Isco kommentoi siirtohuhuja Barcelonaan – ”Olen tottunut tähän”
Real Madridin hyökkäävää keskikenttäpelaajaa Iscoa ollaan viety viime aikoina siirtohuhuissa Barcelonan riveihin. Pelaajan sopimus päättyy ensi kauden jälkeen ja useiden tietojen mukaan Isco on kaukana tyytyväisestä peliaikansa suhteen.
Maajoukkueeseen palannut pallotaituri kommentoi Movistarin haastattelussa kyseistä siirtohuhua eilisen Israel-ottelun jälkeen.
– Siirtohuhut eivät vaikuta minuun ollenkaan. Näytän sen joka kerta päästessäni pelaamaan Real Madridissa, jonka kautta pääsen myös maajoukkueen mukaan. Pelaan tällä hetkellä mielestäni korkealla tasolla. Pelaajat, kuten minä, olemme tottuneet tähän, Isco viittasi kaikenlaisiin siirtohuhuihin.
– Usein kyseiset siirtohuhut ovat täyttä valetta, kuten tässä tapauksessa. En tiedä onko se sattumaa, että huhut ilmestyvät juuri silloin kun maajoukkuetauko alkaa. Tällä hetkellä ei ole hirveästi uutisia, jonka takia jotkut lehdet haluavat keksiä kaikenlaisia uutisia myydäkseen lehtiään. En ole yllättänyt mitenkään.
Myös Antoine Griezmannilla on samankaltainen ongelma – oikeastaan ollut jo pidemmän aikaa. Griezmann on pitkään todennut medialle haluavansa jäädä Atléticoon, eikä ranskalaisella ole omien sanojensa mukaan minkäänlaista halua päästä Atléticosta pois. Espanjalaismedia jatkaa kuitenkin huhujen tuomista julkisuuteen jatkuvasti, ja Griezmann pääsikin eilen näpäyttämään Marcaa Twitterissä.
Lehti kirjoitti Griezmannin nimen väärin uutisessaan.
– Ystäväni Marcassa, olen viettänyt jo aika paljon aikaa Espanjassa, jotta voisitte kirjoittaa nimeni oikein. Vai kirjoitatteko nimeni oikein vain silloin, kun puhutte siirtohuhuista?
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Diego Simeonen poika iski uransa avausmaalin La Ligassa – etsii paikkaa paremmasta lainajoukkueesta
- Seurapomo ei uskonut Xavia: ”Ajattelin, ettei hän lähde minnekään”
- Gerard Piqué pitkitti uraansa Barcelonan vuoksi: ”En usko, että olisin pelannut missään muualla”