Pitkästä loukkaantumisesta kuntoutunut Sergio Canales: ”Olen onnellinen ja ylpeä”
Sergio Canales on epäonninen mies. Aikoinaan 25-vuotias santanderilainen hyökkäävä keskikenttäpelaaja oli Espanjan lupaavimpia nuoria pelaajia, mutta jatkuvat loukkaantumiset ovat häirinneet huomattavasti Canalesia. Real Sociedadissa ammattiaan harjoittava jalkapalloilija on loukkaantunut viimeisen vajaan viiden vuoden aikana kolme kertaa vakavasti ja menettänyt yli kaksi kokonaista kautta.
Canales on jälleen kuntoutunut polvivammastaan ja pelasi toissa päivänä ensimmäiset minuuttinsa reilusti yli puoleen vuoteen. On kummallista miettiä, että Canales aloitti juuri kymmennen kautensa ammattilaisena, mutta on pelannut keskimäärin kautta kohden ainoastaan noin 18 ottelua, joten Racing de Santanderin kasvatti on missannut urallaan yli puolet peleistä loukkaantumisten johdosta.
Canales kommentoi paluutaan pelikentille omassa lehdistötilaisuudessaan, jossa käsiteltiin viikonlopun baskiderbyä Eibarin ja Real Sociedadin välillä, mutta suuri huomio kiinnittyi paluuseen.
– Sain loistavat lähtökohdat paluulleni. Joukkue johti ottelua ja pelasi suorastaan loistavasti vielä kotiottelussa yleisömme edessä. Kannattajilta saamani kohtelu sai minut todella onnelliseksi ja sain siitä vielä enemmän energiaa peliini.
– Olen todella onnellinen ja ylpeä paluustani. Minulla on valtavasti haluja auttaa joukkueita uusiin voittoihin ja olla jälleen osa joukkuetta. Olen valmis siihen henkisesti ja fyysisesti. Vielä on paljon sarjaa jäljellä ja saimme Las Palmasia vastaan itseluottamusta ja toivottavasti kauden käännekohdan. Viimeisimmissä otteluissa meiltä on puuttunut juuri itseluottamusta, mutta itseluottamuksen kautta voimme katsoa ylemmäs ja toivoa, että tulossa on hyvä kausi.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Barcelonan Xavi kommentoi potkuhuhujaan
- La Ligan seuralegendan sopimuskiista sai täyskäännöksen – ”Se on minun päätökseni”
- La Liga -seuran valmentaja vaihtuu
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- Relevo: Xavin tulevaisuus Barcelonan peräsimessä jälleen vaakalaudalla
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- Relevo: Real Madrid valmis tekemään poikkeuksen sääntöön – tarjoamassa pitkää sopimusta puolustajalleen
- Iker Casillas kertoi kumpaa maalivahtia Real Madridin pitäisi peluuttaa Mestarien liigan finaalissa
- Relevo: Xavin tulevaisuus Barcelonan peräsimessä jälleen vaakalaudalla
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Real Madridin David Alaba joutui uudestaan polvileikkaukseen
- Nico Williams on kuuma nimi siirtomarkkinoilla – Athleticilla selvä kanta