Diego Costa kritisoi voimakkaasti Atléticon kotikentän nurmea – ”Häpeällistä”
Atlético aloitti urakkansa Mestarien liigan lohkovaiheessa voitolla, kun Monaco kaatui vieraskentällä luvuin 2-1.
Monacon kotikentän nurmi oli surkealla tasolla. Atlético valitti tiettävästi ottelupäivän aamuna UEFA:lle kentän kunnosta.
Atléticon tasoitusmaalista vastanneelta Diego Costalta kysyttiin ottelun jälkeen mielipidettä Monacon kotikentän nurmesta. Costa ei sitä sen suuremmin kritisoinut, vaan sen sijaan haukkui Atléticon Metropolitanon nurmen pystyyn.
– Wandan nurmi on hirveässä kunnossa. Nurmi on muuttunut paljon viime kaudesta. Se on häpeällisessä kunnossa. Olemme pelaajien kesken puhuneet siitä, ettei meillä voi olla noin huonoa nurmea kotikentällämme, Costa totesi.
Monacon kotikentän nurmi ei siten aiheuttanut sen suurempia vaikeuksia Atléticolle, joka on tottunut pelaamaan huonokuntoisella kotikentällään.
– Mielestäni ne olivat identtisiä. Meidän on sopeuduttava vaikeuksiin.
Costa on tehnyt alkaneella kaudella kolme maalia. Kaksi Real Madridia vastaan UEFA Supercupissa ja yhden Monacon verkkoon. Maalihanat La Ligassa ovat vielä avaamatta.
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään