Barcelonassa eletään jälleen jänniä aikoja.

Viime päivinä on tullut jatkuvasti tilannetietoja Moció2020-hankkeen etenemisestä. Ytimekäs työnimi viittaa hankkeeseen, joka tähtää Josep Maria Bartomeun johtaman Barcelona-hallituksen epäluottamusäänestykseen.

Barcelonan säännöissä sanotaan, että moisessa hankkeessa pitää saada kerättyä 15 prosentilta äänivaltaisista jäsenistä allekirjoitus 14 päivän kuluessa. 15 prosenttia tarkoitti tässä yhteydessä 16 520:tä nimeä. Vielä pari päivää ennen aikarajan umpeutumista nimiä puuttui useampi tuhat. Lopulta nimiä saatiin kasaan 20 687. Se on ennätys, joskin jäsenmääräkin on kasvanut 2000-luvun aikana räjähdysmäisesti.

Ylipäätään on aika kova temppu vallitsevissa oloissa saada kasaan yli 20 000 nimeä. Nimenkirjoituspaikkoja oli toki Kataloniassa lukuisia, mutta muualla Espanjassa ja maailmassa hyvin niukalti. Esimerkiksi Suomesta käsin lähin nimenkirjoituspaikka olisi ollut Moskovassa. Nimi kun piti kirjoittaa paikan päällä. Muita ehtoja olivat vähintään vuoden kestänyt jäsenyys ja täysi-ikäisyys. Nämä kaikki kun yhdistää koronaviruksen tuomiin matkustusrajoitteisiin, on suoranainen ihme, että tällainen määrä nimiä saatiin kasaan.

Tai ehkä ”ihme” on väärä sana. Enemmän se kertoo tilanteen vakavuudesta Barcelona-perheen sisällä. Puheenjohtaja Bartomeu on yksinkertaisesti niin vihattu hahmo, että Moció2020-hanke sai massat liikkeelle.

Tämä on nyt ylipäätään Barcelonan seurahistorian kolmas kerta, kun istuva puheenjohtaja joutuu epäluottamusäänestykseen. Aiemmin samassa jamassa ovat olleet Josep Lluís Núñez vuonna 1998 ja Joan Laporta vuonna 2008. Laporta kytkeytyy mielenkiintoisella tavalla tähän vyyhtiin sikäli, että hän on tosiaan itse joutunut epäluottamusäänestykseen, minkä lisäksi hän on kahdella muulla kerralla ollut ajamassa istuvan puheenjohtajan kaatamista.

Aiemmissa epäluottamusäänestyksissä sekä Núñez että Laporta saivat pitää paikkansa. Seuran sääntöjen mukaan epäluottamusäänestys menee läpi, jos varsinaisessa äänestyksessä kaksikolmasosaa äänestykseen osallistuvista jäsenistä kannattaa epäluottamusta. Núñezin erottamista kannatti lopulta äänestyksessä vain 35,52 prosenttia. Laporta taas oli joutua eroamaan, mutta hän sai nipin napin pidettyä paikkansa. Epäluottamusta kannatti tuolloin 60,6 prosenttia äänestäneistä.

Jos vielä vähän mennään sivuraiteelle, Barcelonan jäsenet – mahdollisesti myös ne, jotka äänestivät Laportan erottamisen puolesta – todennäköisesti ovat suurelta osin näin jälkikäteen tyytyväisiä siihen, että Laporta sai pidettyä paikkansa. Tuosta hetkestä nimittäin alkoi Barcelonan dynastia, kun ykkösjoukkueen päävalmentajaksi palkattiin Pep Guardiola ja joukkue rakennettiin osin uudestaan.

Vielä yksi skandaali Bartomeun harteille

Siinä missä Laporta onnistui kääntämään painavan epäsuosion vuosien mittaan suosiokseen, Bartomeun kohdalla moista ei ole näköpiirissä.

Bartomeu on johtanut Barcelonan skandaalista toiseen, vieläpä kiihtyvään tahtiin. Bartomeun ajalta muistetaan esimerkiksi valmentajasekoilu, Éric Abidalin julkinen kritiikki pelaajille, epäonnistuneet ja valtavan kalliiksi osoittautuneet pelaajahankinnat, kestämättömästä hankintapolitiikasta ja palkkahierarkiasta syntyneet talousvaikeudet, sosiaalisen median lokakampanja jopa omia pelaajia vastaan ja lopuksi vielä tapaus Lionel Messi.

Messihän oli halukas jättämään Barcelonan tämän siirtoikkunan aikana. Barcelona ei häntä päästänyt pois, joten Messi jäi. Ei kuitenkaan ilman mutinoita, vaan Messi antoi Goal-sivustolle haastattelun, jossa hän tarjoili täyslaidallisen Bartomeulle.

Juurikin Messin lähtöaikeet ja tuo haastattelu, joka levisi kulovalkean tavoin jokaiseen maailmankolkkaan, saivat Barcelonan jäsenistön liikekannalle.

Nykyhallituksen kriitikko Agustí Beneditohan oli pannut epäluottamusäänestyshankkeen vireille jo vuonna 2017, mutta tuolloin hän sai omien sanojensa mukaan kerättyä vain 12 504 nimeä. Nyt nimiä saatiin siis kasaan 20 687. Hyvin mahdollisesti toistuvat skandaalit ja pokaaliton kausi jouduttivat jäsenten tyytymättömyyttä. Ja tapaus Lionel Messi oli viimeinen pisara. Kenties Joan Laportan julkinen kehotus Twitterissä auttoi myös. Tuo twiitti kun on kerännyt 4 700 uudelleentwiittausta ja 13 700 tykkäystä.

Nythän on niin, että tässä Moció2020-hulinassa vähemmälle huomiolle jäi tuorein skandaali, joka sekin tahraa Bartomeun kilpeä.

Puolisen vuotta Barcelonaa valmentanut Quique Setién nimittäin julkaisi virallisen tiedotteen, jossa hän kertoi saaneensa kirjallisesti tiedon potkuistaan vasta keskiviikkona. Käytännössähän Barcelonaa on jo kuukauden ajan valmentanut Ronald Koeman eikä Setién, mutta ilmeisesti kukaan ei muistanut viimeistellä valmentajanvaihdosta kirjallisesti.

Nyt Setién vaatii Barcelonalta neljän miljoonan euron korvauksia ja uhkaa seuraa oikeustoimilla. Yhä hämmentävämmän tilanteesta tekee se, että Setiénin tiedotteen mukaan Barcelona pyrkii työllistämään Setiénin muun valmennusryhmän muihin tehtäviin seuran sisällä. Samaan aikaan muistetaan, että esimerkiksi Setiénin apuvalmentaja Éder Sarabia ei tullut kovin hyvin toimeen edustusjoukkueen pelaajien kanssa.

Kaikesta tästä johtuen Koeman ei voi tässä vaiheessa toimia virallisissa otteluissa Barcelonan päävalmentajana. Espanjan jalkapalloliitto RFEF ei voi viimeistellä Koemania koskevia asiakirjoja, ennen kuin Barcelona ja Setién ovat päässeet jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen työsopimuksen purkamisesta.

Mitä seuraavaksi?

Bartomeu on nyt lyöty köysiin, suorastaan kanveesiin. Ensimmäisen iskun tarjoili Bayern München, kun se tuhosi Barçan Mestarien liigan puolivälierissä 8-2. Seuraavan iskun tarjoili Lionel Messi lähtöpyynnön ja tulikivenkatkuisen haastattelun muodossa. Ja nyt sitten luvassa on mitä todennäköisimmin epäluottamusäänestys.

Seuraavaksi annetaan kymmenen työpäivää aikaa sille, että saadaan kasattua viisihenkinen epäluottamusäänestyskomitea. Siinä tulee olla kaksi jäsentä FC Barcelonan nykyhallituksesta, kaksi ensimmäistä nimenkirjoittajaa epäluottamusäänestyshankkeen nimilistasta ja Katalonian jalkapalloliiton edustaja.

Komitean nimeämisen jälkeen sillä on seuraavat kymmenen työpäivää aikaa tarkistaa nimilistalla olevien nimien kelpoisuus. Jos ehdot täyttäviä nimiä on vähintään 16 520, FC Barcelonan hallituksen on järjestettävä epäluottamusäänestys 10-20 työpäivän aikana.

[readmore from=Barcelona]

Ääniä kerättiin sen verran paljon yli vaaditun, että on melko todennäköistä, että epäluottamusäänestykseen päädytään. Siinä kohtaa homma muuttuu mielenkiintoiseksi.

Vaikka Bartomeua on mätkitty oikealta ja vasemmalta, epäluottamusäänestyksissä tulosta on vaikeaa ennustaa. Kuten historia on osoittanut, kaksi aiempaa epäluottamushanketta on kaatunut äänestysvaiheessa – Núñezin kohdalla hyvin selkeinkin lukemin.

Julkisuudessa ei ole esitetty arvioita, mikä Bartomeun todellinen kannatus on seuran jäsenistön keskuudessa. Tuoreet tiedot Radio Catalunyalta kuitenkin kertovat, että nyt ensimmäistä kertaa Bartomeu harkitsee oma-aloitteista eroamista. Siitä voi vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä siihen, kuinka suureksi Bartomeu arvioi oman kannatuksensa seuran sisällä.