Ranskalaislehti: Barcelona saa syyttää myös itseään Ousmane Dembélén loukkaantumiskierteestä
Ranskalaishyökkääjä Ousmane Dembélén aika Barcelonassa on ollut toistaiseksi iso pettymys. Blaugrana pulitti hänestä kesällä 2017 Borussia Dortmundille 125 miljoonaa euroa, mutta Dembélé, 22, on viettänyt lähes enemmän aikaa sairastuvalla kuin kentällä.
Tuorein takaisku sattui tämän vuoden alussa, kun Dembélé loukkasi takareitensä. Hänet leikattiin Turussa, ja operaation jälkeen ilmoitettiin, että ranskalaisen kausi on ohi. Dembélé oli ennen uusinta loukkaantumistaan ehtinyt jättää väliin jo 61 ottelua Barcelonassa erilaisten vammojen takia. Hän on pelannut Barçassa kaikkiaan 74 ottelua.
Dembélén kohdalla kyse ei ole pelkästään huonosta tuurista. Hänen epäammattimaiset elämäntapansa ovat Espanjassa julkinen salaisuus. Ranskalaislehti L’Equipen mukaan vika ei ole kuitenkaan ainoastaan pelaajassa, vaan myös Barcelonassa.
L’Equipe kritisoi artikkelissaan myös Dembéléä, mutta nostaa esiin myös Barcelonan fyysisen harjoittelun, joka ei lehden mukaan valmista ranskalaistaituria riittävästi otteluihin. L’Equipen mukaan 20 prosenttia Dembélén juoksuista harjoituksissa on spurtteja, mutta peleissä tuo lukema on lähempänä 90 prosenttia.
Ranskalaislehti kertoo, että viime kesänä Barcelonaan liittynyt keskikenttäpelaaja Frenkie de Jong palkkasi vain muutaman viikon jälkeen itselleen personal trainerin, koska hän huomasi, että Blaugranan harjoitukset eivät vastaa rasitustasoltaan sitä, mihin hän oli entisessä seurassaan Ajaxissa tottunut.
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Gerard Piqué pitkitti uraansa Barcelonan vuoksi: ”En usko, että olisin pelannut missään muualla”