Philippe Coutinholta piikki Barcelonalle: ”Bayernin ilmapiiri läheisempi kuin missään aiemmassa seurassani”
Barcelonan puolentoista vuoden takainen ennätyshankinta Philippe Coutinho siirtyi täksi kaudeksi lainalle Bundesliigaa vuodesta toiseen dominoivaan Bayern Müncheniin. Coutinhon sopimuksessa on myös osto-optio, eikä brasilialainen vaikuta kovin innokkaalta Barcaan enää palaamaan.
27-vuotias Coutinho antoi haastattelun saksalaiselle Skylle. Siinä hän kehuu ennen kaikkea sitä, kuinka kotoisaksi hän on olonsa Münchenissä tuntenut. Samalla Coutinho heittää rivien välissä pienen piikin Barcelonan suuntaan. Coutinhon mielestä kun ilmapiiri Bayernissa on paljon läheisempi ja ”perheenomaisempi” kuin hänen aiemmissa seuroissaan Barcelonassa ja Liverpoolissa. Liverpool saa pelaajalta sentään edes maininnan.
– Olen juuri ajatellut, että tunnelma on paljon perhemäisempi täällä. Kaikki on kuin perheessä. Tunsin sellaista jo Liverpoolista vähän, mutta täällä ollaan vielä läheisempiä, Coutinho toteaa.
Ensimmäisten treeniensä jälkeen Coutinhon kertoo antaneensa yli puolen tunnin ajan nimikirjoituksia ja ottaneensa valokuvia fanien kanssa. Barcelonassa vastaava olisi erittäin poikkeuksellista, mutta Saksassa Coutinho riemastui sellaisesta heti.
– Minusta se on todella hienoa! Fanit olivat minulle uskomattoman mukavia. On mahtavaa tuntea se positiivinen energia niin läheltä heitä. Läsnä on aina todella paljon lapsia. Näen, kuinka heidän silmänsä säihkyvät. Se tekee minut onnelliseksi.
[readmore from=Coutinho-Philippe]
– Kirjoitin sinä päivänä uskomattoman paljon nimmareita, ja toivon, etten unohtanut ketään. Tällainen säännöllinen kontakti on hienoa.
Tukea sopeutumiseensa Coutinho on saanut espanjalaistuneelta brassilta Thiagolta, joka edusti Barcelonaa vuosina 2005-2013.
– Thiago on brasilialainen ja puhuu portugalia. Hän auttoi minua ensimmäisinä päivinä valtavasti, varsinkin kommunikoinnin kanssa. Saksa on hemmetin vaikeaa! Olen kuitenkin päättänyt opetella sitä ainakin vähän. Jokunen seuran työntekijäkin puhuu portugalia, joten se helpottaa minua vähän, Coutinho kertoo.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Atlético Madridilla kaksi hyökkääjää kiikarissa
- Barcelonan Xavi kommentoi potkuhuhujaan
- La Ligan seuralegendan sopimuskiista sai täyskäännöksen – ”Se on minun päätökseni”
- La Liga -seuran valmentaja vaihtuu
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- Relevo: Real Madrid valmis tekemään poikkeuksen sääntöön – tarjoamassa pitkää sopimusta puolustajalleen
- Relevo: Xavin tulevaisuus Barcelonan peräsimessä jälleen vaakalaudalla
- Iker Casillas kertoi kumpaa maalivahtia Real Madridin pitäisi peluuttaa Mestarien liigan finaalissa
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Real Madridin David Alaba joutui uudestaan polvileikkaukseen