Voisiko Neymar siirtyä Manchester Unitediin? – ”Kuin kassakaapin murtaisi”
Neymaria viedään siirtospekulaatioissa milloin minnekin. Viime aikoina on puhuttu eniten Valioliigasta – ja erityisesti Manchester Unitedista.
Barcelonalaislehti Sport jopa uutisoi hiljattain, että United olisi valmis maksamaan Neymarin 200 miljoonan euron ulosostohinnan. United-manageri José Mourinho pitää väitteitä naurettavina.
– Se on spekulaatiota. Yritän aina olla objektiivinen ja pragmaattinen. Pyrin pyytämään seuralta sellaisia pelaajia, joiden hankkiminen on mahdollista. Neymarin pyytäminen on absurdia. Mourinho sanoi ESPN Brasilille.
– Barcelonan kaltainen seura ei voi eikä aio menettää Neymaria. Vaikka (Lionel) Messillä on vielä pelivuosia edessään, hän on melkein 30. Neymarista tulee Messin jälkeisen ajan suuri pelaaja Barcelonassa.
– Tilanne on se, että Neymarin hankkiminen olisi kuin kassakaapin murtaminen. Mahdotonta.
Neymar saapui Barcelonaan 88 miljoonan euron kaupassa kesällä 2013. Todellinen siirtosumma voi olla paljon suurempikin, sillä siirtoon sisältyi melkoinen määrä epäselvyyksiä, joita on puitu oikeudessa.
Pelillisesti Neymar on ollut Barcalta hyvä hankinta. 176 ottelua on tuottanut 99 maalia ja 76 maalisyöttöä. Tällä kaudella brasilialainen on viimeistellyt kaikki kilpailut mukaan lukien 35 ottelussa tehot 14+23.
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään