Atlético joutuu pärjäämään ilman João Félixiä seuraavat kolme viikkoa, kertovat espanjalaislehdet.

Félix joutui jättämään Valencia-ottelun kesken kymmenisen minuuttia ennen päätösvihellystä, kun portugalilaisnuorukaisen nilkka taittui ikävästi. Atlético tiedotti Félixin vääntäneen nilkkansa, mutta nilkan nivelsiteet eivät kärsineet sen pahempia vaurioita.

Atlético pelasi Félixin loukkaantumisen myötä vajaamiehisenä ottelun lopun ja Valencia onnistui tasoittamaan kamppailun.

Félix on varmuudella sivussa otteluista Leverkusenia, Athleticia, Alavésia ja Sevillaa vastaan. Félix saattaa palata Atléticon kokoonpanoon marraskuun alussa joko Leverkusen-ottelussa tai Espanyol-kamppailussa.

Félix on tehnyt kuluvalla kaudella kolme maalia ja antanut yhden maalisyötön.