Sevillan maajoukkuelaituri myöntää: ”Pisteenkin saaminen Calderónilta on todella vaikeaa”
Atlético isännöi huomenna Sevillaa Calderónilla. Kyseessä on todennäköisesti viikonlopun kierroksen kovin kamppailu, sillä Atlético jahtaa kiivaasti viittä pistettä korkeammalla olevaa Sevillaa, joka on viime aikoina menettänyt saumansa mestaruuteen ja tippunut Mestarien liigasta.
Sevillassa pelaava Espanjan maajoukkuelaituri Vitolo tiedosti sen, kuinka vaikeaa Calderónilta on hakea edes pistettä – täydestä pistepotista puhumattakaan. Kanarialainen puhui kamppailusta Marcan haastattelussa.
– Meidän pitää yrittää, mutta pisteenkin saaminen Calderónilta on todella vaikeaa ja se olisi hyvä suoritus. Haluamme ainakin pitää tämän viiden pisteen etumatkan, vaikka tiedämmekin, että kolmannen sijan pitäminen hallussa on vähintäänkin haastavaa. Meidän pitää pitää kiinni kolmannesta sijastamme kuin se olisi elämämme.
– Calderón on hyvin vaikea kenttä vierasjoukkueelle, mutta kyllä meilläkin on hyviä pelaajia, ja tietenkin lähdemme alkuminuuteilta lähtien voittamaan. Voitammeko? Se nähdään sitten. Olemme kolmansia tällä hetkellä, koska olemme tehneet asioita todella hyvin kuluvan kauden aikana. Niin on Atléticokin, jo monen vuoden ajan.
Atléticon ja Sevillan välinen ottelu alkaa klo. 17.15.
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään