Entinen Barcelona-pelaaja haluaa seuran myyvän Ousmane Dembélén – ”Tänä kesänä siihen voisi olla täydellinen mahdollisuus”
Ousmane Dembélé siirtyi Dortmundista Barcelonaan elokuussa 2017. Barcelona maksoi ranskalaislaiturista peräti 125 miljoonaa euroa.
22-vuotias Dembélé on pelannut Barcelonassa siirtonsa jälkeen vain 74 ottelussa.
Kuluvalla kaudella Dembélé on kärsinyt kahdesta takareisivammasta, ja joutui helmikuun alussa käymään Turussa leikkauksessa. Tuorein vamma pitää Dembélén sivussa kesä-heinäkuulle saakka.
Dembélé on herättänyt loukkaantumistensa lisäksi kritiikkiä muun muassa peliesityksiensä vuoksi. Dembélé ei näytä edelleenkään sopeutuneen täysin Barcelonaan, vaikka siirrosta on aikaa jo reilut kaksi ja puoli vuotta.
Barcelonassa urallaan pelanneen Rivaldon mielestä Barcelonan olisi myytävä Dembélé muihin maisemiin.
– Dembélén siirrosta on jo melkein kolme vuotta aikaa, ja hänellä on ollut riittävästi aikaa sopeutua seuraan ja osoittaa arvonsa.
– Hän on edelleen hyvin potentiaalinen pelaaja, mutta tänä kesänä myyntiin voisi olla hyvä mahdollisuus. Hänet voidaan myydä tai sisällyttää johonkin pelaajakauppaan, Rivaldo arveli AS:lle.
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään