Näkökulma: Lionel Messi ja Neymar pettivät Barcelonan
Peli oli hyvin Barcelonan hallussa. Paljon paremmin kuin moneen viikkoon. Voitto oli tulossa – todella arvokas sellainen. Lopulta Real Madrid tasoitti, ja El Clásicossa päädyttiin pistejakoon.
Kataloniassa voidaan toki syyttää Javier Mascheranoa. Mitäs liukastui ja päästi Sergio Ramosin puskemaan tasoituksen 90. minuutilla. Tuo argentiinalainen on kuitenkin ihan väärä puu haukuttavaksi.
Oikea osoite löytyy toisen argentiinalaisen ja erään brasilialaisen muodostamalta akselilta.
Isoissa peleissä ei yleensä kovin montaa hyvää maalipaikkaa tule. Lionel Messille tuli yksi. Neymarille tuli yksi. Kumpikin epäonnistui.
Messille, Neymarille ja Luis Suárezille maksetaan valtavia europinoja loppujen lopuksi yhdestä asiasta: maaleista. MSN-trio sai kolme tilaisuutta, mutta käytti niistä vain yhden. Se ei yksinkertaisesti riitä. Ei etenkään tällaisessa ottelussa, jossa panokset ovat valtavat.
Ei katastrofi, mutta suuri pettymys
Hieman kärjistäen sanottuna Realin voitto olisi ollut Barcelonalle katastrofi. Sitä ei tullut, mutta ei Barca-leirissä voida missään nimessä tasapeliin tyytyväisiä olla.
Tämä oli se peli, joka piti voittaa. Ja jota oltiin voittamassa. Mutta Barcelona ei kyennyt peliä tappamaan, kun paikka tuli.
Tarkemmin sanottuna: Messi ja Neymar eivät kyenneet peliä tappamaan. Kolmen pisteen eron sijaan ero on nyt kuusi pistettä. Ja muistetaan sekin, että tasapisteissä La Ligassa paremmuus ratkaistaan keskinäisillä otteluilla. Siinäkin vertailussa Barca olisi nyt niskan päällä, jos Neymar tai Messi olisi onnistunut.
MSN-trioa on vuosien varrella kehuttu vuolaasti – aiheesta. Nyt ei ole kehujen aika, sillä tällä kertaa Barca kaatui MSN-trioon.
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään