Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
Real Madrid hävisi Atlético Madridille paikallisderbyn sunnuntai-iltana lukemin 1–2. Real Madrid oli käytännössä täysin pimennossa ja maaliodottamaa syntyi vain 0.30. Supertähdet Kylian Mbappé ja Vinícius Júnior eivät saaneet yhtäkään laukausta maalia kohti.
Ennen kautta pohdittiin, että olisiko José Mourinho nyt viimeinkin se valmentaja, joka saa tämän kaksikon toimimaan. Tällä hetkellä ei voida sanoa, että myöskään Mourinho olisi saanut kaksikkoa kukoistamaan.
Usein on väitetty, että Mbappé tykkää vetäytyä vasemmalle laidalle ja sen myötä Madridin vasen laita on aivan täynnä. Väitteessä on ainakin jotain perää ja alla oleva tilasto paljastaa karun totuuden Real Madridin ja Atléticon välisestä ottelusta.
Artikkeli jatkuu postauksen jälkeen.
Kuten kuvasta näkyy Mbappé ja Vinícius viettivät ottelussa eniten aikaa vasemmalla laidalla, mikä on ihan tuttu näky tässä vaiheessa. Ei ole kuitenkaan hyväksyttävää, että Mbappé käyttää niin paljon aikaansa vasemmalla laidalla, että hän on suorastaan Viníciuksen tiellä.
Kuvassa näkyy, että Mbappén numero peittää täysin Viníciuksen oman, kun ranskalaisen pitäisi nimenomaan olla keskushyökkääjän tontilla.
Mikä neuvoksi? Pitäisikö Vinícius penkittää ja siirtää Mbappé vasemmalle laidalle? Silloin kesän hankinta Carlos Espí voisi ottaa kärkihyökkääjän paikan. Tosin Mbappé ei ole urallaan todistanut olevansa järin hyvä pelintekijä vasemmalta laidalta.
Vai pitäisikö Mbappé penkittää yhdeksi otteluksi ja katsoa miltä peli näyttää? Vinícius on todistanut olevansa erinomainen juuri silloin, kun kärjessä on pelaaja, joka tekee pystyjuoksun ja viihtyy boksissa (Karim Benzema, Joselu ja jopa Jude Bellingham debyyttikaudella).
José Mourinholla on jälleen paljon mietittävää. Hänen onnekseen pitkä maajoukkuetauko käynnistyy ja portugalilainen saa pohtia päivät pitkät, miten korjata tämä ongelma.
Real Madridin kausi jatkuu 10. lokakuuta kotiottelulla Villarrealia vastaan.
LUE MYÖS:
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
