Miksi Antoine Griezmann halusi maajoukkuetoverinsa Atléticoon? – ”Hän oli puuttuva palanen”
Atlético teki kesällä siirtosummaennätyksensä hankkiessaan Monacosta Thomas Lemarin noin 70 miljoonalla eurolla.
Lemar on aloittanut kauden vahvasti. Ranskalainen on napannut välittömästi avauskokoonpanon paikan itselleen ja on ollut yksi Atléticon parhaista kauden ensimmäisissä otteluissa.
Antoine Griezmann pyysi ennen MM-kisoja Atléticoa hankkimaan maajoukkuetoverinsa seuraan.
– Hän on 22-vuotias ja hän on ikäisekseen loistava pelaaja. Tarvitsimme pelaajan, jonka vahvuus on viimeiset syötöt maalipaikkoihin ja hän oli puuttuva palanen. Lemar on päässyt heti avauskokoonpanoon ja tehnyt itsestään tärkeän pelaajan, Griezmann sanoi L’Equipelle.
– Meidän muiden on autettava häntä, jos hän pelaakin vähän odotettua vähemmän. Atléticossa pelaaminen on fyysisesti rankkaa ja hän tulee huomaamaan sen esimerkiksi lokakuussa. Hän on hyvissä käsissä. Kun minulta kysyttiin kenen pelaajan kanssa tuntisin itseni parhaaksi, sanoin välittömästi Lemarin nimen. Hän on hyvin järkevä pelaaja, kokemuksen kanssa hän kehittyy maailman huippupelaajaksi.
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään