Luis Suárez kommentoi mahdollista paluuta Englantiin: ”Se tuntuisi oudolta”
Luis Suárez on poissulkenut potentiaalisen paluunsa Valioliigaan.
Atlético Madridin uruguaylaishyökkääjää on yhdistetty kesän aikana takaisin Liverpooliin, mutta hän vakuuttaa olevansa täysin tyytyväinen tilanteeseensa Espanjan hallitsevan mestarin riveissä.
34-vuotias toteaa tämän lisäksi, että pelaaminen missään muussa englantilaisseurassa kuin Liverpoolissa olisi ”outoa”. Siirtoa pois Atléticosta ei siis ole odotettavissa.
– Pelaaminen mille tahansa muulle joukkueelle kuin Liverpoolille olisi Englannissa vaikeaa, myöntää Suárez World Soccer Magazinelle.
– Minulla oli – ja on toivon mukaan vieläkin – niin hyvät välit Liverpool-fanien kanssa, että pelaaminen toiselle joukkueelle tuntuisi oudolta.
Suárez teki Liverpoolin paidassa 82 maalia kolmessa ja puolessa vuodessa. Hän ei kuitenkaan päässyt juhlimaan joukkueen kanssa kuin yhtä Liigacupin voittoa.
– Olisi tietysti ollut erityistä voittaa mestaruus Liverpoolin kanssa, mutta olen iloinen siitä, että heidän pitkä odotuksensa on nyt ohitse, jatkoi Suárez.
[readmore from=Suarez-Luis]
– Juuri nyt nautin ajastani täällä. Olemme asettuneet aloillemme Espanjaan [perheeni kanssa], joten ei ole tarvetta ajatella, että lähtisin.
– Kun mietin, kuinka hyvin olen sopeutunut ympäristööni Atléticossa, ja miten paljon luottoa valmentaja (Diego Simeone) on minuun laittanut, voin pitää tätä täysin oikeana päätöksenä.
LUE MYÖS:
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään