Antoine Griezmannin komea vapaapotkumaali vei varamiehisen Atléticon voittoon – myös Morata onnistui maalinteossa
Atlético voitti lauantai-iltana Metropolitanolla Celtan maalein 2-0 ja nousi yhdeksän pisteen päähän Barcelonasta.
Atléticon maaleista vastasivat Antoine Griezmann ja Álvaro Morata.
Diego Simeonen miehistö joutui lähtemään otteluun vajaamiehisenä. Diego Godín, Josema Giménez ja Stefan Savic olivat sivussa, jonka vuoksi Simeone joutui luottamaan B-joukkueessa pelaaviin Francisco Monteroon ja Toni Moyáan toppariparinaan.
19-vuotiaalle Moyálle kyseessä oli uran ensimmäinen avauspaikka La Ligassa.
Pakkovoiton edessä otteluun lähtenyt Celta kykeni luomaan avausjaksolla muutaman potentiaalisen maalipaikan, mutta Jan Oblak oli tuttuun tapaan mies paikallaan.
Ottelun voittomaali nähtiin ensimmäisen puoliskon lopussa. Griezmann laukoi Atléticon johtoon komealla vapaapotkumaalillaan. Osuma oli Griezmannin sarjakauden 14. maali.
Puolikuntoinen Álvaro Morata saapui kentälle toisella jaksolla ja viimeisteli läpiajosta Atléticon toisen osuman. Hetkeä myöhemmin Griezmannilla oli mahdollisuus tehdä illan toinen maali päästyään läpiajoon Ángel Correan syötöstä. Griezmannin nosto jäi kuitenkin liian hitaaksi ja vieraiden puolustus pääsi väliin juuri ennen maaliviivaa.
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään
- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat