Mitä Neymarin pitäisi tehdä palatakseen Barcelonaan? Nämä kolme asiaa heti alkajaisiksi
Mundo Deportivo kertoo verkkosivuillaan lähteisiinsä nojaten, että Neymar haluaa palata Barcelonaan.
MD:n tietojen mukaan Neymar on halunnut palata jo pitkään, mutta aiemmin Barcelona-johto on suhtautunut pelaajan toiveisiin kylmäkiskoisesti. Hiljattain Barcelona-johdon mielipide on kuitenkin muuttunut. Nyt tilanne on se, että Neymarin paluu olisi Barcelonan näkökulmasta mahdollinen. Ensin olisi kuitenkin pari kanaa kynittävänä.
Neymarin lähtö PSG:hen kesällä 2017 jätti syvät haavat Barcelona-johtoon. Siksi Neymarin pitäisi heti alkuun tehdä muutama asia, jotta Barcelona-johto saisi pestyä kasvonsa.
MD kertoo jutussaan, että Neymarin olisi alkuun myönnettävä julkisesti, että siirto PSG:hen oli virhe. Toiseksi Neymarin olisi itse pyydettävä PSG-puheenjohtaja Nasser Al-Khelaifilta siirtoa Barcelonaan. Näin teki vuosi sitten kesällä Philippe Coutinho Liverpool-johdon suhteen.
Kolmantena pitäisi saada sopu aikaan Neymarin ja Barcelonan välisessä oikeusjutussa. Kun Neymar lähti, Barcelona kieltäytyi maksamasta 26 miljoonan euron lojaaliusbonusta. Kiista ei ole vielä ratkennut, vaan tapaus odottaa oikeuden käsittelyä. Tämä riita pitäisi saada sovittua ennen kuin Neymarin Barcelona-paluuta voitaisiin edes teoriassa ruveta järjestämään.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Atlético Madridilla kaksi hyökkääjää kiikarissa
- Barcelonan Xavi kommentoi potkuhuhujaan
- La Ligan seuralegendan sopimuskiista sai täyskäännöksen – ”Se on minun päätökseni”
- La Liga -seuran valmentaja vaihtuu
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- Relevo: Real Madrid valmis tekemään poikkeuksen sääntöön – tarjoamassa pitkää sopimusta puolustajalleen
- Relevo: Xavin tulevaisuus Barcelonan peräsimessä jälleen vaakalaudalla
- Iker Casillas kertoi kumpaa maalivahtia Real Madridin pitäisi peluuttaa Mestarien liigan finaalissa
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Real Madridin David Alaba joutui uudestaan polvileikkaukseen