Pau Cubarsí, 17, on noussut kuluvalla kaudella Barcelonan edustusjoukkueeseen.

Vakuuttavasti esiintynyt toppari on päässyt kentälle kuudessa edustusjoukkueen ottelussa.

Cubarsí allekirjoitti viime kesänä ensimmäisen ammattilaissopimuksensa Barcelonan kanssa. Cubarsí siirtyi Gironasta Barcelonan organisaatioon kesällä 2018.

Mundo Deportivon saamien tietojen mukaan Manchester City oli hyvin kiinnostunut Cubarsísta vajaat kaksi vuotta sitten. Manchester City ei voinut kuitenkaan hankkia Cubarsía itselleen, sillä pelaaja oli alle 16-vuotias. Manchester Cityn suunnitelma oli saada Cubarsí siirtymään takaisin Gironaan, ja sitä kautta täysi-ikäistyttyään Englantiin.

Lehden mukaan Cubarsí oli jo näyttänyt vihreää valoa Manchester Cityn suunnitelmalle ja kaikki oli lähes valmista, kun Xavin valmennusryhmä sai tietää tulevasta siirrosta. Xaville kerrottiin, että Cubarsí on koko La Masian lahjakkain toppari, eikä luotsi halunnut luonnollisesti luopua huippulahjakkuudesta.

Barcelonan valmennusjohto onnistui vakuuttamaan Cubarsín ja nosti nuorukaisen edustusjoukkueen mukaan harjoituskaudelle. Hetkeä myöhemmin Cubarsí allekirjoitti ammattilaissopimuksen Barcelonan kanssa.

LUE MYÖS