Carlo Ancelottin nykyinen sopimus Real Madridin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.

Brasilian jalkapalloliitto on ollut jo pitkään Ancelottin kintereillä ja haluaa palkata hänet maajoukkueen päävalmentajaksi ensi kesänä. Ancelotti on kiinnostunut pestistä, mutta on todennut julkisuudessa odottavansa viimeiseen asti Real Madridin mahdollista jatkosopimustarjousta.

Athleticin saamien tietojen mukaan Real Madridin on määrä tarjota pian uutta sopimusta Ancelottille.

Jos Ancelotti kuitenkin lopulta päätyy hyväksymään Brasilian jalkapalloliiton tarjouksen, on Real Madrid jo katsonut valmiiksi muutaman potentiaalisen korvaajaehdokkaan.

Athleticin mukaan Real Madrid on kiinnostunut etenkin Bayer Leverkusenin Xabi Alonsosta, joka on tehnyt loistavaa työtä Saksassa. Leverkusen johtaa Bundesliigaa.

Athleticin mukaan Real Madridin puheenjohtaja Florentino Pérez ei ole yhtä vakuuttunut Alonson palkkaamisesta kuin muut seurajohdon jäsenet, vaikka myös Pérez arvostaa korkealle Alonson Saksassa tekemää työtä. Alonson uskotaan päätyvän Real Madridin päävalmentajaksi ennemmin tai myöhemmin. Entinen keskikenttäpelaaja pelasi seurassa vuodet 2009-14.

Alonson lisäksi toinen ehdokas on Brighton-luotsi Roberto De Zerbi. Lähde kertoo, ettei Real Madrid ole ainakaan toistaiseksi keskustellut De Zerbin edustajien kanssa.