Julen Lopetegui haastamassa Real Madridin oikeuteen – vaatii kymmeniä miljoonia euroja
Kuva: Getty Images
Real Madrid on tällä hetkellä sellaisessa suossa, että eteenpäin ei tahdota päästä.
Seura koki juuri syntymäpäiviensä alla yhden historiansa mustimmista viikoista. Vuoron perään tuli lähtö Copa del Reystä, La Ligasta (ero kärkeen kasvoi 12 pisteeseen) ja Mestarien liigasta. Kaiken lisäksi kaikki kolme tappiota tuli kotistadionilla ja kaksi niistä vieläpä koettiin Barcelonaa vastaan.
Tällä hetkellä huhumylly Realin päävalmentajakuviosta käy kuumana. Seurajohto piti kriisikokouksen heti Ajax-tappion jälkeen ja Santiago Solarin välittömiä potkuja mietittiin. Solari saa kuitenkin toistaiseksi jatkaa.
Solari on ehtinyt toimia pestissään vasta muutaman kuukauden. Hän korvasi lokakuussa Julen Lopeteguin, joka taas pestattiin viime kesänä Realin päävalmentajaksi melkoisen saippuaoopperan siivittämänä.
[readmore from=Real-Madrid]
Jos ja kun Solari saa lähteä viimeistään kuluvan kauden jälkeen, Real joutuu maksamaan hänelle korvauksia ansionmenetyksestä (Solarin sopimus ulottuu kesään 2021). Menoerä olisi sitten jo melkoinen, sillä Real on myös Lopeteguille velkaa sopimusajan palkkoja.
Nyt Onda Ceron El Transistor kertoo, että Lopetegui aikoo haastaa Realin oikeuteen. Lopetegui vaatii Realia maksamaan palkan koko kolmen vuoden sopimuskaudelta, joka siis lopulta katkaistiin vain muutaman kuukauden jälkeen. Mikäli Lopeteguin vaade menee läpi, Real joutuu pulittamaan miehelle peräti 28 miljoonaa euroa. Se on summa, jonka Lopetegui olisi Los Blancosissa tienannut päävalmentajana.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Karim Adeyemi on Barcelonan uusin hankinta
- La Ligan televisiointi 2026-27: Disney+, hinta, lähetykset
- Atlético Madridin seuraikoni siirtyy kotimaahansa
- The Athletic: Gonzalo Garcia herättää vahvaa kiinnostusta Valioliigaseurassa
- Romano: Real Madridin 18-vuotias timantti lähdössä lainalle
- El Clásico 2026-27: Milloin pelataan, TV, kokoonpanot
- La Ligan maalipörssi 2026-27: Maalit, syötöt, ottelut
- La Ligan tulokset 2026-27: Jokainen ottelukierros
- La Ligan otteluohjelma 2026-27: Ottelut, pelit, kierrokset
- La Ligan sarjataulukko 2026-27: Sijoitukset ja pisteet
- L’Equipe: Real Madrid virittelee ryöstöä Barcelonasta – MM-kultasankari voi vaihtaa leiriä
- Romano: Real Madridin 18-vuotias timantti lähdössä lainalle
- Barcelona muodostamassa La Ligan parasta toppariparia
- Vinícius Júniorilta iso muodonmuutos – kävi leukalinjan muotoilussa
- Näkökulma: Florentino Pérezin ego voi estää Real Madridin tärkeimmän siirron
- The Athletic: Gonzalo Garcia herättää vahvaa kiinnostusta Valioliigaseurassa
- Atlético Madridin seuraikoni siirtyy kotimaahansa
- Barcelona haluaa tietää Ferran Torresin suunnitelmat – diiliä vuosi jäljellä
- Romano: Rodri unelmoi siirrosta Real Madridiin – tilanteessa vain yksi este
- MM-kisat: Listasimme La Ligan tähdistöjoukkueen