Torinolaislehti: Real Madrid -pelaaja tehnyt sopimuksen Juventuksen kanssa – luvassa tuhti palkka
Kuva: Getty Images
Vuoto Real Madridista Juventukseen jatkuu, mikäli lehtitietoja on uskominen.
Torinolaislehti La Stampa kertoo, että Marcelo olisi päässyt Juventuksen kanssa sopimukseen henkilökohtaisista ehdoista. Suunnitelma on se, että Marcelo siirtyisi Juveen tulevana kesänä. Viime kesänä Realista Juventukseen siirtyi Cristiano Ronaldo.
La Stampan tietojen mukaan Marcelon sopimus Juventuksessa olisi nelivuotinen ja takaisi brasilialaiselle 12 miljoonan euron vuosiansiot.
30-vuotias Marcelo on pelannut Real Madridissa vuodesta 2007 ja voittanut seuran riveissä käytännössä kaiken mahdollisen. Tällä kaudella ura on kuitenkin kääntynyt selvään laskusuuntaan.
Julen Lopeteguille Marcelo oli vielä ykkösvaihtoehto vasemman pakin tontille, mutta Santiago Solarin aikakaudella Marcelon on syrjäyttänyt nuori Sergio Reguilón.
Kaiken kaikkiaan Marcelo on pelannut tällä kaudella 24 ottelua. La Ligassa vastuuta on tullut vain 13 pelissä.
Tässä vaiheessa ei tiedetä, miten Real suhtautuu Marcelon väitettyyn halukkuuteen siirtyä Juventukseen. Marcelolla kun on Realin kanssa kesään 2022 ulottuva sopimus.
Lue myös
- Toisiaan haukkuneet Florentino Pérez ja Sergio Ramos pitivät rauhanneuvottelun – Ramos ei hyväksy Péreziä kismittävää asiaa
- Lehtiväite: Florentino Pérez haluaa José Mourinhon – kukaan muu seurajohdosta ei tue väitettä
- AS: Real Madrid -johto otti parin päivän aikalisän – valmentaja vaihtuu maanantaina
- Isco astui Real Madridin joukkueen eteen – pyysi anteeksi epäkunnioittavaa käytöstään
- Sergio Ramos piti rapsakan palopuheen joukkueelle: ”Ole mukana tai lähde pois”
- Marca: Real Madridin valmentaja ei vaihdu vielä viikonlopun aikana – Solarin päivät silti jo luetut
- Real Madridin entinen maalitykki tarjoutui seuran uudeksi päävalmentajaksi – ”Hän tietää sen”
- Deportes Cuatro: Real Madrid ja José Mourinho neuvottelevat sopimuksesta – entisestä pelaajasta Mourinhon apuvalmentaja?
- Lähde: Real Madridissa täysi sisällissota päällä – toimittaja: ”Florentino Pérez uhkasi antavansa potkut Sergio Ramosille”
- Uusin käänne: Real Madrid yrittää saada José Mourinhon Santiago Solarin tilalle jo viikonlopun peliin!
- Real Madridin tupaan lisää lunta: kaksi avainpelaajaa kuukaudeksi sairastuvalle
- Yksi ehdokas jo periaatteellisesti kieltäytynyt Real Madridin päävalmentajapestistä
- Katastrofiputoamisen kokenut Real Madrid ei hillitse lainanottoaan – taustalla stadionprojekti
- Julen Lopetegui haastamassa Real Madridin oikeuteen – vaatii kymmeniä miljoonia euroja
- Tiedän, että Real Madridin puheenjohtaja soitti keskiviikkoaamuna Zinédine Zidanelle”
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Barcelona pöllytti Valenciaa – Lamine Yamal iski uskomattoman maalin
- Super Depor on täällä taas – sarjanousija hurjassa vireessä
- Diego Simeone suuttui Julián Álvarezista esitetystä kysymyksestä: ”Oletko tosissasi?”
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua
- Lamine Yamal ei ehkä ole pelikunnossa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota
- Kylian Mbappé epäonnistui ratkaisuhetkillä – Real Madridille kauden ensimmäinen tappio
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Lamine Yamal ei ehkä ole pelikunnossa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota
- Kylian Mbappé epäonnistui ratkaisuhetkillä – Real Madridille kauden ensimmäinen tappio
- Real Madrid jätti entisen huippupuolustajan ulos Mestarien liigan listasta
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Diego Simeone toivoo Julián Álvarezin ottaneen opikseen kesän tapahtumista
- Näkökulma: tässä Xabi Alonso epäonnistui – nyt José Mourinho yrittää välttää saman virheen