Betis lähtee tulevaan kauteen Mestarien liiga -joukkueena. Manuel Pellegrinin miehistöstä löytyy laatua, mutta kuinka pitkälle siivet La Ligassa kantavat?

Viime kausi

Betis lähti viime kauteen hyvistä asemista.

Se oli menettänyt muun muassa Johnny Cardoson Atléticoon, mutta toisaalta Betis onnistui hankkimaan Antonyn pysyvästi riveihinsä Manchester Unitedista. Betisillä oli kasassa kilpailukykyinen nippu, vaikka tason puolesta se jäi selvästi Atléticon ja varsinkin Barcelonan ja Real Madridin taakse.

Espanjalaismedia ja Betisin kannattajat odottivat joukkueen taistelevan paikasta viiden parhaan joukkoon, joka todennäköisesti riittäisi paikkaan Mestarien liigassa. Se oli realistinen, vaikkei täysin yksinkertaisesti toteutettavissa oleva tavoite.

Pellegrinin miehistön syyskausi sujui pääosin mallikkaasti. Betis pelasi hyvää jalkapalloa, teki paljon maaleja ja Pellegrini näytti saavan paljon irti pelaajistaan.

Mukaan mahtui toki muutama heikompikin peli, mutta Betis pysyi toistuvasti pitämään kiinni toimivasta pelisapluunastaan ja kaatoi koko syksyn isoimmassa pelissä paikallisvastustajansa Sevillan Pizjuánilla pelatussa derbyssä tyylipuhtaasti 2-0.

Betis oli vuodenvaihteessa kuudentena sarjataulukossa, mutta oli koko ajan iskuetäisyydellä ja taisteli tasaisesti paikasta Mestarien liigaan. Joukkue nappasi tammi-helmikuussa tärkeitä voittoja, mutta ajautui kevättalvella jopa kahdeksan ottelun voitottomaan putkeen La Ligassa.

Betisin onneksi kilpakumppanitkin kärsivät toistuvista pistemenetyksistä, ja vihreävalkoiset pääsivät varsin hyvään iskuun loppukaudesta sijoittuen lopulta viidenneksi La Ligassa. Se riitti paikkaan Mestarien liigassa.

Betis pelasi viime kaudella myös Eurooppa-liigassa. Liigavaihe sujui mallikkaasti, kun kahdeksasta ottelusta tuloksena oli viisi voittoa ja koko liigavaiheen neljäs sija. Joukkue kaatoi neljännesvälierissä Panathinaikosin, mutta putosi puolivälierissä Bragalle yhteismaalein 3-5.

Sarjan puolella saavutetun Mestarien liiga -paikan myötä putoaminen Eurooppa-liigasta ei juurikaan vaikuttanut mihinkään.

Pelaajasiirrot

Betis kärsii talousvaikeuksista, ja lähtijöitä on selvästi enemmän kuin saapuneita.

Lähteneet

Sergi Altimira, Betis -> Sporting, 18,5 miljoonaa euroa

Mielenkiintoinen myynti. Betisin oli myytävä joku pelaajansa isolla korvauksella kuitatakseen velkojaan ja saadakseen tilaa palkkakattoonsa. Valinta kohdistui Altimiraan, joka lähti Portugaliin. Hyvä pelaaja, joka on parhaillaan todellinen laatupelaaja, mutta keskikenttäpelaaja on kärsinyt epätasaisuudesta. Se vaikutti vuosien mittaan varsin pieneen rooliin Betisissä.

Nobel Mendy, Betis -> Rayo Vallecano, 3,5 miljoonaa euroa

Toppari pelasi viime kauden lainalla Rayossa. Betisillä ei ollut käyttöä ja senegalilaispelaaja siirtyi pysyvästi Rayoon. Ei voi pitää menetyksenä.

Mateo Flores, Betis -> Arouca, 1,4 miljoonaa euroa

Vietti viime kauden lainalla Aroucassa. Kausi meni pilalle loukkaantumisten vuoksi, mutta Arouca hankki keskikenttäpelaajan lopulta riveihinsä.

Pau López, Betis -> FC Andorra, ilmaissiirto

Palasi viime kesänä Meksikosta vanhaan seuraansa. López sai syyskaudella paljon peliaikaa Betisin tolppien välissä, mutta sai sittemmin lihasvamman ja istui sen jälkeen käytännössä koko loppukauden penkillä. Siirtyi kesällä Espanjan kakkostasolle.

Guilherme Fernandes, Betis -> Córdoba, siirtosumma ei tiedossa

Portugalilaisvahti pelasi viime kauden lainalla Valladolidissa. Sai mukavasti minuutteja, mutta hänelle ei löytynyt mitään käyttöä Betisissä. Betis myi Fernandesin Córdobaan.

Ricardo Rodríguez, Betis -> ilman seuraa

Vasemmasta pakista odotettiin astetta isompaa vahvistusta. Ei suoranaisesti pelannut huonosti, mutta toisaalta ei yltänyt siihen, mitä häneltä odotettiin. Rodríguezin sopimus loppui, eikä sitä jatkettu. Parempi niin kummallekin osapuolelle.

Cédric Bakambu, Betis -> ilman seuraa

Konkari pelasi lähinnä hajaminuutteja La Ligassa. Sai jonkin verran vastuuta Eurooppa-liigassa, mutta ei kuulunut missään vaiheessa Pellegrinin luottopelaajiin. Hyökkääjän sopimus päättyi.

Chimy Ávila, Betis -> ilman seuraa

Kulttihyökkääjä jäi viime vuonna pienelle vastuulle Pellegrinin alaisuudessa ja kesken kauden oli selvää, ettei hän tulisi jatkamaan seurassa. Sopimus päättyi, eikä sitä uusittu. Vapaa agentti.

Adrián, Betis -> lopetti uransa

Oma kasvatti palasi muutama vuosi sitten takaisin kotiin. Konkarivahti jäi viime kaudella pienelle peliajalle, pelasi yhden sarjaottelun ja kaikki Copan pelit. Sopimus päättyi, eikä seura antanut 39-vuotiaalle maalivahdilleen uutta sopimusta. Päätti pitkän uransa kesällä.

Sofyan Amrabat, Betis -> Fenerbahçe, laina päättyi

Oli siirtymässä Sevillaan, mutta siirtopäivänä muutti ajatuksiaan ja menikin Betisin riveihin lainalle. Kärsi ikävän loukkaantumisen syksyllä, joka piti hänet pitkään sivussa, mutta sai keväällä hyvin peliaikaa Pellegriniltä. Kunnossa ollessaan hyvä pelaaja, mutta palasi kauden jälkeen Turkkiin.

Saapuneet

Facundo Bernal, Fluminense -> Betis, 10,5 miljoonaa euroa

Korvaa Altimiran, eli joutuu täyttämään suuret saappaat. Keskikentän pohjapelaaja nähdään ensimmäistä kertaa Euroopassa, joten on syytä antaa aikaa sopeutumista varten. Odotukset ovat kuitenkin korkealla jo maksetun siirtokorvauksen ansiosta. Joutuu kovaan paikkaan.

Fran García, Real Madrid -> Betis, 4 miljoonaa euroa

Fiksu hankinta Betisiltä. Jäi pienelle vastuulle Real Madridissa ja tarvitsi itselleen uuden haasteen, sillä olisi jäänyt tälläkin kaudella täysin olemattomalle peliajalle pääkaupungissa. Parhaimmillaan hyvä laitapuolustaja, mutta itseluottamus on saatava kuntoon. Siihen tarjotaan mahdollisuus Betisissä.

Diego Conde, Villarreal -> Betis, laina

Conde jäi täysin olemattomalle vastuulle Villarrealissa, eikä pelannut seurassa viime kaudella ainuttakaan sarjaottelua. Maalivahti siirtyi kesällä lainalle Betisiin. Loukkasi epäonnekseen olkapäänsä harjoituskaudella ja on lähtökohtaisesti koko elokuun sivussa joukkueen vahvuudesta.

Dylan Vanney, Ventura County -> Betis, laina

18-vuotias laitahyökkääjä siirtyi MLS:n reservisarjasta suoraan Betisiin lainalle. Nähtäväksi jää, pelaako Betisin edustuksen vai kakkosjoukkueen riveissä.

Iker Losada, Levante -> Betis, palasi lainalta

Hyökkäävä keskikenttäpelaaja palaa Betisiin Levantessa vietetyn lainakauden jälkeen. Sai syksyn jälkeen ihan mukavastikin vastuuta monella eri pelipaikalla. Jos jää Betisiin, on käyttökelpoinen tuuraaja.

Gonzalo Petit, Granada -> Betis, palasi lainalta

Nuori uruguaylaishyökkääjä palaa Betisiin Granadassa vietetyn lainajakson jälkeen. Petit kuuluu seuran tulevaisuuden nimiin.

Valmennus ja pelitapa

  • Päävalmentaja: Manuel Pellegrini
Manuel Pellegrini. Kuva: AOP

72-vuotias konkarivalmentaja on noussut eräänlaiseksi seuralegendaksi Betisissä.

Pellegrini on valmentanut Betisiä jo kuuden vuoden ajan, ja nykyinen sopimus kattaa vielä alkavan kauden. Pellegrini on tehnyt jo pitkään hienoa työtä Betisin peräsimessä ja johdattanut joukkueen toistuvasti eurokentille ja kerran Copan mestaruuteenkin.

Pellegrinin Betis-pestin ensimmäisinä vuosina joukkue tykkäsi hallita palloa – monesti myös siten, ettei se luonut sillä järin konkreettista uhkaa vastustajan maalille.

Viimeisen kahden vuoden aikana Betis on muuttanut pallollisen vaiheen pelaamistaan.

Pallonhallinta ei enää perustu passiivisuuteen ja hitaaseen pelin kontrollointiin, vaan tätä nykyä tempoa on nostettu ja samalla Betis pyrkii hanakammin houkuttelemaan vastustajia kiinni omiin toppareihinsa ja keskikenttäpelaajiinsa luodakseen tilaa selustaan.

Betis etenee nykyään selvästi suoraviivaisemmin linjan taakse, vaikka muodon sisälle pääseminen on edelleen tärkeä osa joukkueen hyökkäyspelaamista. Se on loogista, koska Antonyn ja Ez Abden kaltaiset nopeat ja teknisesti laadukkaat laitapelaajat kykenevät luomaan erilaista uhkaa laitakaistoilla – ei vain keskustassa.

Betisin pelaaminen ei kuitenkaan perustu vain pallonhallintaan, vaan se on myös vaarallinen vastaiskujoukkue, joka on kehittynyt viime vuosina selvästi transitiopelaamisessaan.

Riiston jälkeen Betis etenee yhtenäisenä joukkueena kohti vastustajan maalia. Ei enää vain muutamalla satunnaisella pelaajalla, vaan nopeisiin vastahyökkäyksiin mennään käytännössä kaikilla hyökkääjillä ja keskikenttäpelaajilla – myös puolustavilla sellaisilla.

Seuraa heitä

Palkkakaton vaikutus joukkueeseen

Betisillä on todellisia hankaluuksia päästä La Ligan asettamaan palkkakattoon, minkä vuoksi se ei voi tehdä sopimusta edes vapaana agenttina olevan Dani Ceballosin kanssa. On väistämätöntä, että vaikea tilanne tulee vaikuttamaan selvästi Betisin kilpailukykyyn alkavalla kaudella.

Antony

Antony on kunnossa ollessaan kenties koko Betisin paras pelaaja. Antony pääsee takaisin eurojalkapallon parrasvaloihin, kun Betis palaa pitkästä aikaa Mestarien liigaan. Antonyn on otettava joukkue reppuselkään Mestarien liigassa. Nyt on aika näyttää laatua myös seurahistorian suurimmissa peleissä.

Kaupungin sisäiset voimasuhteet

Betis on varsin uudessa asemassa, sillä se on ollut jo muutaman vuoden ajan selvä Sevillan kuningas. Paikallisvastustaja on jäänyt vuodesta toiseen kauemmas ja kauemmas, vaikka vielä aiemmin roolit olivat täysin päinvastaiset. Nyt Betis taistelee Mestarien liigassa ja Sevilla sarjapaikastaan putoamistaistossa. Kauden ensimmäisestä derbystä marraskuussa voi tulla tulinen – varsinkin, jos Sevilla pelaa odotusten mukaisesti luokatonta kautta.

Joukkue

Maalivahdit

Álvaro Valles lähtee kauteen selvänä ykkösvahtina. Viime kaudella vyölle kertyi 33 starttia, eikä nokkimisjärjestystä ole syytä venkslata. Villarrealista lainattu Diego Conde on hyvä kakkonen.

Puolustus

Betisin topparipariksi löytyy hyvin eri profiilin vaihtoehtoja. 

Natan on alakerran johtohahmo, jonka vierelle Valentín Gómez tarjoaa nuorempaa jalkaa. Gómez pystyy toki pelaamaan myös pakkina. Kokeneet Diego Llorente ja Marc Bartra ovat myös edelleen varmoja ja kokeneita vaihtoehtoja avaukseen.

Betisiltä löytyy laitapakin tonteille vauhtia. Fran García tuo vasemmalle nopeudellaan todellisen aseen ja oikealla viilettää Héctor Bellerín. Oikealla myös Ángel Ortiz kolkuttelee avauksen ovia. Myös Aitor Ruibal pystyy tuuraamaan. Vasemmalla kakkosmies on Júnior Firpo.

Keskikenttä

Facundo Bernalista povataan Betis-keskikentän uutta sheriffiä. Fluminensesta 10,5 miljoonalla eurolla hankittu uruguaylainen tulee paikkaamaan Sergi Altimiran jättämän aukon kutospaikalle.

Keskelle riittää toki muitakin palikoita. Marc Roca, Nelson Deossa ja Álvaro Fidalgo taistelevat kaikki peliajasta. Kokeneen Pablo Fornalsin voi heittää melkein mihin tahansa, ja Iscosta ei tarvitse edes erikseen mainita. 34-vuotias espanjalainen pystyy edelleen tekemään taikojaan viimeisellä hyökkäyskolmanneksella.

Hyökkäys

Betisissä voidaan nukkua yöt suht rauhassa, kun katsellaan hyökkäysarsenaalia. Yläkerrassa riittää nimittäin viihdearvoa.

Antony ja Abde Ezzalzouli pystyvät laidoilla haastamaan, ohittamaan ja repimään vastustajan pakkaa auki. Kärjessä Cucho Hernándezilta odotetaan jälleen yli kymmenen maalin kautta. Viime kaudella verkko heilui 15 kertaa kaikissa kilpailuissa.

Rodrigo Riquelme, Pablo García ja Ruibal tuovat penkiltä laatua ja erilaisia vaihtoehtoja, joten Pellegrinillä on myös varaa kierrättää kun europelit alkavat painaa jaloissa.

Ihanneavaus

Arvio sijoituksesta

Sija: 5

Pellegrinin Betis taistelee tälläkin kaudella tosissaan paikasta Mestarien liigaan.

Betisillä on kasassa laadukas ja jopa suhteellisen monipuolinen joukkue, mutta seura kärsii talousvaikeuksista, eikä se ole kyennyt hankkimaan juurikaan pelaajia kesällä.

Betis tarvitsisi vielä astetta paremman joukkueen voidakseen kilpailla samaan aikaan niin La Ligassa, Mestarien liigassa kuin Copassakin. Kesän hankinnat ovat jääneet piippuun muun muassa sen vuoksi, ettei Betisillä ole tilaa La Ligan asettamassa palkkakatossa.

Vaikka vahvistukset ovat jääneet muutamaa pelaajaa lukuun ottamatta piippuun, on Betis kuitenkin onnistunut pitämään kiinni pitkälti kaikista tärkeistä pelaajistaan. Se johtuu varmasti osittain siitä, että Betis nähdään alkavalla kaudella pitkästä aikaa Mestarien liigassa.

Jos Betis ei kärsi loukkaantumisista, on sillä eväät edetä ensi kaudeksikin Mestarien liigaan, mutta se ei ole suurin suosikki nelospaikalle.

Näytä Betisin otteluohjelma

Tuukka Ikkeläjärvi, Väinö Helenius, Jaakko Perttilä

LUE MYÖS: