Jos nyt ei satu asumaan tynnyrissä, niin Neymarin ME-siirto Paris Saint-Germainiin ei ole voinut mennä keltään jalkapalloihmiseltä ohi. Neymar ja PSG ovat hallinneet futisuutisointia kuin Celtic Skotlannin Valioliigaa, eikä jutun juuri lopu, vaikka sopimus saatiinkin jo maaliin ja julkaistua.

Kun huhut Neymarin siirrosta Pariisiin alkoivat joitain viikkoja sitten nostaa päätään espanjalaislehdistössä, oli ne helppo sivuuttaa olankohautuksella kevyenä kesäviihteenä. Samanlaisena kuin Ruokolahden leijona tai vastaavat, lähes jokakesäiset juorut Cristiano Ronaldon maisemanvaihdosta.

Vain vajaat kolme viikkoa sitten Barca-johdosta kiistettiin jyrkästi Neymarin olevan matkalla minnekään. Miksi asiat kuitenkin menivät niin kuin menivät, ja millainen vaikutus kaupalla on siirron eri osapuoliin ja koko jalkapallomaailmaan?

Neymar

Brasilialaistähti itse totesi ensimmäisessä Pariisissa pitämässään lehdistötilaisuudessa, että siirron motiivina ei ollut liioin raha, ei tahto nousta joukkueensa ehdottomaksi supertähdeksi eikä PSG:n suuri brasilialaispelaajien määrä. Right. Uskokoon ken tahtoo.

PARIS, FRANCE - AUGUST 04: Neymar reacts during a press conference with Paris Saint-Germain President Nasser Al-Khelaifi on August 4, 2017 in Paris, France. Neymar signed a 5 year contract for 222 Million Euro. (Photo by Aurelien Meunier/Getty Images)
Neymar puhui perjantaina ensimmäistä kertaa siirtonsa jälkeen medialle. Kuva: Getty Images

Joka tapauksessa juuri noin Neymarin kannattikin sanoa, eikä siinä ollut mitään yllättävää. Neymar näyttäytyisi vieläkin pahempana tarinan konnana, jos hän olisi kritisoinut puolella sanallakaan Barcelonaa tai myöntänyt, että tilipussin takiahan se seura vaihtui.

Olisi paljon helpompaa uskoa, että raha ei ollut siirron tärkeä vaikutin, ellei Neymarista olisi tullut siirron myötä maailman ylivoimaisesti parhaiten palkattu jalkapalloilija. Enkä ainakaan itse epäile lainkaan, etteikö Neymarilla olisi palava halu olla juurikin The Supertähti, ja oman joukkueensa kiistaton kapellimestari.

Puheet lämpimästä ystävyydestä Lionel Messin kanssa ovat varmasti totta, mutta niin on sekin, että niin kauan, kuin Messi pelaa Barcassa, tulee Kirppu paistattelemaan valokeilassa. Pariisissa PSG on Neymar, ja Neymar on PSG.

Neymar oli jo teinipoikana valovoimainen stara, joka nosti perheensä elintasoa tuntuvasti futisansioillaan jo 15 vuoden ikäisenä. Etelä-Amerikan parhaaksi jalkapalloilijaksi hänet valittiin kahdesti ennen miehen 20-vuotissyntymäpäivää.

Neymar on vasta 25-vuotias, mutta Brasilian maajoukkueen kiintotähti hän on ollut jo vuosia – vieläpä jo kaksissa kotikisoissakin. Seurajoukkueessa status on ollut lähellä samaa, mutta ei aivan. Neymar on sanonut usein, että hän haluaa olla vielä joskus maailman paras, ja voittaa Kultaisen pallon. Vaikka Barcelona onkin PSG:tä suurempi ja menestyneempi seura, kieltämättä tuo tavoite saattoi helpottua seuranvaihdon myötä.

Kaiken juttutulvan keskellä jossain osui silmään otsikko ”Neymar ansaitsee tienata paremmin kuin Beyonce”. Ja toden totta, Neymarhan ON jalkapallon Beyonce. Nykyaikainen nuorisoidoli, joka näyttää enemmän pop-tähdeltä kuin jalkapalloilijalta. Hyppyritukat, blondatut hiukset, tatuoinnit, koreilevat aurinkolasit ja lökäpöksyt. Siinä useita Neymarin tavaramerkkejä, jotka todistavat, ettei Neymar ole koskaan pelännyt huomion keskipisteenä oloa – toisin kuin vaikkapa aisaparinsa Messi. Nyt Neymar saa ansaitsemaansa huomiota niin paljon kuin ikinä haluaa.

Pitää muistaa, että jo kesken viime kauden ihmeteltiin usein – aina psykologia myöten – Neymarin kireää pinnaa. Huhtikuun alkuun mennessä Neymar oli ottanut 38 ottelussa 14 varoitusta ja yhden ulosajon. Pelikielto piti miehen sivussa muun muassa kauden viimeisestä El Clásicosta. Jostain se paha olo kumpusi.

Niin, ja tuskin niistä brasilialaisista pelikavereistakaan haittaa on. Neymarko se Dani Alvesinkin siirron järjesteli?

Paris Saint-Germain

Upporikas, qatarilaisella mammona leveästi elävä PSG ei ole pikkuseura, vaan Mestarien liigan puolivälierävaiheen vakiokävijä. PSG haluaa kuitenkin aidosti suureksi aidosti suurten joukkoon. Mitä jalkapalloilulliseen puoleen tulee, se tarkoittaa Mestarien liigan voittoa.

Ei yksi pääsky kesää tee, mutta Neymarilla PSG pyrkii tekemään itsestään uskottavamman – ja helpottamaan tulevia pelaajahankintoja. Sattuikin sopivasti, että PSG:n megahankinta kohdistui juuri Neymariin, jota voidaan pitää Barcelonan ikimuistoisen 6-1 -comebackin arkkitehtinä. Neymarin potkaisu- (ja kaatumis-)taidoilla Barcelona käänsi toivottoman tuntuisen 0-4 -tappion avausosasta voitokseen ja pudotti ällistyneen PSG:n jatkosta huhtikuussa. 6-1 -voitossa Neymar teki kaksi maalia ja syötti lisäajan ratkaisuosuman.

Neymarin pelillistäkin panosta tärkeämpää on miehen kaupallinen panos. Seurapomo Nasser Al-Khelaifi uskoo oikeasti, että muutaman vuoden päästä PSG on ansainnut Neymariin sijoittamansa rahat takaisin fanituotemyynnillä, menestyksellä sun muulla.

PARIS, FRANCE - AUGUST 04: Neymar poses with his new jersey next to Paris Saint-Germain President Nasser Al-Khelaifi after a press conference on August 4, 2017 in Paris, France. Neymar signed a 5 year contract for 222 Million Euro. (Photo by Aurelien Meunier/Getty Images)
Nasser Al-Khelaifin sinnikkyys palkittiin. Kuva: Getty Images

PSG kaipasi kipeästi johtotähteä ja keulakuvaa. Sellainen sillä oli pari vuotta sitten Zlatan Ibrahimovicissa, mutta mistään juliandraxlereista, edinsoncavaneista tai angeldimarioista ei ollut samaan rooliin. Vasta Neymar pystyy täyttämään Zlatanin jättimäiset saappaat – ja jopa helposti.

Pitää myös muistaa, ettei PSG:n kiinnostus Neymaria kohtaan mikään hetken mielijohde ollut. Jo syyskuussa kerrottiin Al-Khelaifin Neymarille viime kesänä tekemästä ”surrealistisesta tarjouksesta” yksityiskoneineen ja hotelliketjuineen. Kenties jo tuolloin ajatus Ranskan-siirrosta jäi Neymarin päähän muhimaan? Selittäisikö se syksyn 2016 ennätyksellisen kuivan maalitahdin?

Barcelona

Ensituntumalta tuntuu todella kovalta iskulta, että maailman kovin hyökkäyskolmikko Messi- Luis Suárez -Neymar hajoaa. Onko asia kuitenkaan niin yksinkertainen?

Jo keväällä Jaakko Perttilä kirjoitti siitä, kuinka MSN-triosta on tullut Barcelonalle rasite. Uusi valmentaja Ernesto Valverde oli toki jo uhkaillut hajottavansa kolmikon, mutta nyt hän joutuu tekemään sen pakon edessä.

Mutta tekikö Neymarin lähtö lopulta Barcelonalle palveluksen? Periaatteessa hyökkäyspään variaatioita on nyt mahdollista luoda enemmän. Tai jos tilalle ostetaan uusi mies, kenties hän tekee paremmin hommia alaspäin? Joka tapauksessa Neymarin harhautuksia ja syöttötaitoa voi joskus tulla ikävä, sillä tilanteiden luojana hän on ollut Messiäkin etevämpi.

BARCELONA, SPAIN - FEBRUARY 14: (R-L) Luis Suarez of FC Barcelona celebrates with his team mates Lionel Messi and Neymar of FC Barcelona after scoring his team's third goal during the La Liga match between FC Barcelona and Celta Vigo at Camp Nou on February 14, 2016 in Barcelona, Spain. (Photo by David Ramos/Getty Images)
MSN-kolmikosta tuli nyt MS-kaksikko. Kuva: Getty Images

Juttua kirjoitettaessa Barcelonan siirtosaldo on kesän osalta vaatimattomat 179 miljoonaa euroa plussalla. Joku pelaaja Neymarin tilalle varmasti hankitaan, mutta kannattaako ostaa sitten samantien ”maailman toiseksi kallein pelaaja” Kylian Mbappé, vai kenties useampi halvempi mies ja jättää jotain varastoonkin?

Barcelonan ongelma on, että nyt on myyjän markkinat. Myyvät seurat kyllä tietävät, että Barcan kassassa ei ihan heti pohja paista.

Financial Fair Play

Tästä tulee tämän jutun lyhin kappale, sillä itse en edelleenkään ymmärrä, kuinka PSG:n toiminta muka olisi FFP:n sääntöjen mukaista. Vaikka ulosostosumman ”maksoikin” virallisesti Neymar, oli tämäkin käsittääkseni säännön jossain pykälässä kielletty.

Nyt kysytään UEFA:lta selkärankaa. Mikäli PSG ei myy (alihintaan) puolta joukkuettaan, odottaa sitä kaiken järjen mukaan kovat sanktiot ensi kesänä. Eikä kovilla sanktioita tarkoiteta mitään UEFA:n muodollisia 30 000 euron sakkoja, joka PSG:llä kuuluu edustuskuluihin yhdessä johtokunnan kokouksessa. Pikemminkin esimerkiksi UEFA-lisenssin eväämistä ja europeleistä sulkemista. Tähän ei toki kukaan usko, mutta vitsihän se on toistaiseksi ollut Financial Fair Playkin. Ja lienee kovista puheista huolimatta jatkossakin.

Siirtokorvaukset ja ulosostoklausuulit

Kaikkien merkittävin vaikutus Neymarin jättisiirrolla taitaa olla tulevaisuuden siirtokorvauksiin ja ulosostosummiin. Kuten hyvin tiedetään, oli Neymarista maksettu summa yli kaksinkertainen aiempaan, Paul Pogban ME-siirtoon verrattuna. Maailman kalleimman hyökkääjän hinnalla saisi yhteen pakettiin maailman kalleimman maalivahdin (Gianluigi Buffon), maailman kalleimman puolustajan (Benjamin Mendy) ja maailman kalleimman keskikenttäpelaajan (Pogba), ja vielä jäisi 7 miljoonaa euroa yli.

Jos vielä viikko sitten kaikkia siirtoja verrattiin Pogban 105 miljoonaan euroon, nostaa uusi ME-summa riman pilviin. Kuten José Mourinhokin totesi, tullaan 60 miljoonan, 80 miljoonan tai 100 miljoonan euron siirtoja näkemään jatkossa paljon lisää. Joku 20 miljoonaa euroa tuntuu nykyään siirtosummana pikkurahalta.

Voisi olla helppoa kuvitella, että Neymarin ennätys pysyy voimassa vaikkapa seuraavat viisi vuotta, mutta onko sittenkään välttämättä näin? Barcelonakin kai luuli, että 222 miljoonan euron ulosostosummaa ei yksikään seura maksa. Onko Messin 300 miljoonan euron ulosostoklausuulikaan enää turvassa?