Oikutteleva Dembélé iski golazon – näin Valverde kommentoi hyökkääjän hyviä ja huonoja puolia
Ousmane Dembélé pysyy otsikoissa päivästä toiseen.
Jotakuinkin vuorovedoin Dembélé kerää kehuja peliesityksistään ja negatiivisia otsikoita elämänhallinnastaan.
Lauantaina Dembélé oli mies paikallaan, kun Barcelona kaatoi Espanyolin paikallispelissä. Sunnuntaina Dembélé myöhästyi harjoituksista parilla tunnilla. Eilen Dembélé iski taas komean maalin, kun Barcelona tasasi pisteet Tottenhamin kanssa maalein 1-1.
Tilanne on päävalmentaja Ernesto Valverdellekin hieman hankala. Spurs-pelin jälkeen luotsi ensin kehui Dembélén osumaa.
– Hän teki golazon, sellaisen maalin jonka vain hänen taitotasollaan varustettu pelaaja kykenee tekemään.
Kurinpitoasioita Valverde ei halunnut kovin paljon avata.
[readmore from=Barcelona]
– Sisäiset asiat hoidetaan sisäisesti. Olemme joukkue ja noudatamme kaikki samoja sääntöjä.
Lehtitietojen mukaan Dembélé saa tällä kertaa Barcelonalta tuntuvan sakon myöhästelystään. Valverde ei kuitenkaan halunnut luvata, että Dembélé olisi vielä ottanut opikseen. Valmentajalta kysyttiin, onko ongelma nyt selätetty:
– En tiedä, meillä on harjoitukset taas huomenna (huom. tänään).
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään