La Ligan kierrosennakko: Katkaiseeko Sevilla Real Madridin tappiottoman putken kärkikamppailussa?
La Ligan kahdeksastoista kierros käynnistyy tänään alkuiltapäivästä Madridin lähiössä, kun Leganés isännöi Athleticia.
Voiko Sevilla kaataa Real Madridin?
Kierroksen ehdottomana huippukamppailuna on sunnuntai-illan huipentava kärkikohtaaminen Sevillan ja Real Madridin välillä hyvin kiihkeätunteisen Ramón Sánchez Pizjuánin yleisön valvovien silmien alla. Sevilla on sarjassa toisena neljä pistettä Madridia perässä, joten Jorge Sampaolin miehistön voitto saattaisi tehdä hyvää mestaruustaistelun kannalta.
Real Madrid haki kuin hakikin tasapelin Sevillasta torstai-iltana, vaikka Madrid oli kahden maalin tappioasemassa vain seitsemän minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua. Real Madrid eteni siten Copan puolivälieriin, mutta Sevilla jätti pelillisesti mahtavan kuvan itsestään. Korkealla itseluottamuksella pelaava sunnuntain isäntä pystyy aiheuttamaan valtavasti Madridille vaikeuksia ja olikin itse peliä miettien parempi joukkue torstain kamppailussa.
Sampaoli lähtee todennäköisesti otteluun hieman varovaisemmin, kuin torstain kohtaamisessa. Silloin Sevillan oli pakko tehdä kasoittain maaleja ottelun alusta lähtien kuroakseen Madridin etumatkaa, mutta huomenna isäntien ottelun ensimmäinen jakso saattaa olla huomattavasti rauhallisempi.
Jumbokamppailussa saadaan osviittaa putoajista
Granada ja Osasuna iskevät yhteen huomisiltana hieman ennen Sevillan ja Madridin välistä koitosta. Kumpikin tarvitsee ottelusta täyden pistepotin – se on selvää. Toisaalta niin Granada kuin Osasunakin ovat pelanneet tällä kaudella peliesitykset huomioon ottaen sellaista jalkapalloa, että huomenna tuloksena saattaa olla maaliton tasapeli.
Osasuna on sarjan viimeisenä kahdeksalla pisteellä. Granada on vain pisteen ylempänä, mutta parhaillaan viimeisen putoajan paikkaa hallussaan pitävä Sporting on edennyt – ironisesti sanottuna – jo kahteentoista pisteeseen. Valencia on pisteen gijónilaisia edellä, joten putoamiskamppailu on hyvin tiukkaa. Kummallakaan ei ole varaa hävitä ottelua, jonka takia Lucas Alcarazin ja Petar Vasiljevicin ryhmät lähtevät varmasti vain aluksi varmistelemaan ilman sen suurempia riskitekijöitä.
Lauantai 14.01
14.00 Leganés-Athletic (Viaplay)
17.15 Barcelona-Las Palmas (Viasat Jalkapallo, Viaplay)
19.30 Atlético-Real Betis (Viasat Jalkapallo, Viaplay)
21.45 Deportivo-Villarreal (Viaplay)
Sunnuntai 15.01
13.00 Valencia-Espanyol (Viasat Jalkapallo, Viaplay)
17.15 Celta-Alavés (Viaplay)
19.30 Sporting-Eibar (Viasat Sport HD, Viaplay)
19.30 Granada-Osasuna (Viaplay)
21.45 Sevilla-Real Madrid (Viasat Jalkapallo, Viaplay)
Maanantai 16.01
21.45 Málaga-Real Sociedad (Viaplay)
- João Félix saattaa sittenkin palata Atlético Madridiin
- Sergio Busquetsilla on kova luotto Xavin Barcelonaan: ”Tämä kausi ei mennyt putkeen, mutta…”
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Xavilta ohjenuora Barcelonan entisen huippulahjakkuuden paluusiirrolle
- Barcelonassa kuohuu – Vitor Roquen agentti vihjaa jo brassihyökkääjän lähdöllä
- Álvaro Morata ei loistanut juniorina – nousi silti huipulle: ”Ero on siinä, että…”
- Barcelonan kausi päättyy pokaaleitta – Xavilta isoja vaatimuksia joukkueelleen
- Sport: Xavi haluaa uuden keskikenttäpelaajan Barcelonaan – katse kääntyi kahteen vaihtoehtoon
- Marca: Real Madridin konkari siirtyy MLS:ään
- Atlético haluaa Valencian nuoren avainpelaajan – hintana 20 miljoonaa euroa
- Supervaihtomies lunasti Gironan lipun Mestarien liigaan ja sinetöi Real Madridin juhlat
- Luottopuolustaja jättää Atlético Madridin
- Real Madridin supertähti teki viimein paluun – sarjakärki jatkoi voittokulkuaan