Uuden valmentajan saapuminen käänsi viime kaudella Real Sociedadin kurssin, ja seura nappasi cupin kautta paikan Euroopassa. Tulevalla kaudella tavoitteena on napata europaikka suoraan La Ligan kautta.

Viime kausi

Real Sociedad oli muutoksen kourissa.

Pitkäaikainen päävalmentaja Imanol Alguacil oli jättänyt tehtävänsä. Alguacil ehti työskennellä Real Sociedadin peräsimessä yli kuuden ja puolen vuoden ajan, ja teki loistavaa työtä baskiseurassa.

Real Sociedad palkkasi hieman yllättäen Sergio Francescon uudeksi päävalmentajakseen. Francesco oli työskennellyt pitkään seuran akatemiassa ja toimi kolmen vuoden ajan kakkosjoukkueen päävalmentajana ennen pestiä edustusjoukkueessa.

Lisäksi Real Sociedad myi ehdottomaan parhaimmistoonsa kuuluneen Martín Zubimendin 70 miljoonalla eurolla Arsenaliin. Se oli Real Sociedadille lopulta liian suuri menetys.

Kausi lähti surkeasti liikkeelle. Ensimmäisestä yhdeksästä ottelusta tuloksena oli vain yksi voitto ja koko La Ligan viimeinen sija. Franciscon asemasta joukkueen peräsimessä puhuttiin koko syksyn ajan, mutta seurajohto halusi pitää kiinni omasta valinnastaan.

Franciscon pesti päättyi lopulta potkuihin kolmen ottelun tappioputken jälkeen joulukuussa. Viimeiseksi peliksi jäi Gironaa vastaan kärsitty kotitappio. Real Sociedad oli tuolloin 16. sijalla La Ligassa ja joutui toden teolla taistelemaan putoamista vastaan.

Real Sociedad palkkasi Pellegrino Matarazzon uudeksi päävalmentajakseen. Saksassa uraansa luonut Matarazzo oli mielenkiintoinen ja yllättävä veto, mutta toisaalta seurajohto tiesi palkkaavansa valmentajan, joka suoraviivaistaisi huomattavasti joukkueen pelaamista. Niin kävikin.

Matarazzon pesti lähti loistavasti käyntiin.

Ensimmäisestä yhdeksästä ottelusta tuloksena oli seitsemän voittoa ja kaksi tasapeliä. Real Sociedad kaatoi muun muassa Barcelonan ja baskiderbyssä Athleticin. Matarazzo pudotti heti kättelyssä Athleticin Copasta ja vei joukkonsa turnauksen finaaliin.

Matarazzo nosti La Realin muutamassa kuukaudessa putoamistaistosta europaikkataistoon. Yksi suurimmista syistä onnistuneeseen alkuun oli se, miten nopeasti Matarazzo sai pelaajat sitoutumaan uuteen pelitapaan. Pelitapaan, joka sopi pelaajien vahvuuksille paljon paremmin kuin Francescon vastaava.

Suoraviivaista jalkapalloa pelannut Real Sociedad kaatoi Atléticon Copan finaalissa ja juhli seurahistoriansa neljättä Copan voittoa. Vain harva olisi osannut odottaa syksyllä putoamiskamppailukurimuksessa, että joukkue nostaisi pokaalin ilmaan keväällä.

Copan mestaruuden jälkeen nähtiin melkoinen ulospuhallus, sillä pokaali toi Real Sociedadille europaikan alkavaksi kaudeksi, eikä loppukauden peleillä ollut siten juurikaan väliä. Real Sociedad päätti kautensa kahdeksan sarjaottelun mittaiseen voitottomaan putkeen.

Pelaajasiirrot

Seuran keskiössä on tunnetusti oma juniorituotanto sekä paikallisuus, eikä siirtomarkkinoilla ole luonnollisesti nähty suurta remonttia. Pari ikävää menetystä kuitenkin.

Lähteneet

Brais Méndez, Real Sociedad -> Columbus Crew, kuusi miljoonaa euroa

Melkoinen siirtopommi, vaikka Méndez jäikin loppukaudesta olemattomalle vastuulle Matarazzon alaisuudessa. Hyökkäävää keskikenttäpelaajaa pidettiin hyvin käyttökelpoisena pelaajana, ja Méndez viimeistelikin viime kaudella kuusi maalia La Ligassa. Parhaimmillaan todellinen huippupelaaja, mutta epätasaisuus eväsi uran absoluuttisella huipulla. Lähti yllättäen MLS:ään.

Mikel Rodríguez, Real Sociedad -> Alavés, 2 miljoonaa

Vaihtoi seuraa vastuun ja peliajan perässä. La Real jätti sopimukseen neljän miljoonan euron takaisinosto-option. Fiksu järjestely.

Aritz Elustondo, Real Sociedad -> PAOK, ilmaissiirto

Oma kasvatti uurasti vuosien saatossa yli 300 ottelua Real Sociedadin edustusjoukkueessa, mutta kuului vain muutamalla kaudella ykkösavaukseen. Topparin sopimus loppui, eikä sitä uusittu, joten Elustondo lähti Kreikkaan. Suuri menetys kopissa, mutta ei niinkään pelikentillä johtajuudestaan huolimatta.

Carlos Fernández, Real Sociedad -> Real Oviedo, ilmaissiirto

Urallaan useista vakavista polvivammoista kärsinyt Fernández jäi viime vuosina olemattomalle vastuulle Real Sociedadissa ja vietti kaksi edellistä kautta lainalla Segundassa. Fernández iski viime kaudella 16 maalia Segundassa ja lukeutui sarjan parhaisiin hyökkääjiin. Lähti ilmaissiirrolla Oviedoon. Fiksu ratkaisu kaikille osapuolille.

Wesley, Real Sociedad -> Al-Nassr, laina päättyi

Vasen laitahyökkääjä pelasi viime kauden jälkimmäisen puoliskon lainalla Real Sociedadissa. Laina meni täysin penkin alle, sillä Wesley pelasi lopulta alle 90 minuuttia La Ligassa ja istui koko kevään penkillä. Palasi kauden jälkeen Saudi-Arabiaan. Ei jäänyt ikävä.

Duje Caleta-Car, Real Sociedad -> Lyon, laina päättyi

Kroatian MM-kisajoukkueeseen kuulunut toppari pelasi viime kauden lainalla Real Sociedadissa. Caleta-Car sai mukavasti peliaikaa ja kellotti 2150 minuuttia La Ligassa. Laina sisälsi noin neljän miljoonan euron osto-option, mutta Real Sociedad jätti sen käyttämättä ja toppari palasi Ranskaan.

Saapuneet

Kazunari Kita, Kyoto Sanga -> Real Sociedad, 1,5 miljoonaa euroa

Toppari pelasi viime kauden lainalla Real Sociedadin kakkosjoukkueessa Segundassa. Kita sai kauden mittaan paljon vastuuta ja nimettiin 27 kertaa joukkueen avauskokoonpanoon. Real Sociedad hankki sittemmin japanilaispelaajan pysyvästi itselleen. Nähtäväksi jää, pelaako edustuksen vai reservijoukkueen mukana.

Iñaki Rupérez, Real Sociedadin reservijoukkue -> Real Sociedad

Oikean laitapuolustajan viime kausi meni täysin penkin alle polvivamman vuoksi. Rupérez kuntoutui loppukaudesta ja pelasi viimeisellä kierroksella minuutin La Ligassa. Nostettiin sittemmin edustuksen mukaan, mutta onko käyttöä? Tuskin.

Jon Pacheco, Alavés -> Real Sociedad, palasi lainalta

25-vuotias toppari haki viime kaudella peliaikaa naapuriseurasta. Vastuuta tuli oikein hyvinkin aina maaliskuulle asti, jolloin Pacheco putosi penkkimieheksi. Voi olla ihan käyttökelpoinen rotaatiomies tällä kaudella.

Javi López, Real Oviedo -> Real Sociedad, palasi lainalta

Vasemman pakin viime kausi oli aika lailla päinvastainen kuin Pachecolla. López istui alkukauden penkillä, mutta kauden toisella puoliskolla pelasi lähes joka pelissä täydet minuutit. Jos jää La Realiin tällä kaudella, on kelpo tuuraaja.

Mikel Goti, Córdoba -> Real Sociedad, palasi lainalta

Hyökkäävä keskikenttämies istui La Realin penkillä koko syksyn. Lainattiin kevääksi sarjaporrasta alemmas. Sielläkään vastuuta ei tullut mitenkään vankkumattomasti, joten ei ole käyttöä Real Sociedadissa.

Valmennus ja pelitapa

  • Päävalmentaja: Pellegrino Matarazzo
Pellegrino Matarazzo. Kuva: AOP

Oli mielenkiintoista nähdä, miten nopeasti Matarazzo sai ajatuksensa näkymään Real Sociedadin pelaamisessa kesken viime kauden. Matarazzon Real Sociedad ei nimittäin pelannut samalla tavalla kuin edeltäjänsä joukkue.

Valmentajanvaihdoksen jälkeen Real Sociedad nosti prässitasoaan, puolusti paljon kompaktimmin ja pelasi astetta suoraviivaisempaa jalkapalloa.

Matarazzon Real Sociedad pyrkii puolustamaan tiiviisti keskustaa ja ajamaan vastustajan pallon kanssa toistuvasti laidoille, eli kauas parhailta maalintekosektoreilta.

Joukkuetta ei kuitenkaan millään voi kutsua puolustavaksi. La Real pitää vauhdista ja pyrkii etenemään riiston jälkeen nopeasti volyymilla kohti vastustajan boksia.

Real Sociedad pyrkii haavoittamaan vastustajaa monipuolisuudellaan.

Se haastaa laidalla, mutta pelaa myös pallon muodon sisään ja haluaa liikuttaa monipuolisesti vastustajan linjaa. Ei olekaan sattumaa, että Real Sociedadin laitapakit/wingbackit ovat jatkuvasti leveydessä pyrkien venyttämään vastustajan linjaa luodakseen tilaa laadukkaille hyökkääville keskikenttäpelaajilleen.

Matarazzon Real Sociedadista voi odottaa alkavalla kaudella yhtä koko sarjan parhaiten prässäävää joukkuetta. Aggressiivinen ja tarkasti suunniteltu prässi onkin oleellinen osa Matarazzon pelifilosofiaa, ja siitä nähtiin paljon viitteitä jo viime kaudella.

Seuraa heitä

Erik Bretos

Real Sociedadin ensimmäinen kokonainen kausi Erik Bretosin urheilujohdossa on kiinnostava seurattava. Roberto Olaben pitkäaikainen oikea käsi nousi johtoon kesällä 2025, ja ensimmäisiin suuriin ratkaisuihin ovat kuuluneet Matarazzon palkkaaminen sekä jatkosopimus. Bretos on noudattanut ja korostanut maltillista siirtopolitiikkaa ja rungon säilyttämistä. Espanjalaisen rakentama joukkue testataan nyt ensimmäistä kertaa kunnolla.

Orri Óskarsson

Islantilaishyökkääjä siirtyi Real Sociedadiin viime kaudeksi Kööpenhaminasta. 21-vuotias Óskarsson oli ensimmäisellä kaudellaan vielä hieman vaisu, mutta viime kaudella osumia syntyi La Ligassa yhdeksän 20 otteluun. Käyrä osoitti vahvasti ylöspäin loppukautta kohti, sillä viimeiseen viiteen otteluun syntyi neljä maalia.

Myös kesän harjoitusotteluissa vire on jatkunut, ja edessä saattaa olla todellinen läpimurtokausi. Nähtäväksi jää, pystyykö islantilainen sysäämään jopa Mikel Oyarzabalin takaisin laitahyökkääjän rooliin.

Takefusa Kubo

Kuboa kannattaa seurata jo pelkästään ilahduttavan pelillisen annin vuoksi. Japanilainen on yksi La Ligan viihdyttävimmistä pallonkäsittelijöistä, ja pystyy parhaimmillaan ratkaisemaan otteluita lähes yksin.

Jos Real Sociedad onnistuu pelaamaan vahvan kauden, Kubo tulee mitä todennäköisimmin olemaan sen keskiössä. Loukkaantuminen MM-kisoissa saattaa hidastaa tahtia alkukaudesta.

Joukkue

Maalivahdit

Álex Remiro aloittaa kauden selvänä ykkösenä. Unai Marrero on erinomainen kakkosvahti. Marrero torjui rangaistuspotkukilpailussa La Realille viime kaudella pokaalin, mikä nostaa 24-vuotiaan osakkeita.

Puolustus

Sociedadin toppariosasto vaikuttaa aavistuksen kriittiseltä seuran tavoitteisiin nähden. 20-vuotias Jon Martín tulee olemaan avauksen vakionimi. Igor Zubeldia tarjoaa kokemusta nuorukaisen vierellä. Paluumuuttaja Jon Pacheco on kaksikon tukena, ja neljäs toppari on tällä haavaa uusi hankinta Kazunari Kita. Vähän ohkaista on.

Laitapuolustajien osalta Real Sociedadilla ei ole hätää. Sergio Gómez ja Aihen Muñoz on laadukas kaksikko täyttämään vasemman pakin tonttia. Javi López on kelpo vaihtoehto lisätuuraajaksi, jos jää joukkueeseen.

Oikealla peliajasta kamppailee laadukas kaksikko Jon Aramburu ja Álvaro Odriozola. Venezuelalainen Aramburu on tällä hetkellä selvä avaaja, sillä Odriozola on kärsinyt loukkaantumisista. Tarvittaessa oma kasvatti Iñaki Rúperez pelaa jämäminuutteja.

Keskikenttä

Real Sociedadin keskikenttä on laadukas. Nuori Beñat Turrientes on täyttänyt Martín Zubimendin jättämän aukon keskikentän pohjalla.

Zubimendin vierelle löytyy eri profiilin tekijöitä. Yangel Herrera on aggressiivinen ja vahva pelaaja, ja viime kaudella avainpelaajaksi noussut Jon Gorrotxategi on niin ikään laatuvaihtoehto.

Matarazzon luottopelaaja Carlos Soler on myös erinomainen vaihtoehto avaukseen ja pystyy pelaamaan eri rooleissa keskikentällä. Kymppipaikalle on heittää myös Luka Sučićia.

Hyökkäys

Hyökkäyksen ehdoton avainhahmo on luonnollisesti tuore maailmanmestari Mikel Oyarzabal. Kapteeni teki viime kaudella 18 maalia Real Sociedadille, ja oli MM-kisoissa Espanjan miehistön tärkeimpiä palasia.
Nuori Orri Óskarsson tarjoaa vaarallisen vaihtoehdon penkiltä. Jos islantilainen jatkaa viimeaikaisia otteitaan, on häntä vaikeaa pitää koko kautta pelkkänä Oyarzabalin varamiehenä.

La Realin laitakaistat ovat niin ikään täynnä laatua. Oikealla Take Kubon merkitys on valtava, sillä japanilainen on yksi La Ligan parhaista ohittajista. Vasemmalla Gonçalo Guedes on kokenut ja erinomainen vaihtoehto. Myös 24-vuotias baskilaituri Ander Barrenetxea on laadukas vaihtoehto avaukseen.

Ihanneavaus

Arvio sijoituksesta

Sija: 6

Real Sociedad pelasi kokonaisuudessaan vahvan kevätkauden Matarazzon alaisuudessa ja ennen kaikkea osoitti sopeutuneensa nopeasti valmentajan ideoihin.

Real Sociedad on saanut pidettyä kiinni avainpelaajistaan, eikä joukkue ole merkittävästi heikentynyt kesän siirtoikkunassa.

On selvää, ettei Real Sociedadilla ole enää läheskään yhtä laadukasta joukkuetta kuin 2-3 vuotta sitten ja se on suoraan vaikuttanut sen menestykseen La Ligassa. Nyt sillä on kuitenkin tarpeeksi hyvä joukkue ja valmennus, jotta voi tosissaan taistella europaikasta.

Kevätkausi oli Matarazzon alaisuudessa sen verran vakuuttava, ettei olisi suinkaan yllättävää, jos Real Sociedad löytäisi itsensä kauden lopussa kuuden parhaan joukosta.

Se ei irtoa helpolla, eikä Real Sociedadilla ole sarjan kuudenneksi parasta pelaajamateriaalia, mutta kevät antoi osviittaa siihen, mihin tämä Real Sociedad voi parhaimmillaan yltää.

La Realin katto on korkeammalla kuin muiden samoista sijoista taistelevien joukkueiden, ja Matarazzon on saatava paras irti pelaajistaan, jotta baskiseura löytyy kauden päätteeksi europaikoilta.

Näytä Real Sociedadin otteluohjelma

Tuukka Ikkeläjärvi, Väinö Helenius, Jaakko Perttilä

LUE MYÖS: