Marca: Puheet lähdöstä eivät ole totta – Gareth Balen asema ei muutu Real Madridissa
Ranskalaismedia Téléfootin ja Marcan aikaisemman uutisoinnin perusteella voi saada sellaisen kuvan, että walesilainen Gareth Bale, 27, olisi lähdössä Real Madridista. Nyt Marca kuitenkin itse ampuu nämä huhut alas.
Marcan mukaan seuran hierarkia ja Zinédine Zidane säilyttävät Balen aseman koskemattomana. Laituri ajattelee ainoastaan ensi kautta Estadio Santiago Bernabéulla.
Balen viime kausi oli henkilökohtaisesti pettymys. Loukkaantumiset moukaroivat häntä siten, ettei hän voinut pelata ratkaisevissa otteluissa. Bale ei osallistunut UEFA Super Cupiin ja häneltä jäi väliin seurajoukkueiden MM-kilpailut sekä La Ligan ratkaiseva päätöskierros. Mestarien liigan loppuottelussakin walesilainen kävi kentällä pyörähtämässä, kun ottelu oli jo ratkennut.
Real Madrid uskoo kuitenkin, että Bale voi nousta ensi kaudella jälleen omalle tasolleen. Se ei halua luopua korkean profiilin laituristaan etenkään nyt, kun Cristiano Ronaldon, 32, tulevaisuus seurassa näyttää epävarmalta.
Bale allekirjoitti viime kaudella uuden jatkosopimuksen ja hän on omien sanojensa mukaan onnellinen Madridissa. Marca kertoo, että Bale on unelmoinut Real Madridissa pelaamisesta lapsuudesta lähtien, ja Los Blancos aikoo pitää hänestä kiinni vielä vähintään yhden sesongin ajan.
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään