Simeone pelkäsi toimitsijakieltoa – ”Olin huolissani, koska kohtelin tuomaria suurella kunnioituksella”
Atlético Madridin päävalmentaja Diego Simeone myöntää pelänneensä toimitsijakieltoa tiistain Villarreal-ottelun tapahtumien takia.
Atlético hävisi kotonaan maalein 0–1. Virallisen tuomariraportin mukaan Simeone oli koskettanut käsillään avustavaa erotuomaria protestoidessaan.
Valmentaja suivaantui siitä, ettei kotijoukkueen annettu antaa vapaapotkua ottelun lopussa.
– Olin huolissani, koska kohtelin erotuomaria suurella kunnioituksella siinä tilanteessa, Simeone totesi median edessä.
Olin vain kysynyt, miksi he eivät antaneet meidän antaa viimeistä vapaapotkua.
– Olin vain kysynyt, miksi he eivät antaneet meidän antaa viimeistä vapaapotkua. Sen jälkeen asiaa paisuteltiin. Olen kiitollinen siitä, että saan istua vaihtopenkillä.
Atlético ja Sevilla ovat tasapisteissä sijoilla 3 ja 4, kun molemmilla on jäljellä neljä ottelua. Atlético kohtaa lauantaina Las Palmasin vieraissa ja Sevilla maanantaina Málagan vieraissa.
Lähde: ESPN FC
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Atlético Madridilla kaksi hyökkääjää kiikarissa
- Barcelonan Xavi kommentoi potkuhuhujaan
- La Ligan seuralegendan sopimuskiista sai täyskäännöksen – ”Se on minun päätökseni”
- La Liga -seuran valmentaja vaihtuu
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- Relevo: Real Madrid valmis tekemään poikkeuksen sääntöön – tarjoamassa pitkää sopimusta puolustajalleen
- Relevo: Xavin tulevaisuus Barcelonan peräsimessä jälleen vaakalaudalla
- Iker Casillas kertoi kumpaa maalivahtia Real Madridin pitäisi peluuttaa Mestarien liigan finaalissa
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Real Madridin David Alaba joutui uudestaan polvileikkaukseen