Valmentaako Diego Simeone tulevaisuudessa Argentiinan A-maajoukkuetta? – ”Jos se olisi vain niistä kiinni, olisin siellä jo”
Diego Simeone on nostanut Atléticon Euroopan absoluuttiselle huipputasolle seitsemän ja puolen vuoden aikana.
49-vuotias argentiinalaisvalmentaja teki helmikuussa jatkosopimuksen Atléticon kanssa. Uusi sopimus pitää Simeonen Atléticossa ainakin kesään 2022 saakka. Silloin Simeone olisi valmentanut Atléticoa 11 vuoden ajan.
Simeone on usein yhdistetty Argentiinan A-maajoukkueen päävalmentajaksi, mutta luotsi ei ole halukas siirtymään maajoukkuevalmentamisen pariin.
– Emotionaalisuuden ja tunteen puolesta olisin valmis valmentamaan jo nyt maajoukkuetta. Jos se olisi vain siitä kiinni, niin olisin siellä jo, mutta mukaan mahtuu myös muita asioita, joita tutkin ja analysoin. Olen viettänyt Atléticossa seitsemän ja puoli vuotta muuttamassa seuran historiaa. Jotkut ymmärtävät sen, jotkut eivät. Atlético on kotini, Simeone kertoi.
– Isäni pyytää minua jatkuvasti valmentamaan maajoukkuetta. Mielestäni Argentiinan jalkapalloliitto teki hyvän päätöksen Copa Américan jälkeen. Argentiina paransi otteitaan pudotuspeleissä, ja todellinen joukkue oli myös näkyvissä. Hienoa, että Lionel Scaloni saa jatkaa maajoukkueen peräsimessä.
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään