Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
Álvaro Morata pelaa hyvin kaksijakoista kautta.
Morata, 31, pelasi suorastaan loistavan syyskauden. Morata on viimeistellyt kuluvalla kaudella kaikki kilpailut mukaan luettuna 20 maalia, mutta tammikuun puolivälin jälkeen on syntynyt vain yksi maali. Morata on tehnyt edelliseen 18 otteluun yhden maalin.
Urallaan lukuisia pokaaleja voittanut Morata muistutti Miravian haastattelussa, ettei voittaminen itsessään ole ainoa tärkeä asia jalkapallossa. Morata nostaa esiin etenkin työnteon arvon.
– Voittaminen ei ole kaikki kaikessa. On myös annettava painoarvoa kovalle työlle ja valmistautumiselle. Mielestäni tämä on ollut hieno oppimismatka, Morata viittasi uraansa.
Morata ei kuulunut juniorivuosinaan joukkueensa parhaimpiin pelaajiin. Silti Morata nousi muiden edeltä huipulle.
– Olen nähnyt useita minua paremmin pelanneita pelaajia, jotka ovat kuitenkin jääneet matkalle. Ero on siinä, että onnen lisäksi olen tietenkin taistellut kovasti unelmieni eteen. Olen missannut useita häitä ja melkein kaikki perheeni ristiäiset. Lopulta kuitenkin unelmani toteutui ja olen nauttinut uskomattomasta urasta.
LUE MYÖS
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Atlético Madridilla kaksi hyökkääjää kiikarissa
- Barcelonan Xavi kommentoi potkuhuhujaan
- La Ligan seuralegendan sopimuskiista sai täyskäännöksen – ”Se on minun päätökseni”
- La Liga -seuran valmentaja vaihtuu
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- Relevo: Real Madrid valmis tekemään poikkeuksen sääntöön – tarjoamassa pitkää sopimusta puolustajalleen
- Iker Casillas kertoi kumpaa maalivahtia Real Madridin pitäisi peluuttaa Mestarien liigan finaalissa
- Relevo: Xavin tulevaisuus Barcelonan peräsimessä jälleen vaakalaudalla
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Real Madridin David Alaba joutui uudestaan polvileikkaukseen
- Nico Williams on kuuma nimi siirtomarkkinoilla – Athleticilla selvä kanta