La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
Villarrealissa on tullut jonkin verran muutoksia, mutta pääosin joukkue on vahvoissa kantimissa. Pelaa jälleen paikasta Mestarien liigaan.
- Viime kausi
- Pelaajasiirrot
- Valmennus ja pelitapa
- Seuraa heitä
- Joukkue
- Ihanneavaus
- Arvio sijoituksesta
- Otteluohjelma
Viime kausi
Kun Villarreal oli menettänyt viime kesänä Álex Baenan, Yeremí Pinon ja Thierno Barryn kaltaisia avainpelaajia, eivät lähtökohdat kauteen olleet kaikista helpoimmat.
Villarreal kykeni vahvistamaan joukkuettaan kesällä, mutta varsinkin Baenan ja Pinon siirrot muihin maisemiin herättivät paljon kysymysmerkkejä kauden alla.
Epäilykset olivat lopulta turhia, sillä viime kesänä joukkueeseen tulleet Georges Mikautadze, Alberto Moleiro ja Renato Veiga pelasivat suorastaan loistavan kauden Villarrealissa. Jälkeenpäin on helppo sanoa, että Villarreal jopa vahvistui viime kesänä, vaikka se menetti muutaman suurimman tähtensä.
Villarreal pelasi hienon syyskauden. Marcelinon miehistö oli koko syksyn sarjan kolmossijalla ja nopeasti oli selvää, että Villarreal tulisi nappaamaan Mestarien liigaan oikeuttavan paikan.
Kauden ensimmäiselle puoliskolle mahtui tappiot Atléticolle, Real Madridille ja Barcelonalle, mutta muutoin Villarreal eteni voitosta voittoon ja jätti muun muassa Betisin kauas taakseen.
Kevätkausi oli haastavampi niin pelillisesti kuin tuloksellisesti, mutta vaikeuksista huolimatta Marcelino onnistui pitämään Villarrealin koko kevään kolmantena. Villarreal sijoittui La Ligassa kolmanneksi ja sitä on helppo pitää suurena onnistumisena, ja myös ansaittuna sellaisena.
Villarrealin urakka Mestarien liigan liigavaiheessa sen sijaan oli katastrofi. Se nappasi liigavaiheessa yhden tasapelipisteen, hävisi seitsemän ottelua ja päätyi koko liigavaiheen toiseksi viimeiselle sijalle. Sitä on helppo pitää melkoisena epäonnistumisena, vaikkei Villarrealilta vaaditukaan jättionnistumista Mestarien liigassa.
Marcelino poistui Villarrealin peräsimestä kauden jälkeen. Osapuolet eivät päässeet sopuun jatkosopimuksesta, ja menestysvalmentaja jätti jälleen seuran taakseen. Sitä voi pitää suurehkona menetyksenä.
Pelaajasiirrot
Paljon on lähtenyt kavereita, mutta pelillisesti ei niin tärkeitä palasia. Keskikentän keskusta huutaisi vielä yhtä tai kahta vahvistusta.
Lähteneet
Ramón Terrats, Villarreal -> Getafe, 2,5 miljoonaa euroa
Viime vuosina lainalla Getafessa ja Espanyolissa pelannut keskikenttäpelaaja ei missään vaiheessa napannut avauksen paikkaa Villarrealista. Lähti kesällä pysyvällä siirrolla Getafeen. Fiksu ratkaisu niin Villarrealin kuin Terratsin kannalta.
Álex Forés, Villarreal -> Burgos, 400 000 euroa
25-vuotias keskushyökkääjä ei koskaan saanut peliäkään Villarrealin edustusjoukkueessa. Siirtyi maltillista korvausta vastaan Burgosiin.
Alfonso Pedraza, Villarreal -> Lazio, ilmaissiirto
Yli 230 ottelun Villarreal-konkarin sopimus päättyi, ja Pedraza lähti vapaana agenttina Lazioon. Oman kasvatin lähtöä voi pitää suurehkona menetyksenä, vaikkei Pedraza koskaan noussut huipputärkeäksi pelaajaksi Villarrealissa. Laitapuolustaja pääsi viime kaudella 19 kertaa avauskokoonpanoon La Ligassa ja sai hajaminuutteja Mestarien liigassa.
Thomas Partey, Villarreal -> ilman seuraa
Paljastui lopulta melkoiseksi fiaskoksi. Raiskaussyytteiden keskellä oleva Thomas jäi viime kaudella hyvin pienelle vastuulle Villarrealissa, eikä yksivuotista sopimusta lopulta jatkettu. Palkkaansa, statukseensa ja etenkin maineeseensa nähden täysi floppi.
Dani Parejo, Villarreal -> ilman seuraa
Konkari edusti Villarrealia kuuden vuoden ajan, joista vain viimeisellä kaudella rooli jäi pienemmäksi. Parejo oli vuosien ajan Villarrealin pallollisen vaiheen sydän, joka rakensi, rytmitti, ohjasi ja tarvittaessa jopa dominoi pelitapahtumia. Kapteenin sopimus loppui, eikä sitä jatkettu. Jättää todella suuren aukon pukukoppiin, mutta myös kentälle. Seuralegenda.
Arnau Tenas, Villarreal -> Mallorca, laina
Tenas istui valtaosan viime kaudesta penkillä, mutta pelasi loppukevään Villarrealin ykkösvahtina La Ligassa. Lähti hieman yllättäenkin lainalle Segundaan tippuneen Mallorcan tolppien väliin. Jättänee Lucas Bergströmin Mallorcan penkille.
Diego Conde, Villarreal -> Betis, laina
Toissa kaudella kuukausikaupalla Villarrealin ykkösvahtina pelannut Conde jäi viime kaudella täysin olemattomalle vastuulle, ja lähti sittemmin lainalle Betisiin. Loukkasi kesällä olkapäänsä.
Jean Ives Valou, Villarreal -> Getafe, laina
Norsunluurannikkolaistoppari sai viime kaudella mukavasti peliaikaa Villarrealin kakkosjoukkueessa. Lähti vastuun perässä lainalle Getafeen. Jäänee kuitenkin pienelle peliajalle José Bordalásin alaisuudessa.
Dani Requena, Villarreal -> Levante, laina
Requena kellotti viime kaudella suuria minuutteja Córdoba-lainallaan ja sai nyt ensimmäisen lainapestin La Ligasta. Keskikenttäpelaajalle ei löydetty roolia Villarrealista, joten laina oli kaikille paras ratkaisu.
Thiago Fernández, Villarreal -> Levante, laina
Villarreal hankki laitahyökkääjän viime tammikuussa. Pelasi kevään lainalla Real Oviedossa,missä 16 peliä tuotti neljä maalisyöttöä. 22-vuotiaan Fernándezin alkava kausi menee Levantessa.
Hugo López, Villarreal -> Andorra, laina
19-vuotias keskushyökkääjä sai viime kaudella vähän hajanaisesti vastuuta B-joukkueessa, oli aika ajoin edustuksen penkillä ja pelasi nyt kesällä alle 19-vuotiaiden EM-kisat Espanjan paidassa. Sieltä tuli muuten mestaruus ja López iski finaalissa maalinkin. Karsinnoissa sama nuorukainen kuritti Suomea kahdella osumalla. Alkavalla kaudella pitäisi jatkaa kehittymistä. Sikäli voi olla hyvä, että López lainattiin toiseen ympäristöön.
Rafa Marín, Villarreal -> Napoli, laina päättyi
Toppari vietti viime kauden lainalla Villarrealissa ja kuului Marcelinon ehdottomiin luottopelaajiin. Kellotti kauden mittaan mukavat 2665 peliminuuttia ja pelasi pääosin avauksen topparina. Palasi lainan jälkeen Napoliin. Menetys.
Alfon González, Villarreal -> Sevilla, laina päättyi
Laitahyökkääjä vietti loppukauden lainalla Villarrealissa. Jäi pienelle vastuulle ja iski yhden maalin. Palasi sittemmin Sevillaan.
Saapuneet
Péter Gulacsi, RB Leipzig -> Villarreal, 1,5 miljoonaa euroa
Villarreal paikkasi maalivahtivajettaan hankkimalla Leipzigista Gulacsin. Unkarilainen on 36-vuotias, joten kovin pitkäaikaisesta vahvistuksesta ei voida puhua. Viime kaudella Gulacsi aloitti vielä kauden Leipzigin ykkösenä, kunnes loukkaantui. Putosi sen jälkeen penkille.
Carlos Macià, Villarreal B -> Villarreal
Vasta 17-vuotias keskikenttäpelaaja, jonka Villarreal hankki organisaatioonsa vuosi sitten. Maciàlla on mittaa peräti 194 senttiä. Viime kaudella hän pelasi pääosin B-joukkueessa mutta sai myös edustusjoukkueessa kuusi peliä. Kuuluu Espanjan U19-maajoukkueeseen.
Alassane Diatta, Villarreal B -> Villarreal
Toinen pitkänhuiskea ja nuori keskikenttäpelaaja omasta akatemiasta. Diatta on 21-vuotias ja mittaa löytyy 190 senttiä. Pääosin viime kausi sujui B-joukkueen avauksessa, mutta edustusjoukkueessakin Diatta pääsi pelaamaan kahdesti.
Carlos Romero, Espanyol -> Villarreal, palasi lainalta
24-vuotias vasen pakki on Villarrealin kasvatti, joka pelasi viimeiset kaksi kautta lainalla Espanyolissa. Tahkosi viime kaudella 36 ottelua ja iski komeat tehotkin, 6+3. Haastaa tosissaan Sergi Cardonan avauksen paikasta.
Ilias Akhomach, Rayo Vallecano -> Villarreal, palasi lainalta
Barcelonan kasvatti siirtyi Villarrealiin kolme vuotta sitten. 22-vuotiaan laitahyökkääjän kehitys on jäänyt vähän polkemaan paikoillaan. Lainattiin lopulta viime kevääksi Rayoon, jossa pääsi pelaamaan sekä La Ligaa että Konferenssiliigaa. Iski kaikki kilpailut mukaan lukien 31 otteluun tehot 2+3.
Valmennus ja pelitapa
- Päävalmentaja: Iñigo Pérez

Pérez on kovassa paikassa, mutta on päässyt Villarrealiin täysin ansaitusti.
Pérez teki upeaa työtä Rayossa ja oli selvää, ettei hän tulisi jäämään madridilaisseuraan, vaan ottaisi vastaan astetta suuremman pestin. Sellainen löytyi Vila-realista.
Pérezin Rayo tuli tunnetuksi varsinkin hyvin aggressiivisesta prässipelaamisestaan ja monipuolisuudestaan. Joukkue kykeni etenemään lyhytsyötöin, mutta tarpeen tullen se meni vertikaalisesti ja suoraviivaisesti eteenpäin laitakaistoilta.
Joukkue piti puolustuslinjaansa hyvin korkealla ja prässäsi aggressiivisesti pakottaakseen vastustajan reagoimaan nopeasti ja monesti roiskaisemaan pallon kohti keskikentällä odottaneita Rayon toppareita.
Pérez on pelifilosofialtaan erilainen valmentaja kuin Marcelino, mutta ero ei ole niin suuri kuin voisi olettaa. Marcelinon Villarreal puolusti selvästi kompaktimmin kuin Pérezin Rayo, ja muutenkin antoi enemmän painoarvoa pallottomaan vaiheeseen.
Villarreal otti Pérezin palkatessaan hallitun ja ymmärrettävän riskin.
Pérez on hienoa työtä Rayossa tehnyt innovatiivinen valmentajalupaus, joka on osoittanut olevansa valmis ottamaan seuraavan askeleen. Villarreal on fiksu seuraava askel, sillä seurassa ei ole valtavia menestyspaineita, eivätkä kannattajat hypi niskaan, jos tulokset ovat alkuun heikkoja.
Jonkinlaista menestystä on kuitenkin tultava heti kättelyssä, sillä on syytä muistaa, millaisen viime kauden Villarreal pelasi. Nähtäväksi jää, onko Pérez valmis haasteeseen. Todennäköisesti on.
Seuraa heitä
Miten Pérez vastaa huutoon?
Marcelinoa ei ole helppo korvata. Marcelino ja Pérez vaikuttavat hyvin erilaisilta persoonilta. Marcelino on vaativa valmentaja, joka uskaltaa sanoa mielipiteensä ääneenkin – ja usein hyvin suorasanaisesti ilman tarvetta miellyttää ketään. Pérez ei vaikuta läheskään samanlaiselta persoonalta. Nähtäväksi jää, miten hyvin Pérez kykenee motivoimaan pelaajansa ja saamaan joukkueensa vakuuttuneeksi toimintatavoistaan.
Dani Parejon lähtö
Parejo jätti Villarrealin viime kauden jälkeen vapaana agenttina. Kun Parejon ja Marcelinon kaltaiset hahmot poistuvat seurasta, on selvää, että Villarrealissa käynnistyy täysin uudenlainen projekti. Pérezille olisi kuitenkin voinut olla helpompaa tulla uuteen ympäristöön siten, että Parejon kaltainen johtohahmo olisi jatkanut joukkueessa vielä kauden ajan. Parejon läsnäolon puuttuminen voi nimittäin näkyä pukukopissa ja paljon.
Georges Mikautadze
Mikautadze on alkavallakin kaudella Villarrealin ykköskärki. Mikautadze pelasi kokonaisuudessaan vakuuttavan ensimmäisen kauden Villarrealissa ja tykitti 15 maalia. Jos Pérez saa hyökkääjästään vielä enemmän irti kuin Marcelino, voi Villarrealilla olla eväät huippukauteen. Laadukas maalintekijä.
Joukkue
Viime kaudella Villarreal pelasi paljolti muodolla 4-4-2. Iñigo Pérez peluutti viime kaudella muotoa 4-2-3-1, mutta siihen ei oikein ole pelaajia.
Maalivahdit
Luiz Júnior on selkeä ykkönen. Kokenut Péter Gulacsi korvaa kakkosvahtina Arnau Tenasin. Unkarilainen pystyy tarvittaessa tuuraamaan kelpo tasolla.
Puolustus
Renato Veiga ja loukkaantumisesta toipunut Juan Foyth muodostavat avauksen toppariparin. Nuoren Pau Navarron minuutit lisääntynevät viime kaudesta. Mielenkiintoista on myös nähdä, millaisen roolin Logan Costa saa. Käytännössä koko viime kausi meni ohi polvivamman vuoksi, mutta nyt mies on taas kunnossa. Jos taso on pysynyt, voi nousta nopeahkoon tahtiin merkittävään rooliin.
Oikealla laidalla Santiago Mouriño on ykköshevonen. Navarro ja Alex Freeman tarjoavat taustatukea. Vasemmalla puolella lainalta palannut Carlos Romero voi hyvin viedä avauksen paikan Sergi Cardonalta.
Keskikenttä
Keskikenttä on näin lähellä kauden alkamista huolestuttavan ohkainen. Santi Comesaña ja Pape Gueye ovat avauksessa keskikentän ytimessä, mutta mitä tulee heidän jälkeensä? Akatemian pojat Carlos Macià ja Alassane Diatta?
Jos muoto on 4-2-3-1, kymppialueen pelaaja voisi olla Georges Mikautadze, Ayoze Pérez tai Nicolas Pépé.
Hyökkäys
Siinä missä keskikenttäosasto on todella kapea, hyökkäysosasto puolestaan pursuaa vaihtoehtoja.
Kenties selkeimmin avauksesta löytyy vasemman laidan Alberto Moleiro. Oikealla minuuteista taistelevat Tajon Buchanan ja Nicolas Pépé. Buchanan voi pelata myös vasemmalla.
Kärkeen vahvimmat vaihtoehdot ovat huippukauden pelannut Georges Mikautadze ja kapteeni Gerard Moreno. Moreno voi pelata myös oikealla ja Mikautadze vasemmalla tai yksinäisen kärjen alla. Samat sanat pätevät Ayoze Péreziin. Ja löytyy penkiltä vielä Tani Oluwaseyitä ja Ilias Akhomachiakin.
Ihanneavaus

Arvio sijoituksesta
Sija: 4
Villarreal kokee pienoisen pelillisen muutoksen vaihdettuaan päävalmentajaa.
Marcelino teki seurassa hienoa työtä, ja on luonnollista, että Marcelinon kaltaisen valmentajan jälkeen nuoren Pérezin palkkaus voi tuntua hyvinkin riskialttiilta valinnalta.
Pérezillä on kuitenkin hyvä mahdollisuus onnistumiseen.
Villarreal on saanut pidettyä kiinni avainpelaajistaan ja sillä on hyvin laadukas materiaali La Ligaan. Ei yhtä laadukas kuin Atléticolla tai varsinkaan Real Madridilla tai Barcelonalla, mutta siitä huolimatta niin kilpailukykyinen, että se pystyy helposti taistelemaan paikasta neljän joukkoon.
Jos Pérez saa läheskään yhtä paljon pelaajistaan irti kuin Marcelino, on Villarrealilla kaikki eväät edetä kauden päätteeksi Mestarien liigaan. Villarreal taistelee lähtökohtaisesti nelospaikasta Betisin, Athleticin ja Real Sociedadin kanssa.
Uhkakuviakin löytyy. Jos Villarreal paljastuukin nopeasti liian haastavaksi ympäristöksi Pérezille, miten kauan seurajohdolla menee reagoida asiaan? Villarrealin seurajohdon tuntien tuskin kauaakaan, ja silloin oltaisiin taas uuden äärellä keskellä kautta.
| Pvm | Ottelu | Klo |
|---|---|---|
| 16.08.2026 | Racing SantanderRAC – VillarrealVIL | 18:00 |
| 23.08.2026 | Atlético MadridATM – VillarrealVIL | 18:00 |
| 28.08.2026 | Deportivo AlavesALA – VillarrealVIL | 22:30 |
| 05.09.2026 | VillarrealVIL – DeportivoCOR | 22:00 |
| 13.09.2026 | VillarrealVIL – Real BetisBTB | 22:00 |
| 16.09.2026 | MalagaMGA – VillarrealVIL | 22:00 |
| 20.09.2026 | VillarrealVIL – LevanteLEV | 22:00 |
| 11.10.2026 | Real MadridMAD – VillarrealVIL | 22:00 |
| 18.10.2026 | VillarrealVIL – ElcheELC | 22:00 |
| 25.10.2026 | ValenciaVCF – VillarrealVIL | 21:00 |
| 01.11.2026 | VillarrealVIL – EspanyolESP | 21:00 |
| 08.11.2026 | VillarrealVIL – GetafeGET | 21:00 |
| 22.11.2026 | BarcelonaBAR – VillarrealVIL | 21:00 |
| 29.11.2026 | CeltaCDV – VillarrealVIL | 21:00 |
| 06.12.2026 | VillarrealVIL – Real SociedadSOC | 21:00 |
| 13.12.2026 | VillarrealVIL – Rayo VallecanoRVC | 21:00 |
| 20.12.2026 | OsasunaOSA – VillarrealVIL | 21:00 |
| 03.01.2027 | VillarrealVIL – SevillaSEV | 21:00 |
| 10.01.2027 | AthleticBIL – VillarrealVIL | 21:00 |
| 17.01.2027 | VillarrealVIL – Deportivo AlavesALA | 21:00 |
| 24.01.2027 | EspanyolESP – VillarrealVIL | 21:00 |
| 31.01.2027 | VillarrealVIL – Racing SantanderRAC | 21:00 |
| 07.02.2027 | GetafeGET – VillarrealVIL | 21:00 |
| 14.02.2027 | VillarrealVIL – BarcelonaBAR | 21:00 |
| 21.02.2027 | VillarrealVIL – ValenciaVCF | 21:00 |
| 28.02.2027 | Real BetisBTB – VillarrealVIL | 21:00 |
| 07.03.2027 | VillarrealVIL – Real MadridMAD | 21:00 |
| 14.03.2027 | ElcheELC – VillarrealVIL | 21:00 |
| 21.03.2027 | VillarrealVIL – MalagaMGA | 21:00 |
| 04.04.2027 | DeportivoCOR – VillarrealVIL | 22:00 |
| 11.04.2027 | VillarrealVIL – AthleticBIL | 22:00 |
| 18.04.2027 | LevanteLEV – VillarrealVIL | 22:00 |
| 21.04.2027 | VillarrealVIL – Atlético MadridATM | 22:00 |
| 02.05.2027 | Rayo VallecanoRVC – VillarrealVIL | 22:00 |
| 09.05.2027 | VillarrealVIL – CeltaCDV | 22:00 |
| 16.05.2027 | SevillaSEV – VillarrealVIL | 22:00 |
| 23.05.2027 | VillarrealVIL – OsasunaOSA | 22:00 |
| 30.05.2027 | Real SociedadSOC – VillarrealVIL | 22:00 |
Tuukka Ikkeläjärvi, Jaakko Perttilä
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Athletic – ei enää putoamistaistoon
- Lähteet: Barcelonan Roony Bardghjilla paha loukkaantuminen
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Lehti: Atlético Madrid hakee isoa siirtoa Ranskasta – nyt neuvotellaan siirtosummasta
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- Lehti: Atlético Madrid hakee isoa siirtoa Ranskasta – nyt neuvotellaan siirtosummasta
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Athletic – ei enää putoamistaistoon
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- Lähteet: Barcelonan Roony Bardghjilla paha loukkaantuminen