Athletic ei ole koskaan pudonnut Espanjan pääsarjasta. Viime kauden päätteeksi se oli lähellä. Miten käy nyt?

Viime kausi

Athletic oli pelannut hienon toissa kauden La Ligassa, sijoittunut sarjassa neljänneksi ja päässyt vuosien tauon jälkeen takaisin Mestarien liigaan.

Athletic lähti viime kauteen isoin odotuksin Ernesto Valverden johdolla.

Sillä oli kasassa kilpailukykyinen joukkue ja suurin tähti Nico Williams oli päättänyt jäädä seuraan. Samaan aikaan Athletic onnistui houkuttelemaan Espanjan A-maajoukkueen avainpelaajiin lukeutuvan Aymeric Laporten takaisin seuraan.

Kaikki näytti hyvältä, ja Athleticin odotettiin taistelevan jälleen tosissaan paikasta neljän parhaan joukkoon La Ligassa. Syystäkin, sillä Valverde oli tehnyt hienoa työtä Athleticissa ja jalkeilla oli aidosti huippulaadukas nippu.

Odotukset olivat korkealla, suoritukset eivät niinkään. Athletic pelasi odotuksiin nähden karmean kauden ja sijoittui vasta 13:nneksi La Ligassa. Putoamisviiva jäi kolmen pisteen päähän ja Athletic sai stressata putoamiskamppailun suhteen kauden loppuun saakka.

Joukkue teki negatiivista seurahistoriaa hävittyään peräti 19 ottelua La Ligassa. Edellinen ”ennätys” oli 15 ottelua. Se kertoo kaiken tarpeellisen luokattomasta kaudesta. Athletic varmisti sarjapaikkansa vasta yhdeksän päivää ennen kauden päättymistä.

Kukaan ei odottanut joukkueelta viime kauden kaltaista mahalaskua ja se osoittikin, miksi ennakko-odotukset ovat vain odotuksia. Athleticin suoritustaso jäi todella kauas niistä, eikä Athletic näyttänyt missään vaiheessa kautta tosissaan otettavalta ryhmältä.

Jo sitä voi pitää melkoisena mahalaskuna, koska Valverden Athletic tuli tunnetuksi nimenomaan periksiantamattomuudestaan ja äärirajoille viedystä asenteestaan ja kilpailullisuudestaan. Kun ne loistavat poissaolollaan, ei jäljelle jää mitään.

Kausi lähti mallikkaasti käyntiin, kun Athletic voitti kolme ensimmäistä peliään ja lähti syyskuun maajoukkuetauolle jaetulta kärkisijalta. Joukkue voitti sen jälkeen vain neljä ottelua helmikuun alkuun mennessä.

Mikä poikkeuksellisinta, Valverden Athletic kärsi valtavista ongelmista puolustuspäässään. Jos Valverden Athletic oli aiemmin tullut tunnetuksi laadukkaasta puolustuspelaamisestaan, loisti se poissaolollaan koko kauden ja vei Athleticin putoamistaistoon.

Pitää paikkansa, että Williamsin kaltainen avainpelaaja kärsi läpi kauden loukkaantumisista, mutta se ei suinkaan selitä sitä, miksi Athletic pelasi niin surkean kauden. Athletic ei ollut pallottomassa vaiheessa oma itsensä, teki hölmöjä henkilökohtaisia virheitä omassa boksissaan ja vaikutti hyvin haavoittuvaiselta joukkueelta.

Valverde ilmoitti jo kesken kauden jättävänsä seuran kesällä. Se oli odotettu ratkaisu, sillä surkean kauden jälkeen oli vaikeaa nähdä, miten hän olisi saanut seuran uuteen lentoon. Eväät oli syöty, ja Valverdelta oli fiksu ratkaisu tehdä päätös itse.

Pelaajasiirrot

Jämäpelaajia ja pari vanhempaa valtiomiestä on poistunut seurasta viime kauden jälkeen. Tulijatkin ovat lainalta palanneita. Maltillinen ikkuna siis, mikä on hyvin tyypillistä Athleticille.

Lähteneet

Unai Gómez, Athletic -> Udinese, 4,5 miljoonaa euroa

Hyökkäävä keskikenttäpelaaja kuului Athleticin edustusjoukkueeseen yli kolmen vuoden ajan, muttei onnistunut vakiinnuttamaan pelipaikkaansa ja jäi pienelle vastuulle. Athletic myi oman kasvattinsa Italian Serie A:han.

Urko Izeta, Athletic -> Cádiz, 1,5 miljoonaa euroa

Viime vuosina lainalla muissa maisemissa pelannut kärki jäi viime kaudeksi Athleticiin, mutta vastuu jäi olemattomaksi. Izeta pelasi kauden aikana vain 182 minuuttia La Ligassa ja iski yhden maalin. Athletic myi 26-vuotiaan hyökkääjän Cádiziin.

Iker Varela, Athletic -> UD Ibiza, ilmaissiirto

26-vuotiaan sopimus loppui, ja hyökkääjä siirtyi Espanjan kolmostasolle Ibizaan. Ei oikeastaan minkäänlainen menetys. Viime kausi meni lainalla Mirandésissa, jossa maaleja syntyi vain yksi 16 otteluun.

Mikel Vesga, Athletic -> Almería, ilmaissiirto

33-vuotias Athleticin konkari Vesgan sopimus loppui seurassa 1. elokuuta. Siirtyi ilmaiseksi Almeríaan, jossa on yksi avainpelaajista. Vesga pelasi säännöllisesti Athleticin paidassa kaudesta 2015-16 asti. Väliin mahtui pari lainasiirtoa ja häntä voidaan pitää seuraikonina, ainakin pelattujen otteluiden perusteella. Ei kuitenkaan iso pelillinen menetys.

Iñigo Lekue, Athletic -> lopetti uransa

Oma kasvatti lopetti pelaajauransa 33-vuotiaana. Laitapuolustaja pelasi vuosien saatossa 282 virallista ottelua Athleticin edustusjoukkueessa. Lekue vietti reilut kymmenen vuotta ykkösmiehistössä, mutta kuului vain muutamalla kaudella Athleticin luottopelaajiin. Ei onnistunut nousemaan ehdottoman avainpelaajan asemaan ja jäi viime kaudella hyvin pienelle peliajalle. Päätti siten lopettaa uransa.

Eder García, Athletic -> Córdoba, laina

Keskikenttäpelaaja siirtyi vuosi sitten Real Sociedadin organisaatiosta vapaana agenttina Athleticiin. García, 22, pelasi vahvan kauden Athleticin kakkosjoukkueessa ja pelasi muutaman pelin La Ligassakin. Lähti suuremman vastuun perässä lainalle Córdobaan.

Saapuneet

Hugo Rincón, Girona -> Athletic, palasi lainalta

Puolustaja palasi Gironasta lainalta. Toimii kakkosoptiona oikeana laitapuolustajana ja tuo pelipaikalle hieman syvyyttä.

Julen Agirrezabala, Valencia -> Athletic, palasi lainalta

Maalivahti pelasi viime kaudella 19 ottelua Valencian paidassa. Torjuntaprosentti oli 64,3 ja nollapelejä kerääntyi neljä kappaletta. Hyvä vaihtoehto, jos Unai Simón tarvitsee välipäivän.

Peio Canales, Racing Santander -> Athletic, palasi lainalta

21-vuotias kykenee tarjoamaan keskikentälle luovuutta ja syöttötaitoa. Canales on pelaajana hyvä rikkomaan ahtaita puolustuksia, ja se nähtiin Racing Santanderin paidassa viime kaudella. Otteluita kertyi 35, joissa Canales viimeisteli kuusi maalia ja antoi yhdeksän syöttöä.

Aingeru Olabarrieta, Andorra -> Athletic, palasi lainalta

20-vuotias hyökkääjä tulee saamaan vastuuta Athleticin B-joukkueessa. Maaleja syntyi Espanjan kakkostasolla 28 otteluun vain yksi. Ei muuta mainittavaa.

Álvaro Djaló, Al Gharafa -> Athletic, palasi lainalta

Guinea-Bisseaun hyökkäävä keskikenttä ostettiin aikoinaan joukkueeseen Bragasta. Voi hyvinkin saada joitain peliminuutteja, mutta rooli ei tule olemaan suuri.

Unai Vencedor, Levante -> Athletic, palasi lainalta

Seuran kasvatti pelasi viime kauden lainalla Levantessa. Otteluita kertyi 19 kappaletta. Vencedor ei tule olemaan avainpelaaja tässä kokoonpanossa, ja siirtyy mahdollisesti jälleen lainalle.

Beñat Gerenabarrena, Castellón -> Athletic, palasi lainalta

23-vuotias keskikenttämies tahkosi viime kaudella Segundassa 39 ottelua. Saisiko jopa roolia Athleticissa tällä kaudella?

Valmennus ja pelitapa

  • Päävalmentaja: Edin Terzic
Edin Terzic. Kuva: AOP

Terzic, 43, on Athleticin mittavan seurahistorian 20. ulkomaalaisvalmentaja.

Sitä ei välttämättä uskoisi, sillä Athleticissa pelaa vain baskitaustaisia pelaajia, mutta sääntöjensä mukaan seura voi palkata päävalmentajakseen myös ulkomaalaisvalmentajia.

Terzic oli hyvin yllättävä veto Athleticin seurajohdolta. Oli tiedossa, että seura hakee itselleen erilaista valmentajaa ja pyrkii saamaan muutoksen aikaan sellaisella vaihtoehdolla, joka ei muistuta pelillisesti Ernesto Valverdea. Siitä huolimatta Terzicin valinta tuli puskista.

Saksalais-kroatialainen Terzic ehti olla työttömänä kahden vuoden ajan ennen Athletic-pestiään. Terzic johdatti Borussia Dortmundin Mestarien liigan finaaliin keväällä 2024, ja poistui samana kesänä seurasta.

Valverde peluutti viime kaudellakin Athleticia neljän linjassa, mutta Terzicin aikakauden ensimmäisissä harjoitusotteluissa Athletic pelasi poikkeuksellisesti kolmella topparilla.

Toki vastustajat olivat alempien sarjatasojen joukkueita, mutta se antoi osviittaa siitä, että Terzic saattaa luottaa alkavalla kaudella myös kolmen topparin ja kahden wingbackin linjaan. Asia on syytä nostaa esiin, sillä Valverden neljä vuotta kestäneellä viimeisimmällä stintillä Athletic ei pelannut kertaakaan kolmella topparilla.

Kun katsoo Athleticin materiaalia, ei yllättäisi, vaikka myös Terzic luottaisi neljän linjaan, mutta luotsi osoitti olevansa valmis myös muuttamaan puolustusmuotoa. Valverde ei koskaan tehnyt niin.

Terzic on filosofialtaan Valverdea hyökkäävämpi valmentaja, mutta myös häneltä löytyy selvästi pragmaattisempi puoli. Terzicin joukkueet ovat aiemmin osanneet päättää, milloin on syytä ottaa riskejä ja milloin olla selvästi pragmaattisempi ja vältellä riskejä.

Terzicin Athletic eroaa lähtökohtaisesti siinä, että se haluaa pelin enemmän kontrolliinsa, eikä sitä lähtökohtaisesti haittaa kontrolloida pelitapahtumia pallonhallinnan kautta. Jos Valverden Athletic oli parhaimmillaan hyvin suoraviivainen, aggressiivinen ja laadukkaasti puolustava joukkue, ei Terzicin Athleticilta voi odottaa täysin samaa.

Athleticin seurajohto haluaa viedä peliä astetta modernimpaan suuntaan ja saada joukkueestaan juoksuvoimaisemman, minkä vuoksi se valitsi Terzicin valmentajakseen.

Seuraa heitä

Terzicin sopeutuminen Baskimaahan

Terzic valmentaa vuosien tauon jälkeen sellaisessa ympäristössä, jossa hän ei puhu paikallista kieltä. Ei espanjaa tai baskia. Terzicin pitäisi opetella jompikumpi kieli – tässä tapauksessa varmaankin espanja mielellään välittömästi. Terzicin on paljon helpompi voittaa pelaajat, joukkue, kannattajat ja koko seurayhteisö puolelleen puhuessaan kieltä, jota paikalliset ihmiset ymmärtävät. Athletic on instituutiona yhtä kuin paikallisuus.

Nico Williamsin pelikunto

Williams on edelleen Athleticin suurin tähti, mutta Athletic tarvitsee huippukuntoisen Williamsin. Viimeiset kaksi vuotta ovat menneet enemmän ja vähemmän loukkaantuneena. Viime kaudella Williams kärsi toistuvista lihasvammoista ja se näkyi peliesityksissä silloin, kun hän oli pelikunnossa. Jotain on tehtävä, jotta Williams pääsee takaisin huippuiskuun.

Oihan Sancet

Sancet on parhaimmillaan todella, todella laadukas pelaaja La Ligaan, ja kykenee hyvänä päivänä ottamaan koko joukkueen reppuselkäänsä vastustajasta riippumatta. Viime kausi oli Sancetilta melkoinen mahalasku, jopa rimanalitus. Terzicin on löydettävä Sancetille mahdollisimman hyvä ja sopiva rooli, jotta Athletic kykenee menestymään.

Joukkue

Maalivahdit

Unai Simón on tuore maailmanmestari ja MM-kisojen paras maalivahti. Athleticin ylivoimainen ykkönen omalla pelipaikallaan. Julen Agirrezabala on kaiken lisäksi erittäin pätevä kakkosvahti. Tähän tandemiin ei Athletic kaadu.

Puolustus

Aymeric Laporte on Simónin tavoin tuore maailmanmestari. Barcelona on tiettävästi kiinnostunut, mutta rahat tuskin riittävät Laporteen. Dani Vivian on avauksessa toppariparin toinen osapuoli. Vasemmalla Yuri Berchiche on edelleen selkeä ykkönen. Ikää alkaa jo olla sen verran, että kilpailua saisi olla enemmän. Oikealla sitä on: minuuteista kilpailevat Andoni Gorosabel ja Jesús Areso.

Taustatukea tulee keskustaan Aitor Paredesilta ja Yeray Álvarezilta, vasemmalle Adama Boirolta.

Keskikenttä

Jos pelataan 4-2-3-1:llä, kutospaikan pelaajat ovat aika selvät: Mikel Jauregizar ja Íñigo Ruíz de Galarreta. Oikeastaan kymppikin on selvä: Oihan Sancet.

Alejandro Rego ja Beñat Prados voivat tuurata keskikentän pohjalla. Álex Berenguer ja Selton Sánchez tarjoavat tulitukea hyökkäävän keskikentän tontille.

Hyökkäys

Vasemmalla laidalla Nico Williams on selkeä avauksen mies jos vain pysyy kunnossa. Oikealla laidalla avaa velipoika Iñaki Williams tai Berenguer, piikissä puolestaan Gorka Guruzeta.

Paikat voivat jonkin verran vaihtua: Iñaki Williams voi myös pelata piikissä, Berenguer molemmilla laidoilla ja kymppipaikalla. Laidoilla minuutteja odottelevat myös Robert Navarro ja Nico Serrano.

Ihanneavaus

Arvio sijoituksesta

  • Sija: 8

Jos viime kaudella Athletic taisteli sarjapaikastaan toukokuulle saakka, on tällä kertaa ennakolta luvassa selvästi parempi kausi.

Se, sopiiko Terzic joukkueen päävalmentajaksi selvästi Valverdea paremmin on eri asia, mutta oli selvää, että Athletic tarvitsi itselleen uuden päävalmentajan. Valverden aikakausi oli tullut päätökseensä ja läpi viime kauden näytti siltä, että niin Valverde, joukkue kuin koko seurakin kärsivät tilanteesta.

Pitkään kestäneestä vaikeasta tilanteesta eroon pääseminen vaikuttanee jo itsessään positiivisesti pelaajiin. Se ei poista sitä tosiasiaa, että Terzic on kovassa paikassa valmentajana.

Athleticilla on kasassa varsin laadukas joukkue ja kauteen lähdettäessä odotukset ovat seuran perinteitä kunnioittaen korkealla. Miten Terzic pystyy vastaamaan haasteeseen? Athletic ei ole helppo ympäristö, vaikkei sillä olekaan maan suurseurojen kaltaisia menestyspaineita niskassaan.

Jos Athletic kykenee suorittamaan pelaajamateriaalinsa mukaisella tasolla, pitäisi sen taistella europaikoista. Se on itsestäänselvää, mutta vaatii samalla sen, että viime kaudesta poiketen avainpelaajat pysyvät kunnossa ja pelaavat omalla tasollaan.

Olisi suuri yllätys, jos Athletic joutuisi toistamiseen putoamistaistoon, vaikka sillä onkin suhteellisen kokematon valmentaja peräsimessään. Viime kaudella Athleticin johtavat hahmot eivät ottaneet joukkuetta reppuselkään tärkeimmillä hetkillä. Siinä jos jossain Terzicin on onnistuttava.

Tuukka Ikkeläjärvi, Jaakko Perttilä, Eetu Hellsten

LUE MYÖS: