La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
Celta on suoriutunut todella positiivisesti viime vuosina. Ei ole syytä olettaa, että nytkään tulisi mitään romahdusta.
- Viime kausi
- Pelaajasiirrot
- Valmennus ja pelitapa
- Seuraa heitä
- Joukkue
- Ihanneavaus
- Arvio sijoituksesta
- Otteluohjelma
Viime kausi
Celta lähti viime kauteen pitkästä aikaa positiivisin odotuksin.
Päävalmentaja Claudio Giráldez oli johdattanut Celtan edelliskaudella sensaatiomaisesti seitsemänneksi La Ligassa ja sitä kautta pitkästä aikaa eurokentille.
Celta lähti kauteen varsin stabiilista asemasta. Sitä oltiin haettu pitkään ilman tulosta, mutta Giráldez onnistui palauttamaan samaan aikaan sekä stabiiliuden seuraan kuin innokkuuden kannattajien keskuuteen.
Kun Celta sai pidettyä kiinni pitkälti kaikista avainpelaajistaankin, oli siltä lupa odottaa hyvää kautta, vaikkei pelaajamateriaali ollutkaan järin laaja.
Kausi sujui Celtan standardeilla loistavasti, vaikka Giráldezin miehistö nappasi ensimmäisen voittonsa La Ligassa vasta lokakuun lopussa. Ensimmäiseen yhdeksään otteluun mahtui peräti 1-1-tasapeliä.
Celta oli koko ajan lähellä voittoa, mutta viimeiset ja ratkaisevat voittavat teot jäivät toistuvasti uupumaan. Koko ajan oli selvää, että jos Celta kykenisi suoriutumaan astetta paremmin pienissä yksityiskohdissa, alkaisi se voittamaan paljon pelejä.
Niin kävikin. Kun Celta nappasi ensimmäisen voittonsa, oli se seuraavat kolme kuukautta tulosten valossa yksi sarjan parhaista joukkueista ja nousi samalla europaikkataistoon. Celta oli lähes koko kevätkauden kuudentena sarjataulukossa ja onnistui pitämään siitä kiinni kauden loppuun saakka.
Sitä voi pitää todellisena huippusuorituksena, koska Celta pelasi huhtikuun puoliväliin saakka Eurooppa-liigassa. Giráldez johdatti Celtan komeasti turnauksen puolivälierävaiheeseen saakka. Celta kaatoi pudotuspeleissä PAOK:n ja Lyonin, ja taipui lopulta Freiburgille.
Pelaajasiirrot
Joitain menetyksiä on kesän aikana tullut, mutta ei tilanne mitenkään katastrofaalinen ole.
Lähteneet
Óscar Mingueza, Celta -> Crystal Palace, ilmaissiirto
Valtava menetys. Laitapuolustajana ja topparina tunnettu Mingueza pelasi loistavia kausia Celtassa ja oli pitkään joukkueen selvää parhaimmistoa. Minguezan sopimus päättyi viime kauteen ja jo hyvissä ajoin oli selvää, ettei hän tekisi jatkosopimusta Celtan kanssa. Siirtyi vapaana agenttina Crystal Palaceen. Ilmaissiirto on iso takaisku Celtalle.
Franco Cervi, Celta -> Rosario Central, ilmaissiirto
Laitahyökkääjä jäi viime vuosina täysin olemattomalle vastuulle Celtassa. Sopimus päättyi ja argentiinalainen palasi kotimaahansa siirryttyään Rosario Centraliin. Ei voi pitää menetyksenä.
Marc Vidal, Celta -> ilman seuraa
26-vuotias maalivahti istui viime kaudella penkillä muutamissa edustusjoukkueen peleissä, eikä pelannut koko kauden aikana minuuttiakaan edes kakkosjoukkueessa. Sopimus loppui. Etsii uutta seuraa vapaana agenttina.
Joseph Aidoo, Celta -> ilman seuraa
Aidoon monivuotinen Celta-ura meni käytännössä pilalle muutama vuosi sitten vakavan loukkaantumisen vuoksi, eikä hän enää sittemmin saanut peliaikaa joukkueessa. Vietti seurassa seitsemän vuotta, joista ensimmäiset neljä sujuivat joukkueen ykköstopparina. Ei voi pitää sen suurempana menetyksenä.
Mihailo Ristic, Celta -> ilman seuraa
Laitapuolustaja pelasi Celtassa kolmen vuoden ajan, mutta ei noussut missään vaiheessa lähellekään avauskokoonpanoa. Kärsi loukkaantumisista ja kunnossa ollessaan peliesitykset jättivät toivomisen varaa. Vapaa agentti.
Hugo Sotelo, Celta -> Levante, laina (korvaus 100 000 euroa)
Celtan oma kasvatti jäi viime vuosina varsin pienelle peliajalle edustusjoukkueessa. Keskikenttäpelaaja lähti peliajan perässä lainalle Levanteen. Fiksu päätös kaikilta osapuolilta, sillä Levantessa voi olla minuutteja tarjolla.
Unai Núñez, Celta -> Espanyol, laina
Lainasiirto jälleen Núñezille. Viimeiset kaudet Celta on lainannut hänet Athletic Clubiin, Veronaan, Valenciaan ja nyt tulevalla kaudella Espanyoliin. Ei iso menetys, sillä viimeiset peliminuutit Celtan paidassa ovat kaudelta 2023-24.
Damián Rodríguez, Celta -> Cadiz, laina
Viime kausi meni Racing Santanderissa lainalla, jossa vastuuta tuli 20 ottelun verran. Tulevaksi kaudeksi 23-vuotias siirtyy Cádiziin Segundaan. Peliaikaa ei olisi tullut Celtassa.
Carlos Dotor, Celta -> Málaga, laina
25-vuotias keskikenttämies on ollut Celtan pelaaja vuodesta 2023, muttei ole moneen vuoteen pelannut seurassa. Viime kausi meni lainalla isossa roolissa Málagassa. Nyt Dotor palaa seuraan, jota hän oli viime kauden päätteeksi nostamassa pääsarjaan.
Manu Sánchez, Celta -> Levante, laina
Sánchez pelasi Levantessa jo viime kauden lainalla. Nyt lainaa jatkettiin ja laitapakin kauppaan sisältyy osto-optio.
Fer López, Celta -> Wolverhampton, laina päättyi
López vietti kevätkauden lainalla kasvattajaseurassaan. Sai mukavasti peliaikaa, mutta peliesitykset eivät olleet samalla tasolla kuin aiemmin. Palasi kauden jälkeen takaisin Wolverhamptoniin. Nähtäväksi jää, jääkö Englannin kakkostasolle.
Saapuneet
Javi Galán, Osasuna -> Celta, ilmaissiirto
Vasen pakki palasi kolmen vuoden tauon jälkeen Celtaan. Galán pelasi viime vuodet Atléticossa, mutta jäi siellä hyvin pienelle vastuulle. Galán siirtyi viime talvena Osasunaan ja kuului joukkueen ehdottomiin luottopelaajiin. Palasi sittemmin vapaana agenttina Celtaan. Hyvä haku seurajohdolta.
Aleix Febas, Elche -> Celta, ilmaissiirto
Fiksu hankinta. Febas pelasi vahvan viime kauden Elchessä, lukeutui joukkueen ehdottomiin avainpelaajiin ja siirtyi sittemmin vapaana agenttina Celtaan. Monipuolinen keskikenttäpelaaja saanee suuren roolin Celtassa. Jos katsoo viime kauden otteita, pitäisi olla merkittävä vahvistus.
Abdoulaye Faye, Bayer Leverkusen -> Celta, laina
Senegalilainen 21-vuotias puolustaja siirtyy lainalle Celtaan tulevaksi kaudeksi. Viime kausi ei suinkaan mennyt Bundesliigassa, vaan hänet oli lainattu Lorienteen, joka oli kauden päätteeksi 10. sijalla Ranskan pääsarjassa. Pituutta löytyy 191 senttiä, ja potentiaalia on kasvaa kelvolliseksi puolustajaksi Celtassa.
Hugo Francisco Cuenca Martinez, Genoa -> Celta, laina
Viime kaudella otteluita kertyi paraguaylaiselle vain kolme kappaletta. Niistäkin kaksi olivat Espanjan kolmannella tasolla Burgos CF:n riveissä ja kolmas Genoan riveissä Italian Cupissa ennen lainasiirtoa. Jos Martínez välttyy loukkaantumisilta, hänet saatetaan nähdä ajoittain kentällä.
Vladimir Silva, Ferreira -> Celta, laina
17-vuotias portugalilainen laituri siirtyy tulevalle kaudelle Celtaan lainalle. On myös esiintynyt Portugalin nuorisomaajoukkueessa. Todennäköisesti vastuuta tulee vain Celtan B-joukkueessa.
Altay Bayindir, Manchester United -> Celta, laina
Tulee kilpailemaan peliajasta Andrei Radun kanssa. Turkkilainen esiintyi viime kaudella Unitedin paidassa kuusi kertaa. Celtalla myös mahdollisuus ostaa mies 3,5 miljoonalla eurolla. Hyvä kakkosoptio Celtalle.
Valmennus ja pelitapa
- Päävalmentaja: Claudio Giráldez

Giráldez, 38, on tehnyt hienoa työtä Celtan peräsimessä.
Yleensä seuran kakkosjoukkueesta edustusjoukkueen peräsimeen nousseet valmentajat ovat vaikeuksissa, mutta Giráldez osoitti heti kättelyssä olevansa kykeneväinen valmentamaan Celtan ykkösjoukkuetta.
Giráldezin Celta-pestiä on ainakin toistaiseksi helppo kutsua menestystarinaksi.
Kun Celta nosti miehen päävalmentajakseen keväällä 2024, taisteli seura tosissaan putoamista vastaan. Giráldez onnistui säilyttämään sarjapaikan ja kahdella seuraavalla kaudella luotsi on johdattanut seuran eurokentille. Sitä voi pitää suorastaan sensaatiomaisena saavutuksena.
Giráldez on onnistunut kehittämään huomattavasti joukkueen pelaamista. Pestin alkumetreillä Celta muutti toistuvasti lähestymistapaansa vastustajasta riippuen, eikä sillä ollut niin sanotusti puhdasta omaa pelitapaansa, mutta Giráldez on sittemmin saanut iskostettua peli-identiteettinsä joukkueelleen.
Giráldezin Celta puolustaa varsin samalla tavalla kuin monet muutkin joukkueet. Se kykenee prässäämään aggressiivisesti korkealta, mutta myös puolustamaan matalahkossa blokissa, miehittämään boksin edustan ja ajamaan vastustajan pallon kanssa laitakaistoille – eli pois parhailta maalintekosektoreilta.
Giráldez peluuttaa pallottomassa vaiheessa viiden linjaa, jonka edessä pelaa neljä keskikenttäpelaajaa. Linjat pidetään tiiviinä, eikä muodon sisään ole helppoa tai edes järkevää pelata palloa. Se ei ole sattumaa, sillä Celta pyrkii siihen, ettei vastustaja pääse murtautumaan keskustan kautta, vaan heittämään keskityksiä boksiin, jossa kolme topparia pyrkii siivoamaan pallon takaisin keskikentälle.
Pallon kanssa Celta pyrkii suoraviivaisuuteen ja tyhjän tilan hyödyntämiseen laitakaistoilla. Pallo pelataan toistuvasti linjan taakse tai laidalla odottaville pelaajille, kun vastustaja on nostanut prässitasoaan ja jättänyt selustaan vähänkin tilaa.
Peli ei kuitenkaan perustu pelkkään laitapelaamiseen, vaan Celta kykenee ja pyrkii etenemään mahdollisuuden saadessaan myös keskustan kautta.
Celtan pelitapa pallon kanssa perustuu pitkälti siihen, miten hyvin se kykenee käyttämään hyväkseen vastustajan prässäämistä ja erilaisia prässitasoja. Viime kaudella Celta oli siinä yksi koko sarjan parhaista joukkueista.
Seuraa heitä
Matías Vecino
Kokenut uruguaylaiskeskikenttä siirtyi Celta Vigoon kesken viime kauden Laziosta. Tuo galicialaisseuran keskikentälle kaivattua johtajuutta, fyysisyyttä ja kokemusta. Debyyttikausi Espanjassa jäi Vecinon osalta rikkonaiseksi. Lähes koko uransa Italian kentillä pelannut uruguaylainen pääsee tulevalla kaudella ensimmäistä kertaa aloittamaan kauden alusta asti Espanjassa. Tulee todennäköisesti vakiinnuttamaan paikkansa joukkueensa keskikentällä.
Borja Iglesias
Uransa alkutaipaleen isoimmat kehitysaskeleet aikoinaan Celta Vigossa ottanut Borja Iglesias palasi edelliskaudeksi takaisin seuraan. Jälki on ollut siitä asti kovaa. Iski viime kaudella 18 maalia kaikissa kilpailuissa. 33-vuotias konkari lähtee tulevaan kauteen entistäkin kovemmalla itseluottamuksella tuoreena maailmanmestarina.
Ilaix Moriba
La Masian kasvatti on löytänyt Celta Vigossa työrauhan, ja stabiilin paikan kehittyä pelaajana. 23-vuotias oli viime kaudella joukkueensa tärkeimpiä palasia, ja jälleen voidaan odottaa askelta eteenpäin.
Joukkue
Maalivahdit
Vaikka joukkue vahvistui turkkilaisella Altay Bayindirilla, voidaan olettaa, että Andrei Radu on suurimman osan ajasta avauksessa. Radu on Celtan luottovahti, Bayindir toinen optio ja Iván Villar kolmas vaihtoehto.
Puolustus
Avaukseen lukittu mies on Marcos Alonso, joka omaa eniten kokemusta Celtan ryhmästä. Hän pelaa lähtökohtaisesti kolmen topparin linjassa vasemmalla. Javi Rodríguez ottaa oikean laitatopparin tontin ja Yoel Lago ja Carl Starfelt taistelevat keskimmäisen topparin paikasta.
Uusi hankinta Abdoulaye Faye voi murtautua kauden mittaan avaukseen, jos hänen potentiaaliinsa luotetaan. Carlos Domínguez ja Manu Fernández saanevat jokusen pelin vyölleen.
Laitapakkeina tai wingbackeina nähdään aivan varmasti Javi Galán, mutta hän on pelikunnossa vasta elo-syyskuun vaihteessa. Ensimmäisiin otteluihin vasemmalle laidalle nousee todennäköisesti Sergio Carreira.
Oikealla laidalla nähdään sekä Javi Rueda että Álvaro Núñez. Jones El-Abdellaoui tulee saamaan jonkin sortin vastuuta.
Keskikenttä
Keskikenttää kontrolloi La Masian kasvatti Ilaix Moriba, joka näytti viime kaudella olevansa laadukas pelaaja. Hänen vierellään nähtäneen Matías Vecino, joka tuo kokemusta ryhmään, mutta loukkaantumiset ovat kysymysmerkki hänen kohdallaan.
Useaan otteeseen tullaan näkemään myös Elchestä siirtynyt Aleix Febas, jolla on mahdollisuus vakiinnuttaa itsensä avaukseen. Hugo González tulee saamaan myös enemmän vastuuta, ainakin sen perusteella, mitä harjoituskaudella on nähty.
Miguel Román on vielä yksi vaihtoehto penkiltä. Myös Celtan B-joukkueen nuorista Hugo Burcio, Hugo Cuenca ja Andrés Antañón voivat ajoittain esiintyä ensi kaudella.
Hyökkäys
Hyökkäyksessä on monenlaisia optioita, mutta todennäköisesti veteraanit Iago Aspas ja Borja Iglesias ovat isossa roolissa. Vaikka ikä painaa jo hieman, ovat he silti parhaat maalitykit tästä ryhmästä.
Ison roolin tulee jälleen saamaan Williot Swedberg, joka aloittaa neljännen kautensa Celtassa. Ferrán Jutglà voi myöskin olla jo syyskaudella avaukseen lukittu mies. Vastuuta on tullut harjoituskaudella runsaasti.
Penkiltä erilaisia vaihtoehtoja ovat Hugo Álvarez sekä Pablo Durán, jotka tarjoavat hieman vauhdikkaampaa tempoa verrattuna Aspasiin ja Iglesiasiin.
Ihanneavaus

Arvio sijoituksesta
Sija: 8
Celta on menettänyt Minguezan kaltaisen avainpelaajansa, mutta on muilta osin kyennyt pitämään kiinni lähes kaikista tärkeimmistä pelaajistaan.
Se ei ole ollut itsestäänselvyys viime vuosina, mutta paikka Eurooppa-liigassa todennäköisesti auttoi pelaajia jäämään seuraan.
Celtalle on tärkeää, että Giráldez pysyy tälläkin kaudella joukkueen päävalmentajana. Giráldez on saanut jatkuvasti kaiken irti pelaajamateriaalistaan ja jopa ylisuorittanut siihen nähden, millainen joukkue seuralla on ollut jalkeilla.
Ylisuorittaminen ei kuitenkaan kestä ikuisesti, eikä sen varaan voi laskea vuodesta toiseen, kun joukkuetta ei ole suoranaisesti vahvistettu sen kummemmin. Celta on otteluruuhkan keskellä koko syyskauden ja mahdollisesti keväänkin, eikä nykyinen materiaali kestä sitä.
Celtan sijoitus sarjassa heikkenee hieman, muttei liian dramaattisesti. Ei yllättäisi, vaikka Giráldezin joukkue taistelisi tälläkin kaudella europaikasta.
| Pvm | Ottelu | Klo |
|---|---|---|
| 16.08.2026 | CeltaCDV – OsasunaOSA | 22:30 |
| 22.08.2026 | ValenciaVCF – CeltaCDV | 20:30 |
| 30.08.2026 | CeltaCDV – AthleticBIL | 22:30 |
| 03.09.2026 | Real SociedadSOC – CeltaCDV | 22:00 |
| 07.09.2026 | GetafeGET – CeltaCDV | 20:00 |
| 13.09.2026 | CeltaCDV – MalagaMGA | 22:00 |
| 20.09.2026 | CeltaCDV – Racing SantanderRAC | 22:00 |
| 11.10.2026 | ElcheELC – CeltaCDV | 22:00 |
| 18.10.2026 | CeltaCDV – Deportivo AlavesALA | 22:00 |
| 25.10.2026 | CeltaCDV – Real BetisBTB | 21:00 |
| 01.11.2026 | Rayo VallecanoRVC – CeltaCDV | 21:00 |
| 08.11.2026 | CeltaCDV – LevanteLEV | 21:00 |
| 22.11.2026 | Real MadridMAD – CeltaCDV | 21:00 |
| 29.11.2026 | CeltaCDV – VillarrealVIL | 21:00 |
| 06.12.2026 | BarcelonaBAR – CeltaCDV | 21:00 |
| 13.12.2026 | EspanyolESP – CeltaCDV | 21:00 |
| 20.12.2026 | CeltaCDV – Atlético MadridATM | 21:00 |
| 03.01.2027 | CeltaCDV – DeportivoCOR | 21:00 |
| 10.01.2027 | SevillaSEV – CeltaCDV | 21:00 |
| 17.01.2027 | CeltaCDV – ValenciaVCF | 21:00 |
| 24.01.2027 | Racing SantanderRAC – CeltaCDV | 21:00 |
| 31.01.2027 | CeltaCDV – GetafeGET | 21:00 |
| 07.02.2027 | Deportivo AlavesALA – CeltaCDV | 21:00 |
| 14.02.2027 | CeltaCDV – Rayo VallecanoRVC | 21:00 |
| 21.02.2027 | AthleticBIL – CeltaCDV | 21:00 |
| 28.02.2027 | CeltaCDV – EspanyolESP | 21:00 |
| 07.03.2027 | Atlético MadridATM – CeltaCDV | 21:00 |
| 14.03.2027 | OsasunaOSA – CeltaCDV | 21:00 |
| 21.03.2027 | CeltaCDV – Real MadridMAD | 21:00 |
| 04.04.2027 | Real BetisBTB – CeltaCDV | 22:00 |
| 11.04.2027 | CeltaCDV – ElcheELC | 22:00 |
| 18.04.2027 | DeportivoCOR – CeltaCDV | 22:00 |
| 21.04.2027 | CeltaCDV – BarcelonaBAR | 22:00 |
| 02.05.2027 | CeltaCDV – SevillaSEV | 22:00 |
| 09.05.2027 | VillarrealVIL – CeltaCDV | 22:00 |
| 16.05.2027 | MalagaMGA – CeltaCDV | 22:00 |
| 23.05.2027 | CeltaCDV – Real SociedadSOC | 22:00 |
| 30.05.2027 | LevanteLEV – CeltaCDV | 22:00 |
Tuukka Ikkeläjärvi, Jaakko Perttilä, Eetu Hellsten
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – yllättävän hyvissä asemissa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Getafe – Mennäänkö mopolla taas moottoritielle?
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Rayo Vallecano – Tasapainoisessa tilanteessa
- Ferran Torres jättämässä Barcelonan – PSG-siirto lähempänä kuin koskaan
- Karmea taklaus harjoitusottelussa – Getafen hyökkääjän kausi on ohi
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Osasuna – Siirtomarkkinoilta pitäisi saada vahvistuksia
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- Ferran Torres jättämässä Barcelonan – PSG-siirto lähempänä kuin koskaan
- AS: José Mourinho pitää tiukkaa kuria Madridissa – uudet säännöt käytössä
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – yllättävän hyvissä asemissa
- Karmea taklaus harjoitusottelussa – Getafen hyökkääjän kausi on ohi
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Getafe – Mennäänkö mopolla taas moottoritielle?
- Rodrin agentti paljasti: valinta on tehty ja matka jatkuu kohti sinipunaista seuraa
- Yllätyskäänne Barcelonassa – luottotoppari siirtyy lainalle