Toni Kroos avautui Saksan murskatappiosta: ”En ole koskaan tuntenut itseäni niin voimattomaksi”
Espanja murskasi Saksan UEFA Nations Leaguen päätöskierroksella viikko sitten 6-0.
Espanja varmisti voiton myötä lohkovoiton ja samalla paikan Nations Leaguen Final Four -lopputurnauksessa.
Saksalle tappio oli suurenmoinen nöyryytys. Toni Kroos pelasi ottelussa täydet minuutit. Real Madridin keskikenttäpelaaja kertoi veljensä Felixin podcastissa, ettei ollut koskaan aiemmin tuntenut itseään niin voimattomaksi.
Saksa ei luonut ottelussa käytännössä ainuttakaan maalintekopaikkaa.
– Se ei ollut urani pahin tappio, koska pidän kevään 2012 Mestarien liigan finaalitappiota pahimpana, mutta tuo Espanja-tappio oli selvästi suurinumeroisin. En ole koskaan tuntenut itseäni niin voimattomaksi.
– Pelasimme todella huonosti ja meidän on analysoitava, mikä meni vikaan. Kolme kuukautta sitten pelasimme Espanjan kanssa 1-1 -tasapelin ja meillä oli käytännössä sama joukkue kentällä. Ansaitsimme jopa voittaa sen ottelun.
– Nyt edessä on pitkä aika ilman maaotteluita ja se on luonnollisesti turhauttavaa, mutta meidän on pidettävä sitä ennemminkin mahdollisuutena. Parannamme varmasti. Olemme osoittaneet sen aiemminkin.
Kroosin Real Madrid kohtaa keskiviikkoiltana Internazionalen Mestarien liigan lohkovaiheen neljännellä ottelukierroksella.
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään
- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat