Real Madridille toinen pistemenetys Zidanen paluun jälkeen
Leganés ja Real Madrid pelasivat maanantaina 1-1-tasapelin La Ligassa. Ottelu pelattiin Estadio Municipal de Butarquella.
Ottelun alku oli varsin maltillinen. Real Madrid otti pallonhallinnan nopeasti itselleen ja aloitti syöttömyllynsä.
Vajaan kymmenen minuutin kohdalla Isco tarjoili namusyötön puolustuksen keskelle Marco Asensiolle, mutta nuorukaisen laukaus oli kehno.
Leganésin ensimmäinen maalintekopaikka tuli 15. minuutilla. Martin Braithwaite pääsi puskemaan vapaapotkun jälkitilanteessa lähietäisyydeltä, mutta vaikeasta asennosta lähtenyt yritys meni ohi.
Madridin rakentelu tyssäsi usein harhasyöttöön. Leganésin puolustus pysyi tiiviinä.
Raphaël Varane pääsi tykittämään avausjakson viimeisillä minuuteilla pilkun tienoilta, mutta Leganésin Allan Nyomia oli rikottu tilanteessa, joten peliä jatkettiin kotijoukkueen vapaapotkulla.
Toisessa päädyssä tapahtui heti seuraavassa tilanteessa. Pallo jäi pomppimaan vieraiden rangaistusalueelle pitkän sivurajaheiton jälkeen. Lopulta Jonathan Silva siirsi Leganésin maltillisella sijoituksella johtoon. Ensimmäinen puoliaika vihellettiin päättyneeksi heti maalin jälkeen. 1-0.
Tauolle mentäessä pallonhallinta oli Madridin hyväksi 71-29. Vierailla oli myös yksi maalintekoyritys enemmän, mutta tärkein tilasto eli tehdyt maalit olivat Mauricio Pellegrinon joukkueen hyväksi.
Leganésin iloa ei kuitenkaan kauan kestänyt. Luka Modrić pääsi heti toisen jakson alussa kääntymään isäntien rangaistusalueen edessä ja ujutti syötön Karim Benzemalle. Leganés-vahti Iván Cuéllar pysäytti ranskalaishyökkääjän ensimmäisen vedon, mutta toisen Benzema toimitti sisään. 1-1.
Ottelu jatkui Madridin pallonhallinnalla, mutta paikat olivat yhä harvassa kummassakin päädyssä. Asensio pääsi 74. minuutilla testaamaan Cuéllarin reaktionopeutta, kun hänelle pelattiin pallo rangaistusalueelle, mutta kotijoukkueen veräjänvartija nollasi yrityksen.
Vaihdosta sisään tullut Youssef En-Nesyri siirsi pallon 83. minuutilla Real Madridin verkkoon, mutta osuma hylättiin paitsion takia.
Leganés nousi taulukossa Eibarin ja Espanyolin ohi 11. sijalle. Real Madrid jatkaa kolmantena, neljä pistettä paikallisvastustajansa Atlético Madridin alapuolella. Sarjakärki Barcelona on 13 pisteen päässä Real Madridista.
Maanantain ottelu oli Madridin viides Zinédine Zidanen palattua joukkueen päävalmentajaksi viime kuussa. Madrid on ottanut Zidanen alaisuudessa kolme voittoa, hävinnyt kerran ja pelannut nyt kerran tasan.
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään