Zidane olisi halunnut pitää Ødegaardin Real Madridissa: ”Hän olisi saanut mahdollisuutensa”
Real Madridin päävalmentaja Zinédine Zidane sanoo, että hän olisi mieluummin pitänyt keskikenttäpelaaja Martin Ødegaardin joukkueessaan kuin päästänyt hänet lainalle Arsenaliin.
Norjan maajoukkuepelaaja lähti viime kuussa loppukauden mittaisella lainasopimuksella Lontooseen pelattuaan Los Blancosissa tällä kaudella vain yhdeksässä ottelussa.
Ødegaardille, 22, ja Arsenalille siirto sopi täydellisesti, mutta Zidanella oli muuta mielessä. Ranskalaisluotsin mukaan Ødegaard olisi saanut mahdollisuutensa myös Madridissa.
– Hän halusi lähteä. Me puhuimme 2-3 kertaa siitä, sanoi Zidane The Mirrorin mukaan.
– Hän halusi pelata ja minä sanoin hänelle, että jäisi tänne taistelemaan paikastaan.
– Halusin hänet lainalta takaisin [viime kauden jälkeen Real Sociedadista] ja kehotin häntä jäämään, koska kausi on yhä todella pitkä ja hän olisi saanut mahdollisuutensa.
– Mutta hän halusi lähteä ja päästä pelaamaan. Minä todella halusin hänet ryhmääni.
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään
- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon