Diego Costan ratkaisumaali aiheutti parranpärinää: ”Teen hyvin selväksi…”
Atlético Madridin kärkipelaaja Diego Costa puolustaa kiistanalaista maaliaan, joka takasi 1–0-voiton lauantain kotiottelussa Real Betisiä vastaan.
Costan 74. minuutin osumaa tutkittiin pitkään VAR-videotuomarointijärjestelmän avulla ennen kuin se päätettiin hyväksyä. Joidenkin mielestä mies olisi tehnyt käsivirheen ohjatessaan palloa verkkoon Yannick Carrascon vapaapotkun jälkeen.
– Se olisi ollut toinen asia, jos se olisi hylätty paitsiona, mutta pallo ei osunut käteeni. Teen hyvin selväksi, ettei se ollut (käsivirhe), ja olen onnellinen, Costa sanoi Movistarille.
Atlético pelasi maalin syntyhetkellä vajaamiehisenä, sillä Mario Hermoso sai 57. minuutilla suoran punaisen kortin rikottuaan Loren Morónia. VAR oli jo sitä ennen hylännyt madridilaisilta kaksi maalia.
– Se oli vaikea peli Marion punaisen kortin jälkeen. Tavoitteemme oli päätyä neljän parhaan joukkoon. Nyt olemme saavuttaneet sen, ja meillä on vielä kaksi peliä jäljellä. Meidän on yritettävä voittaa ja jatkaa hyvää virettämme, kommentoi Costa.
– Mielestäni se oli hyvä merkki, että teimme maalin erikoistilanteesta. Peli oli hallinnassamme. Se, mitä toisella puoliajalla tapahtui, teki siitä vaikeampaa, mutta meillä oli hieman onnea ja saimme voiton.
Betisin keskikenttäpelaajan Guido Rodríguezin mielestä Costan maalia edelsi selvä käsivirhe.
– Kun Costa teki maalin, näimme sen koskettavan hänen kättään, mutta he eivät tehneet sellaista päätöstä, joten niin se meni, hän kommentoi.
– Pelasimme ylivoimalla hakien maalia, mutta lähdemme kotiin aika ärsyyntyneinä, koska emme onnistuneet saamaan sitä.
Lähde: Goal
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Gerard Piqué pitkitti uraansa Barcelonan vuoksi: ”En usko, että olisin pelannut missään muualla”