Barcelonan viime kauden kohukauppa johti kaivattuun sääntömuutokseen

Espanjan jalkapalloliitto RFEF on päättänyt muuttaa siirtosääntöjään. Tähän saakka La Liga -seuroilla oli mahdollisuus tehdä pelaajahankinta myös siirtoikkunan ulkopuolella, jos se voi todistaa jonkun pelaajansa olevan sivussa tositoimista loukkaantumisen vuoksi vähintään viiden kuukauden ajan. Jatkossa tuo ei kuitenkaan ole enää mahdollista.
Pykälää oli hyödynnetty ennenkin, mutta valtavaa julkisuutta – ja arvostelua – se sai viime helmikuussa, kun Barcelona maksoi Leganésin tanskalaishyökkääjä Martin Braithwaiten ulosostoklausuulin 18 miljoonaa euroa. Barcelona halusi uuden pelaajan, koska Ousmane Dembélé joutui pitkälle sairauslomalle
FIFA arvosteli Espanjan sääntöpykälää heti, ja jopa Barcelonan puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu myönsi säännön olevan epäreilu. Leganés anoi lupaa hankkia Braithwaitelle korvaajan, lupaa ei myönnetty ja kauden päätteeksi Leganés putosi sarjasta.
Espanjan jalkapalloliitto alkoi pohtia sääntömuutosta jo helmikuun lopussa, ja nyt ratkaisu on siis tehty. Jatkossa loukkaantuneen pelaajan korvaajaksi voidaan hankkia siirtoikkunan ulkopuolella ainoastaan sopimukseton pelaaja. Kyseinen sääntöpoikkeus on tähän asti ollut muutenkin käytössä vain Espanjassa, ja se onkin herättänyt hämmennystä muualla maailmassa.
[readmore from=Braithwaite-Martin]
Yksi erikoisuus RFEF:n ja La Ligan siirtosäännöissä on silti edelleen. Vieläkin on mahdollista hankkia siirtoikkunan ulkopuolella korvaajaksi sopimuksenalainen pelaaja Espanjan sarjoista, jos jokin seura maksaa pelaajan ulosostoklausuulin aivan siirtoikkunan umpeutumisen kynnyksellä.
Tätä pykälää Atlético Madrid on mahdollisesti soveltamassa, kun se tavoittelee korvaajaa Arsenaliin siirtynelle Thomas Parteylle. Atléticolla on siirtoon aikaa kuukausi.
Lähde: AS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi