Brasilia ja Carlo Ancelotti pääsivät yhteisymmärrykseen sopimuksesta – kaikki riippuu Real Madridista
Carlo Ancelotti ja Brasilian jalkapalloliitto ovat päässeet täyteen yhteisymmärrykseen sopimuksesta, paljastaa Relevo.
Relevon saamien tietojen mukaan on edelleen mahdollista, että Ancelotti siirtyy lopulta Brasilian A-maajoukkueen peräsimeen, vaikka se ehtikin näyttää epätodennäköiseltä aiemmin tällä viikolla.
Relevon mukaan kaikki riippuu siitä, missä vaiheessa Real Madrid suostuu päästämään irti Ancelottista. Brasilian jalkapalloliitto haluaa Ancelottin välittömästi valmentajakseen, jotta luotsi voisi rauhassa valmistella suunnitelmiaan ensi kuun maaotteluita varten ja nimetä joukkueensa kesäkuun otteluihin.
Real Madrid on jo päättänyt, ettei Ancelotti valmenna joukkuetta ensi kaudella tai edes kesän seurajoukkueiden MM-kisoissa, mutta vielä ei ole tiedossa, pääseekö Ancelotti lähtemään Real Madridista ennen sarjakauden päättymistä. La Liga -kausi päättyy toukokuun lopussa.
Jos Ancelotti ei pääse lähtemään nykyisestä pestistään aiemmin, päätyy Brasilia tekemään sopimuksen Jorge Jesusin kanssa. Brasilia ja Jesus ovat jo päässeet yhteisymmärrykseen sopimuksesta, mutta liitto ilmoitti Jesusille odottavansa, mitä Ancelottin kanssa tapahtuu.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Athletic – ei enää putoamistaistoon
- Lähteet: Barcelonan Roony Bardghjilla paha loukkaantuminen
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Lehti: Atlético Madrid hakee isoa siirtoa Ranskasta – nyt neuvotellaan siirtosummasta

- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”