Tämän vuoksi Atléticon ottelussa pelattiin kymmenen minuuttia lisäaikaa – voittomaali syntyi viimeisillä sekunneilla
Atlético voitti sunnuntaina Espanyolin 2-1. Lue otteluraportti täältä.
Atléticon voittomaali syntyi 99. minuutilla, kun Thomas Lemarin laukaus löysi tiensä Diego Lópezin vartioimaan maaliin.
Ottelun tuomari antoi jopa kymmenen minuuttia lisäaikaa toisella jaksolla. Monet pitivät lisäaikaa liian pitkänä, mutta espanjalaismediat paljastivat sen olleen oikea ratkaisu. Lisäaika olisi voinut olla jopa pidempikin kuin kymmenen minuuttia.
GOL:n mukaan pallo oli pelissä toisella jaksolla vain noin 20 minuutin ajan.
VAR tarkasteli Lemarin maalia toisen jakson alussa peräti viiden ja puolen minuutin ajan. Ottelun toisella jaksolla nähtiin peräti kymmenen vaihtoa, kun kummatkin joukkueet käyttivät kaikki viisi vaihtoaan. VAR tarkasteli myös Yannick Carrascon tasoitusmaalia puolentoista minuutin ajan.
Lisäksi Felipen, Sergi Darderin ja Nico Melamedin loukkaantumisissa meni aikaa noin viisi minuuttia.
Carrasco oli tyytyväinen lisäajan pituuteen.
– Mielestäni se oli todella hyvä päätös, koska Espanyol pelasi valtavasti aikaa ja VAR:lla käytiin kahdesti, Carrasco muistutti.
La Ligassa pallo on pelissä huomattavasti vähemmän kuin muissa huippusarjoissa. Lue lisää täältä.
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään