Tältä näyttäisi La Ligan sarjataulukko, jos VAR ei olisi käytössä – Real Madridilla olisi vähemmän pisteitä
La Ligan kautta 2018–19 on nyt takana seitsemän kierrosta. AS-lehti kertoo verkkosivuillaan, että sarjataulukko näyttäisi hyvin pitkälti samanlaiselta, mikäli videotuomarointia (VAR) ei olisi käytetty.
Videotarkistukset ovat johtaneet neljän maalin hyväksymiseen ja kahden hylkäämiseen, mutta nuo ratkaisut eivät juurikaan näy joukkueiden pisteissä. Vain neljällä joukkueella olisi eri pistemäärä, jos VAR ei olisi käytössä.
Real Madridilla ja Gironalla olisi nyt kaksi pistettä vähemmän, kun taas Espanyolilla ja Villarrealilla olisi yksi piste enemmän.
Real Madridin ja Espanyolin välisessä viidennen kierroksen kamppailussa Marco Asension voittomaali hylättiin aluksi paitsiona, mutta osuma hyväksyttiin videotarkistuksen jälkeen. Girona puolestaan sai pitää Villarrealia vastaan 1–0-etulyöntiasemansa, kun isäntien Toko Ekambin maali hylättiin lopulta paitsiona.
Viime viikonloppuna VAR:n ansiosta nähtiin kaksi maalia, joilla ei kuitenkaan ollut vaikutusta pistesarakkeisiin. Huesca ja Girona onnistuivat maalinteossa saatuaan rangaistuspotkut videotarkistusten jälkeen.
La Ligan sarjataulukko
Barcelona 14 p.
Real Madrid 14
Sevilla 13
Atlético Madrid 12
Real Betis 12
Alavés 11
Espanyol 11
Celta Vigo 9
Valladolid 9
Girona 9
Villarreal 8
Getafe 8
Real Sociedad 8
Valencia 8
Athletic Bilbao 7
Levante 7
Eibar 7
Rayo Vallecano 5
Huesca 5
Leganés 4
La Ligan sarjataulukko, jos VAR ei olisi käytössä
Barcelona 14 p.
Sevilla 13
Real Madrid 12 (-2 p.)
Atlético Madrid 12
Espanyol 12 (+1 p.)
Real Betis 12
Alavés 11
Celta Vigo 9
Villarreal 9 (+1 p.)
Valladolid 9
Getafe 8
Valencia 8
Real Sociedad 8
Athletic Bilbao 7
Levante 7
Girona 7 (-2 p.)
Eibar 7
Rayo Vallecano 5
Huesca 5
Leganés 4
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään
- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat