Kommentti: Lionel Messin johtamasta MSN-triosta on tullut Barcelonalle rasite
Kuva: Getty Images
Lionel Messiä, Luis Suárezia ja Neymaria on hehkutettu muutaman viime kauden ajan maasta taivaaseen. Ja ihan ansaitusti. Nyt hehkutuksen on syrjäyttänyt kysymysmerkkien tulva.
Kaikki tietysti perustuu tiistai-illan PSG-otteluun. Barca suorastaan syötiin elävältä Pariisin illassa. 4-0-lukemien myötä on hyvin epätodennäköistä, että Blaugrana enää pystyisi kääntämään otteluparia voitokseen.
PSG-peli oli tavallaan jäävuoren huippu, joka oli jo jonkin aikaa vilahdellut aaltojen lomassa. Nyt jäävuoren huippu vain tuli kunnolla näkyviin. Käydään läpi, mikä Barcelonassa on rakenteellisesti pielessä.
Omavaraisuudesta ostojoukkueeksi
Barcelonan pelaajapolitiikka perustui Pep Guardiolan aikakaudella paljolti omavaraisuuteen. Oli Víctor Valdésia, Carles Puyolia, Xavia, Sergio Busquetsia, Andrés Iniestaa, Pedroa ja Messiä. Sittemmin tuolta polulta on lähdettty pois. Ehkä pakonkin edessä. Guardiolan aikakaudelle osuneita kultaisia sukupolvia ei yksinkertaisesti synny jatkuvasti. Mutta vaikka muutos olisi tapahtunut pakon edessä, Barcelona on viime vuosina satsanut aiempaa paljon voimakkaammin ison rahan hankintoihin. Suárez ja Neymar tietysti kalleimpina esimerkkeinä. Rahaa on palanut sekä siirtokorvauksiin että pelaajien palkkoihin. Ihan hiljattain Barca vielä uusi Suárezin ja Neymarin sopimukset. Palkankorotukset olivat huimaa luokkaa.
Seitsemällä puolustaminen ei riitä
Barcelonan hyökkäystrioon liittyy myös pelillinen ongelma. Pelistä toiseen avauskokoonpanossa ovat Messi, Suárez ja Neymar. Onko kukaan ihmetellyt, miten MSN-ketju pystyy pelaamaan niin paljon? Syy on kärjistetysti se, että kolmikolta on riisuttu melkoinen määrä puolustusvastuuta. Jos menetyksen jälkeen palloa ei välittömästi saada prässillä takaisin, MSN-kolmikko jää kävelemään vastustajan kenttäpuoliskolle, ja odottaa muiden hoitavan pallon takaisin omille. Ei siinä sinänsä ole mitään vikaa. Tämä on varmasti ollut Enriquen suunnitelma – tuskin Messi ja kumppanit muuten pelaisivat niin flegmaattisesti alaspäin. Ja tähän asti suunnitelma on toiminut. Alavésit ja granadat menevät nurin, vaikka Barcelona pelaisi puolustusvaiheen seitsemällä pelaajalla. Samaan aikaan se tarjoaa valtavan vastahyökkäysaseen, kun MSN-kolmikko on jo valmiiksi ylhäällä. Riiston jälkeen pallo MSN:lle, nopea hyökkäys, maali. PSG:tä vastaan huomattiin, että isoja vastustajia vastaan ei voi puolustaa seitsemällä. Täytyy puolustaa kaikilla pelaajilla. Kaikkien on tehtävä osansa, jotta strategiset alueet saadaan tukittua. Kun Barcelonan hyökkääjät eivät tule toisteisesti pallon alle, keskikentän kolmikolle jää valtava alue puolustettavaksi. Ja kun keskikentän kolmikko ei saa tilannetta kuriin, ongelmia syntyy seuraavaksi puolustuslinjassa. PSG:n maaleissa näkyi, miten hajallaan Barcan pakka oli. Hajanaisuus alkoi hyökkäyskolmikosta.Barcelona lukittu pattitilanteeseen
Mitä nyt, Barcelona? Miten rakenteellinen ongelma saadaan korjattua? Haaste on suuri, sillä se ei ole pelkästään pelillinen. Jos Enrique haluaisi, hän voisi säätää hyökkääjien pelaamista niin, että puolustusvelvoite kasvaisi. Mutta samalla hyökkääjien rasitus lisääntyisi. Jos hyökkääjien rasitus lisääntyy, he eivät voi pelata jokaista ottelua alusta loppuun. Ja siinä kohtaa kysytään, riittääkö korvaajien taso?
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Virallista: Karim Adeyemi on Barcelonan uusin hankinta
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua