Real Madridin kovanaaman peli luistaa edelleen – valittiin Turkin liigan parhaaksi puolustajaksi
Vahvasti mielipiteet jakava portugalilaistoppari Pepe pelasi Real Madridissa kaikkiaan kymmenen menestyksentäyteistä kautta. Pepe voitti vuosina 2007-2017 Madridissa kolmesti La Ligan ja kolmesti Mestarien liigan, ja mahtui muun muassa kertaalleen Mestarien liigan kauden tähdistöön.
Viimeiseksi jääneellä kaudella 2016-2017 Pepeä kiusasivat useat loukkaantumiset, ja niinpä hänet päästettiin kesällä 2017 ilmaisella siirrolla turkkilaiseen Besiktasiin. Turkissa kovaluinen toppari on osoittanut, että peli kulkee edelleen mitä parhaimmin.
Keskiviikkona järjestetyssä gaalassa Pepe sai vastaanottaa jälleen yhden henkilökohtaisen tunnustuksen komealla urallaan. Nyt 35-vuotias puolustaja nimettiin Turkin liigan parhaaksi puolustajaksi.
[readmore from=Pepe]
Uuden kauden 2018-2019 Pepe on aloittanut myös erinomaisen tehokkaasti, sillä kauden kahdeksassa ottelussa hän on tehnyt Besiktasille jo neljä maalia (kaksi liigassa ja kaksi europeleissä). Miehen yhden kauden maaliennätys on enää yhden osuman päässä.
Pepe kuuluu edelleen myös Portugalin maajoukkueen vakiokalustoon. Hän teki maalleen yhden osuman kesän MM-turnauksessa ja onnistui maalinteossa myös syyskuisessa harjoituspelissä Kroatiaa vastaan.
Lähde: AS
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään