisia, ettei Rakitic olekaan myytävänä.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Lähteekö Arturo Vidal (vas.) tai Ivan Rakitic Barcelonasta tammikuussa? Kuva: Getty Images.

Vidalin suhteen tilanne vaikuttaisi olevan enemmän auki. Alkukaudesta vastuuta tuli kohtuullisesti, mutta syksyn edetessä Arthur ja Rakitic ovat ajaneet nokkimisjärjestyksessä chileläisen ohi. Marraskuun lopussa Vidal sanoi suoraan, että peliaikaa on tultava tai hän hakeutuu muualle – joko kauden jälkeen tai jo tammikuussa. Sitten taas toisaalta Interin toimitusjohtaja Giuseppe Marotta sanoi joulukuussa Barcan kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen näin:

– Arturo Vidal ei lähde Barcelonasta.

Ehkäpä kaikkein todennäköisimpänä lähtijänä pidetään tässä vaiheessa Carles Aleñáa. Vastuuta ei ole tullut käytännössä yhtään, ja 21-vuotiaan oman kasvatin kehitys on polkenut paikallaan. Näyttäisi siltä, että Aleñá pelaa loppukauden lainalla toisessa La Liga -seurassa. Ensin puhuttiin Getafesta, Granadasta ja Celta Vigosta, mutta sitten Getafe-valmentaja José Bordalás lipsautti:

– En tiedä, onko Aleñá vihdoin tehnyt siitä asiasta julkista tietoa, että hän on menossa [Real] Betisiin, Bordalás sanoi Sportille joulukuun puolivälissä.

Muita lähtijöitä?

Barcelonasta voi lähteä pari muutakin pelaajaa loppukaudeksi lainalle. Puolustuslinjasta löytyy kaksi nuorta pelaajaa, jotka eivät ole tarpeeksi hyviä saadakseen säännöllistä peliaikaa Barcassa: Moussa Wagué ja Jean-Clair Todibo.

21-vuotias Wagué on ollut oikeastaan vasta kolmosvaihtoehto oikean pakin tontille, sillä Nélson Semedon lisäksi Sergi Roberto on ajanut edelle. Vastaavasti 19-vuotiaan Todibon roolina on ollut toimia nelostopparina. Parin ottelun pelaaminen koko syyskauden aikana ei kehitä nuoria pelaajia tarpeeksi.

Barcelonan akatemiassakin voi tapahtua myllerrystä. Seuran tämän hetken suurimmaksi lupaukseksi kutsuttu Riqui Puig ei ole päässyt pelaamaan yhtään ottelua edustusjoukkueessa tällä kaudella. Kutsuja ei tiettävästi ole juuri tullut edes ykkösjoukkueen harjoituksiin.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Riqui Puigin tie edustusjoukkueeseen tukossa. Lähteekö tammikuussa? Kuva: Getty Images.

Lehtitietojen mukaan seurajohto on ehdottanut Puigille lainalle lähtemistä, mutta nuorukainen itse ei sitä haluaisi. Puigilta on tullut asiassa ristiriitaista viestiä, sillä marraskuun alussa hän sanoi näin:

– Jos en pääse pelaamaan ykkösjoukkueen kanssa, on minun tehtävä päätös tulevaisuudestani.

Joulukuun alussa oli toinen ääni kellossa.

– Olen aina sanonut haluavani jäädä Barcelonaan. Tällä hetkellä en suunnittele seurasta poistumista. Tällä hetkellä voin sanoa jääväni, Puig sanoi.

Siinä missä 20-vuotias Puig saattaa nyt jäädä, viisi vuotta nuorempi Juan Larios on tiettävästi ainakin lähdössä. Sportin tietojen mukaan laitapakki siirtyy tammikuussa Manchester Cityyn heti, kun hän täyttää 16 vuotta (12. tammikuuta).

Edustusjoukkueen pelaajista on muuten huhuttu hieman myös Samuel Umtitin lähdöstä. Näillä näkymin mies kuitenkin pysyy Barcassa ainakin tämän kauden loppuun.

Carlos Vela tai Pedro sisään?

Marraskuun puolivälissä Sport arvioi, että jos Barcelona tekee tammikuussa kauppoja, niin kyse on ainoastaan lähtijöistä. Sittemmin on saatu muunkinlaista tietoa.

Vuosi sitten Barcelona otti pikapesteihin kevääksi Jeison Murillon ja Kevin-Prince Boatengin. Kumpikaan ei osoittautunut miksikään erityiseksi sateentekijäksi, mutta sellaista roolia ei toki ollut tarjollakaan. Haluttiin vain leventää rinkiä kevään otteluruuhkan vuoksi. On mahdollista, että Barca päätyy samanlaiseen ratkaisuun nytkin.

Kuten edellä mainittiin, ykkösjoukkueesta Todibo, Wagué ja Aleña saatetaan lähettää lainalle, minkä lisäksi joku (Vidal?) saatetaan myydä. Hyökkäysosaston kuudesta pelaajasta taas kaksi on kokemattomia omia kasvatteja ja yksi (Ousmane Dembélé) erittäin loukkaantumisherkkä.

Onko Carlos Vela vuodenvaihteen jälkeen Barcelonan pelaaja? Kuva: Getty Images.

Ei siis ole kovin yllättävää, että julkisuuteen on tihkunut tietoja mahdollisista tammikuun hankinnoista. MLS:n parhaaksi pelaajaksi valitun Carlos Velan joukkuekaveri ja entinen Barcelona-pelaaja Jonathan dos Santos paljasti joulukuussa, että Barcelona on tehnyt Velalle virallisen tarjouksen, joka tällä hetkellä lepää hyökkääjän pöydällä. 30-vuotiaan meksikolaisen kohdalla kyse olisi todennäköisesti kevätkauden kattavasta lainapestistä.

Toinen mielenkiintoinen nimi on Pedro. 32-vuotias Barca-kasvatti siirtyi Chelseaan kesällä 2015, mutta rooli on viime vuosien aikana kaventunut merkittävästi. Pedron sopimus umpeutuu ensi kesänä. Näin hyökkääjä sanaili SER:n haastattelussa joulukuussa:

– Luonnollisesti haluaisin palata. On selvää, että se on yksi mahdollisuuksistani.

Mikäli Barca olisi kiinnostunut hankkimaan Pedron, on epäselvää, olisiko kyse vain kevätkauden kattavasta pikapestistä vai jostain pidempiaikaisesta.

Joko nyt, Neymar?

Toki Barcelonaan on yhdistetty muitakin nimiä. Päällimmäisinä esiin nousevat Neymar, Lautaro Martínez ja Fabián Ruiz.

Marraskuun lopussa Mundo Deportivo uutisoi, että PSG olisi nyt valmis luopumaan Neymarista. Suomeksi sanottuna: PSG olisi valmis myymään Neymarin takaisin Barcelonaan. Tiettävästi mikään ei ole muuttunut pelaajien välillä; Neymar haluaisi palata, ja Lionel Messin johtama valtaklikki Barcan pukuhuoneessa haluaisi Neymarin takaisin.

Vaikka tilanne konkretisoituisi, kyse olisi edelleen hyvin monimutkaisesta ja arvokkaasta siirrosta. Barcelonalla ei ollut viime kesänä budjetissaan tilaa, eikä sen suhteen mikään ole syyskauden aikana muuttunut. Eikä PSG varmaankaan olisi halukas myymään Neymaria kesken kauden. Eli tämä huhu voitaneen pitää jäissä ensi kesään asti.

Lautaron suhteen tilanne on vähän sama. Internazionale tarvitsee hyökkääjäänsä kipeästi, jotta se voi taistella loppuun asti Italian mestaruudesta. Lisäksi Barcan ja Interin välisissä neuvotteluissa milanolaisseuran johto tiettävästi ilmaisi, että nuoren hyökkääjän hintalappu on kolminumeroinen. Se sai Barcelonan tutkailemaan muita vaihtoehtoja.

Kolmas nimi, Ruiz, on hyvin mahdollinen hankinta Barcelonalle – mutta hänkin vasta kesällä. 23-vuotias keskikenttämies on jokseenkin Barca-profiilin omaava pelaaja, jonka sopimus ulottuu kesään 2023. Ruizin hintalappu on tiettävästi 80-90 miljoonaa euroa, ja miehen perässä on tiettävästi myös Real Madrid.

Eli mitä liikkeitä Barca tekee?

Summa summarum: useita peliliikkeitä voi tapahtua Barcelonan toimistolla:

  • Myynneistä todennäköisin on Vidal.
  • Myynneistä mahdollinen on Rakitic.
  • Aleñán, Puigin tai Umtitin myyminen on hyvin epätodennäköistä.
  • Aleñán lainaaminen kevääksi on todennäköistä, joskin osin riippuvaista Vidalin tai Rakiticin myymisestä.
  • Puigin, Waguén ja/tai Todibon lainaaminen kevääksi on mahdollista, muttei lainkaan varmaa.
  • Velan tai Pedron pestaaminen lainalle on mahdollista, mutta ei erityisen todennäköistä.
  • Ruizin ja/tai Neymarin pestaamista voidaan odottaa aikaisintaan ensi kesänä.

Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila