Gerard Piquéltä täyslaidallinen Espanjan pääministerille: ”Koko maailma näki mitä tapahtui”
Kuva: Getty Images
Eiliset tapahtumat Kataloniassa ovat järkyttäneet laajalti.
Katalonian aluehallinto pyrki järjestämään itsenäisyysäänestyksen, jonka Espanjan keskushallinto oli tuominnut laittomaksi. Espanjan hallitus oli määrännyt Kataloniaan tuhansittain poliiseja, jotka pyrkivät estämään äänestämisen. Ongelma oli se, että erimielisyydet johtivat lukuisiin väkivaltaisiin yhteenottoihin. Jopa 700 ihmisen kerrotaan loukkaantuneen.
Samalla kun Barcelonan kaduilla vuodatettiin verta, FC Barcelona pelasi La Liga -ottelun Las Palmasia vastaan tyhjille katsomoille. Barcaa uhattiin pistevähennyksillä, jos se ei olisi suostunut ottelua järjestämään.
FC Barcelona otti tiedotteessan kantaa rauhanomaisen äänestämisen puolesta. Myös osa Barcan entisistä ja nykyisistä pelaajista kertoi mielipiteensä tapahtumista. Esimerkiksi Man Cityn nykyinen päävalmentaja Pep Guardiola suorastaan raivostui Espanjan hallituksen valtuuttamille voimatoimille (lue tästä).
Espanjan pääministeri Mariano Rajoy sai täyslaidallisen myös Barca-toppari Gerard Piquéltä.
– Olen katalaani ja tunnen itseni katalaaniksi. En ole koskaan ollut ylpeämpi Katalonian ihmisistä. Väkivallasta huolimatta he ovat pysyneet rauhanomaisina, Piqué sanoi Las Palmas -ottelun jälkeen lehdistölle.
– Meillä on pääministeri, joka ei edes puhu englantia. Pääministeri ja puolue (PP) valehtelevat minkä ehtivät.
– Me emme ole vähemmistö, meitä on miljoonia. Me emme ole pahoja ihmisiä, me vain haluamme äänestää. Koko maailma näki, mitä tapahtui. Tapahtumilla on oltava seurauksia.
– Tämä päätös [lähettää poliiseja Kataloniaan] on ollut maan huonoimpia 50 vuoteen. Katalonia ja Espanja vain erkanevat enemmän toisistaan.
Piqué kertoi myös, millaista oli pelata Las Palmasia vastaan, kun stadionin ulkopuolella katalaanit ottivat yhteen mellakkapoliisien kanssa (lue tästä). Lisäksi Piqué sanoi olevansa valmis lopettamaan maajoukkueuransa, jos niin halutaan (lue tästä).
LUE MYÖS:
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden