Vain yksi mies on tehnyt kuluvalla sarjakaudella tehokkaammin maaleja kuin Álvaro Morata
Álvaro Moratan kausi on ollut kaksijakoinen.
Kesällä Real Madridiin palannut 24-vuotias Espanjan maajoukkuekärki on jäänyt täysin Karim Benzeman varjoon, jos mietitään vain peliaikaa ja roolia. Benzema on ollut kuluvalla kaudella jatkuvasti avauskokoonpanossa, mutta ei ole tehnyt juurikaan täysosumia. Samaan aikaan Morata on tyytynyt vaihtomiehen rooliin ja on päässyt usein vain loppuminuuteiksi kentälle.
Morata on kuitenkin tehnyt tällä kaudella yhden maalin Benzemaa enemmän. 12 täysosumaa ampunut Morata on pelannut melkein puolet Benzemaa vähemmän. Real Madridin oma kasvatti on tehnyt viimeiseen kahdeksaan otteluun seitsemän maalia ja viikonloppuna Madrid haki täyden pistepotin Villarrealilta juuri Moratan maalilla. Kärki tuli Benzeman tilalle vaihdosta – tuttuun tapaan.
Kahdeksan sarjamaalia tehnyt Morata on toiseksi tehokkain maalintekijä tämän kauden La Ligassa peliminuutteihin verrattuna. Vain yksi mies on Morataa edellä. Niinpä, Lionel Messi, joka tekee maalin keskimäärin 86 minuutin välein. Moratalla kestää kuusi minuuttia kauemmin.
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin

- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään